Hesari =

Laitoin tämän saman teksin jo boikotti
palstalle. Ohessa kuitenkin sama uudelleen:
-----------------------------------------
Helsingin sanomissa (16.8) oli koko sivun mittainen juttu helsinkiläisistä
kummituksista. Toimittaja haastatteli meediota, joka kertoi kulloisellakin
paikalla "näkyvistä" kummituksista.

Teksti oli kirjoitettu täysin kritiikittömästi ja jutun perusteella saattoi
olettaa, että kummitukset ja meedioiden kyvyt ovat aivan arkipäiväistä
todellisuutta.

Teksti ei kyseenalaistanut millään tavalla kummitustarinoiden yleistä
piirrettä, jossa kummituksen ovat aina 100-200 vuotta vanhoja, traagisen
onnettumuuden uhreja. Kriittinen kysymys kuuluukin, että missä ovat
kaikki uudet kummitukset? Eikö dramaattisia lapsen menetyksiä ole
tapahtunut 1970 tai -80 luvuilla? Entä kivikauden tai pronssikauden
kummitukset? Miksi kukaan ei ole nähdyt neandertalilaisten luolien
läheisyydessä kummituksia? Oliko heidän elämänsä niin auvoisaa,
että lapsia ei juuri menetetty saati kaivattu?

Ei voi kuin ihmetellä lehden linjaa. Onko suomen suurin päivälehti
enää ollenkaan "asialehti". Tästä lähtien puhun hesarin "asiallisuudesta"
sitaateissa.

Ehdotan vuoden 2008 huuhaa palkinnon saajaksi Helsingin Sanomia
yllä olevien kriteereiden perustella.

(Lähetin tämän tekstin myös skepsikselle)
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

täysin huuhaata kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu