Olen saamassa kuukauden kuluttua poikapennun kotiini rivitaloon. Pentu on tuolloin noin 13vk. Emo on ollut täysin sisäkissana. Kuulin, että pentu tai kissa yleensä menee "sekaisin" jos sitä pitää sekä sisällä, että ulkona. Jos tahdon saada siistin sisäkissan, ei kissaa pitäisi päästää tai käyttää ulkona lainkaan. Olen yrittänyt kirjoista löytää faktaa tähän, mutta en löydä. onko kellään oikeaa tietoa asiasta. Voinko turvallisin mielin yrittää opettaa kisulia valjaisiin ulkonakäyntiä varten kun kisuli muuten joutuu olemaan sisällä yksin kun olen töissä.
Toinen kysymys:
Emokodissa kissa tietenkin on ollut monien kissojen kanssa. Kuinka todennäköistä on, että pentu tylsistyy yksin oloon päivisin ja aloittaa tuhoamisen?
Toinen kysymys:
Emokodissa kissa tietenkin on ollut monien kissojen kanssa. Kuinka todennäköistä on, että pentu tylsistyy yksin oloon päivisin ja aloittaa tuhoamisen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos kissa pääsee ulkoilun makuun, se yleensä haluaa sinne todella hanakasti uudelleen ja ehkä kokoajan, myös yöllä. Toiset kissat taas ei. Itse olen vienyt kissani ulos valjaissa vasta leikkauttamisen jälkeen myös "turvallisuussyistä" (=ei vahinkopentuja jos kissa vahingossa karkaa). Kyllä kissakin yleensä jossain vaiheessa oppii päivärytmin, eli jos viet sen tiettyyn aikaan ulos, niin se ei välttämättä vaadi sitä kokoajan. Kissan kanssa tämän opettelu vaatii vaan yleensä kärsivällisyyttä.. Meillä on kaksi kissaa, toinen haluaa huomattavasti enemmän ulos kuin toinen. Sitä ei oikein etukäteen voi tietää miten kissa käyttäytyy.
Tuhoamisesta taas; meille tuli ensin vain yksi kissa. Se ei tuhonnut ikinä mitään, vaikka oli koko työpäivän ajan yksin. Otimme toisen kissan, se ei myöskään tuhonnut mitään varsinaisesti, mutta varmasti olisi, jos ei olisi ollut toista kissaa seurana (oli selvästi "aktiivisempi" touhuissaan..). Ehdottomasti suosittelen toisen kissan ottamista seuraksi jos se vaan on mahdollista. Usein se käy jossain vaiheessa mietityttämään, onko kissa yksinäinen ja pystyykö ihminen aktivoimaan sitä riittävästi. Toiset kissat on kyllä "erakompia" kuin toiset, mutta sinun kissasi olisi siis jo tottunut muiden kissojen läsnäoloon eikä se olisi sille "järkytys".
Kissalle kannattaa hommata paljon virikkeitä ettei tylsisty ja vaikka ottaa toinen kissa sille kaveriksi.
Olen 4-vuotias leikattu tyttö.Sisäkköni on käyttänyt
minua ulkona valjaissa pennusta asti.Aamulla naukaisen ja koluutan valjaitani,että pääsen ulkoilemaan.Sitten sisälle tullessa lakeija on laittanut minulle katkarapuja,kyllä elämä on mallillaan.Sisäkön tullessa töistä uudelleen ulos ja
sitten vielä iltaulkoilu."Osaan muuten pyytää hiiriä
enkä ymmärrä miksi sisäkköä se ällöttää".
Ei kissanpentu mitenkään sekaisin mene, jos se käy välillä ulkona. Yks vanha mummo sanoi minullen kerran, että kissaa pitää opettaa kun lasta. Usko vaan, kun pienestä pitäen opetat käymään ulkona sen valjaissa, tulee vielä aika kun huomaat sen tahtovan ulos ja se antaa pukea valjaat hyvin. Kyllä meidän kaksi pentua tekevät nyt ulos tarpeensa tai sisällä ollessaan hiekkalaatikkoon. Meillä pennut käyvät päivällä ulkona vapaana pihalla, asumme maalla. Pennut tulevat elokuun lopulla 3 kuukauden ikäisiksi. Kun olen päivällä töissä, jätän pennut ulos, jos ovat aamulla sinne halunneet. Autotalliin ne pääsevät sisään oven ilmastointiluukun kautta ja niillä on siellä laatikossa oma nukkumapaikka. Kun tulen kahden jälkeen töistä, ne juoksevat samalla sisälle. Vastaavasti jos pennut ovat sisällä aamulla, jätän ne sisälle, kun lähden töihin. Sinuna jättäisin radion päälle, kun lähdet töihin, kun pentusi jää yksin. Leiki myös kissasi kanssa yksinkertaisilla leluilla esim. villalankaa kepin nenässä. Siinä siisteyskasvatuksessa meni meillä oma aikansa. Sattumia löytyi nurkasta ja lattialta parina ekana viikkona, lopulta molemmat pennut oppivat laatikolle. Meillä on yhdessä huoneessa (takkahuoneessa) kaksi hiekkalaatikkoa ja ruokinta paikka. Tässä samassa huoneessa ne myös yöpyvät oven takana, koska eivät antaisi meidän nukkua rauhassa. Yöksi en jätä niitä ulos. Kissoilla on vaatekomeron lattialla tyyny jonka päällä on vanha villatakki. Siinä ne nukkuvat yön. Nää pennut syntyivät naapurin navetan vintissä ja olivat puolivillikissan pentuja. Otimme ne meille 7 viikkoisina, koska muuten ne olisivat villiintyneet. Pelkäsivät ja sähisivät meille kovasti, vaikka olivat niin pieniä. Viikossa-parissa ne kesyyntyivät ja nyt ne ovat ihanan herttaisia, kehrääviä ja leikkisiä. Viihtyvät myös sylissaä hyvin.
Meillä on ehkä kissojen psyykkeen kannalta helppo tilanne, kun asun Helsingin keskustassa mutta vietämme kesäisin aikaa äidin omakotitalossa Savossa. Kissat ovat hyvinkin tajunneet sen, että Savossa ollaan ulkona, Helsingissä sisällä. Ainoastaan alkukesän voimakkaimmat tuoksut saavat toisen kissan silloin tällöin yrittämään "pakoa" rappukäytävään. Mitään siisteysongelmia ei ole ikinä ollut.
Kissat ovat erilaisia persoonia, ei auta muu kuin kokeilla! Onnea uudesta kissasta! Ottaisin itsekin, mutta eivät nuo 11-v. siskokset taitaisi katsoa kovin hyvällä...
Kiitos ihan älyttömän paljon hyvistä neuvoista ja ohjeista! Kokeilemme kisulin kanssa päästä elämään "sovussa" kahdestaan, välillä ulkoillen. monet ovat sanoneet, että kissa oppii olemaan yksin paljon paremmin kuin koira, joten..täytynee luottaa neuvoihin ja kokeilla.Ihanaa syksyä kaikille kissaihmisille!=)
Itselläni on kaksi n. 1 vuoden ikäistä sisäkissaa ja pienestä pitäen opetin valjaiden käyttöön ja ulkoiluun, Näin kesällä pojat on tyytyväisiä kun saavat loikoilla nurtsilla ja kun pidempi väli ulkoiluun tulee ne kyllä ilmaisevat sen, mutta onneksi vain äänekkäämmällä mau'unnalla. Että ihan sisäsiistejä poikia vaikka ulkona käydäänkin.
2.kysymys
ensin oli vain yksi kisu mutta kun oli alta vuoden alkoi vähän osoittaa että vaatii valtavasti leikkimistä ja huomiota johon kyllä auttoi leikkikaveri ja aggressiiviset reuhukohtaukset väheni.