Kertokaa hyvät

kun pitää mielessä jotta samalla syöpäsolut kuolevat.Taxo oli minulle helpompi,vaikka helppoja ne eivät olleet kummatkaan,Yökötti,kaikki maistui metellille,ripuli ym.Sekin on niin yksilöllistä toisilla ei tule paljoakaan oireita,toivottavasti kuulut niihin joille ei tule.

Ei ollut helppoa,mutta alkuvaiheessa taxojen aikana ei niin vaikeaakaa. Ceffien aikana veriarvot humahti heikoksi ja olo oli voimaton. Suht normaalia elämää kuitenkin vietin hoitojen välissä.
Etova olo on edelleenkin muistissa. Turvotusta ja kynnet tulivat kipeiksi. Tietty karvat tippui,mutta nyt ne on kaikki takaisin.
Tulikohan kellään tosi tuuheita kulmakarvoja....Lpolku,mites sulla?
Kyllä sitä jonkimmoisessa sytohuuruissa on.Varottava autolla ajoa tiputuspäivän jälkeen.
Kyl ne hoidot kestää ja sivuoireisiin saa lääkitystä.

Iski ylle ja lujaa. Olo oli kuin ois jäänyt katujyrän alle. Tukka tippui kahdessa viikossa, lihakset ja luut särki. Limakalvot meni rikki nenästä ja suusta, suolesta ja alapäästä. Hampaat särki, makuaisti meni, iski ummetus ja ripuli, piti pientä lämpöä viikon verran, kynnenjuuret tuli kipeiksi ja kynnet vaihtoivat väriä, naama punoitti, sydän hakkasi, hiki virtasi, vaihdevuosioireet iski. Verarvot kävi alalukemissa, sain haavan jalkapohjaan ja veri oli niin ohutta, että vuoti oranssina vetenä haavasta. Pää sumeni ihan kuin olisin ollut hidastetussa filmissä. Muistan kun rämmin koiran perässä kevätjäillä, en meinannut millään pysyä perässä, raajat painoi tonnin.

Loput sytot meni helpommin, taxotere annosta pienennettiin ja jaksoin tehdä kunnon metsälenkkejä päivittäin koiran kanssa. Keräsin marjat ja sienet talteen. Cef aiheutti etovaa oloa päiväkausiksi, muttei tehnyt lämpöilyä eikä niin jyrättyä oloa kuin taxo.

Laskin päiviä tiputusten aikana ja päätin ottaa erävoiton yhdestä kerrallaan. Kyllä niistä selvisi, mutta en kyllä toista kertaa haluaisi käydä samaa läpi.

Paljon jaksoin tehdä, mutta jostain jouduin luopumaankin hoitojen takia. Loppuvaiheessa en halunnut tavata sellaisia tuttuja, joiden kanssa en ollut koko ajan tekemissä, koska olin niin kamalan näköinen kaljuna, ripsettömänä ja kulmakarvattomana kuunaamana. Nestettä keho täynnä. Ihmiset eivät meinanneet tuntea, se otti koville.

Monenlaisia tunteita tuli käytyä läpi. Toisaalta olin kiitollinen, että sain järeät hoidot. Toisaalta olin katkera, miksi juuri minun piti niitä käydä läpi.

No, nyt on vuorossa eräs ystäväni. Elämä on epäreilu.

Niitä aikoja ei kyllä mielellään muistele, oli minusta ihan kamalat hoidot, todella sytohuurut. Jatkuva pahoinvointi, tukka lähti heti ekan hoidon jälkeen, limakalvot rullautui irti, mitään ei pystynyt syömään - laihduin melkein kymmenen kiloa - näkö huononi ja muisti meni ja kymmenen muuta vaivaa joita onneksi ei kaikkia edes muista. Hoitoannosta pitikin sitten pienentää reilusti, kun en kyennyt enää juuri sängystä nousemaan

Sain 6xCEF. En tiedä kuinka se muihin vaikuttaa, mutta minä tulin kyllä tosi sairaaksi. Hyi inhotus!!!

ja erittäin vahvasti. Uutta opetellaan ja eteenpäin mennään.

"minun tarinani"
Saatuani diagnoosin rintasyöpä gradus kolme, löysin pari muuta keskustelufoorumia. En edes tiennyt että täällä on näin paljon keskusteluaiheita. Viimein kun tänne eksyin niin kahlasin kaikki läpi. Nauroin makeasti monta kertaa. Oli niin huumorisävytteisiä juttuja.

Hoitorumba; osapoisto, 3 x taxotere kortisoni, 3 x CEF, 25 x säteet, 2 x verensiirto, 3 viikon antibioottikuuri, 3 vrk sairaalassa (ihan kamalaa, oli eka kerta kun ihan oikeesti olin sairaalassa)

Eka taxo meni hyvin. Tukka muuttui lampaanvillaksi. Saksin sen päätä myöten pois. Tokan taxon jälkeen kuume pomppi 35 – 38,9 välillä. Oli pakko mennä sairaalaan. Siitä lähti se antibiottikuuri. Verensiirtojen jälkeen alkoi vähän helpottaa. Söin koko ajan vain salaattia sitruunalla höystettynä. Kaikki maistoi pahalle. Laihduin 8 kiloa, 6 on tullut takaisin.

Myrkkyjen ajan olin niin huonossa kunnossa etten jaksanut tehdä juuri mitään. Bussipysäkille on 200 m. Piti varata aikaa vähintään 20 min. Normaalisti menee 5 min. muutama askel ja ei kun henkeä vetämään. Asun yksin joten muutama naapuri vahti. Koville otti mutta selvisin.

Rintasyöpä ei koskaan käynyt edes mielessäni. Suolistosyöpä sitäkin useammin. Kuultuani tuomion ajattelin ”vieläkö tämänkin piti tulla”. En ollut kauhuissani, enemmänkin vihainen. Poh-jalla on parhaassa riiuuiässä sairastettu keuhkotauti. Liki vuosi parantolassa. Sen jälkeen ”spitaalinen”. Perinnöllinen Sjögrenin syndrooma (tuli mutkan kautta) pamahti vauhdilla. Se altistaa imusolmukesyövälle. Suvussa on suolistosyöpää ilman Sjögreniäkin. Sen takia jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Olin juuri ennättänyt vaihtaa ammattia. Parhaat työvuodet jäi unelmaksi.

Et tällanen tarina ja tässä sitä vielä rupatellaan.