Auts

kun leikkasin kynnet!
3 kuukauden ikäisen pennun kanssa kynnet leikattu kerran viikossa. Aluksi homma meni sujuvasti kunnes alkoi taistella vastaan. Namipalojen kanssa leikattu vastustelusta huolimatta ja tänään alkoi sujua kun etenin takatassuihin.
Ja eikös vain lipsahtanut niin että kahdesta kynnestä verta! Siis harmittaa vietävästi. Jääkö tästä nyt kuinkakin pitkä kammo? Kynnet on mustat joten hankala nähdä mihin asti on turvallista leikata, olen siksi ottanut varovasti ja kynnet olleet aika pitkät. Koira ei ihme kyllä vingahtanut vaikka varmaan sattui.
5266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muistathan, että vaikka verille asti leikkaisitkin, niin kynsien leikkuu jatkuu normaalisti ja sinun on oltava kuin mitään ei olisi sattunutkaan! Jos alat hössöttämään ja pahoittelemaan tapahtunutta koiralle, saa se vain varmistuksen että nyt tapahtui kauhea asia ja silloin voi jäädä kammo. Sen vuoksi on asiaa käsiteltävä aivan kuin se olisi ihan normaalia.

Jos koirasi ei kerran edes vingahtanut eikä näin ollen suuremmin asiaa panikoinut, niin en usko että sille suurempaa kammoa jäi. Leikkaat tästä eteenpäin aivan normaalisti, äläkä pidä mitään taukoa. Muista rentouttaa myös oma mielesi ennen aloittamista! Koira vaistoaa kyllä jos itse arastelet asiaa.

Äänestä
  • Jatka leikkaamista samaan malliin. Älä muuta omaa käytöstäsi millään lailla, vaan toista kynsien leikkuu tyynen rauhallisesti kuten aiemminkin.

    Mustia kynsiä leikatessasi varo, ettet osu suoneen. Kun katsot kynttä sivusta, näet kyllä ns. "papukaijankynnen". Eli ainoastaan kynsien normaalitasosta alaspäin kääntynyt osa kannattaa leikata pois. Huomaa myös, että jollain koirilla osa tai jopa kaikki kynnet kuluvat itsestään esim. kalliolla liikuttaessa, eikä lyhyitä kynsiä tarvitse leikata (HUOM! seuraa tarkasti kannuskynsiä, ne eivät kulu lainkaan ja suurimmalla osalla kasvavat todella nopeasti). Mikäli kynnet ovat lyhyet, kannattaa harjoituksen vuoksi vain naputella kynnen viertä saksilla ja olla leikkaavinaan kynttä.

    Äänestä

Toivotaan, ettei jää muistiin hauvelille tuo.
Meidän edellinen koira muisti kaikki 10 v., että kynsi leikattiin pentuna verille.
Siihen tosin kyllä sattuikin.
Silloin ostin leikkurit, joissa on suojaläppä takana, ettei voi leikata liian syvälle.
Meillä oli painiottelu joka leikkuu kerralla, vaikkei sen yhdenkerran jälkeen koskaan sattunut, mutta koira muisti.
Koira ei ollut pieni, vaan 28 kg painava rohjake, kyllä siinä lämmin tuli, kun kynsiä leikattiin.

Äänestä

leikannut parikin kertaa liian paljon kynnestä, jolloin verta on tullut. Molempina kertoina pentu on vingahtanut ja katsonut minua että mitä..? Olen kuitenkin jatkanut leikkaamista ja sitten vasta putsannut kynttä paperilla... Ei ole kuitenkaan jäänyt mitään traumoja vaan antaa seuraavankin kerran leikata rauhassa... Rauhoita himena koiraasi ennen leikkaamista, niin onnistuu paremmin ja itselläkin rauhallisempi milei!

Äänestä

Itselleni on käynyt 30 v. aikana noin useammankin kerran ja verta tulee ihan simona. Olen itse hankkinut tyrehdyttävää pulveria, jolla vuodot saa haavasta kuin haavasta loppumaan. Esim. täällä on Bio Groomin Styptic Powder tarjolla:

http://www.lemmikkitarvike.net => kirjoita hakuikkunaan vaikka "tyrehdytys"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tassut veressä kirjoitti:

kun leikkasin kynnet!
3 kuukauden ikäisen pennun kanssa kynnet leikattu kerran viikossa. Aluksi homma meni sujuvasti kunnes alkoi taistella vastaan. Namipalojen kanssa leikattu vastustelusta huolimatta ja tänään alkoi sujua kun etenin takatassuihin.
Ja eikös vain lipsahtanut niin että kahdesta kynnestä verta! Siis harmittaa vietävästi. Jääkö tästä nyt kuinkakin pitkä kammo? Kynnet on mustat joten hankala nähdä mihin asti on turvallista leikata, olen siksi ottanut varovasti ja kynnet olleet aika pitkät. Koira ei ihme kyllä vingahtanut vaikka varmaan sattui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu