Isyystesti

Hei! En ole laisinkaan varma liikuskelenko oikean palstan vesillä, mutta toivottavasti joku osais auttaa... Mulla on narsistinen isä, joka on käyttänyt jo suurimman osan hallintakeinoistaan loppuun perheen hajottua, mutta on nyt keksinyt uuden keinon hankaloittaa lastensa elämää-> väittää ettei ole pikkuveljeni biologinen isä. Isyystestiin hän ei suostu menemään (luultavasti siksi, että tietää olevansa väärässä). Niin minä kuin muutkin sisarukseni olemme kyllästyneet jatkuvaan marinaan ja naputtamiseen siitä, kuinka isämme "kasvatti pojan joka ei edes ole hänen omansa". Luonnollisestikin koko kuvio tekee muutenkin hallaa pikkuveljelleni. Kiinnostais tietää, onko mahdollista mennä jonkinlaiseen testiin, jossa todettaisiin että meillä sisaruksilla on kaikilla sama isä? Onko sellaisia edes olemassa, ja jos on, mitä kautta kannattaisi lähteä kyselemään ja mitä mahdollisesti maksaa? Olemme kaikki yli 18-vuotiaita, jos se vaikuttaa mitään mihinkään. Tilannetta on kokonaisuudessaan mahdotonta selittää tässä lyhyesti, mutta isän mukaan "pakottaminen" ei tule kyseeseenkään. Suurkiitos avusta!!
6276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

DNA-testillä on mahdollisuus todeta myös sisaruussuhteen olemassaolo. Näyte jommalta kummalta tai molemmilta vanhemmilta helpottaa testiä, mutta ei ole välttämätön.

http://www.google.fi/search?q=dna test

Äänestä

  • On hintoja kirjoitti:

    http://www.dna24.fi/hinnat.html

    Eli tuollaisen sisarustestin hinta on noin 450€.

    Tuossa näköjään vaaditaankin näyte myös isältä tai hänen lähisukulaiseltaa. Mutta tuolta kyselemällä varmaan testin mahdollisuus ja hinta selviää.

    Äänestä

  • On hintoja kirjoitti:

    Tuossa näköjään vaaditaankin näyte myös isältä tai hänen lähisukulaiseltaa. Mutta tuolta kyselemällä varmaan testin mahdollisuus ja hinta selviää.

    tästä, itse kun olen niin huono löytämään netistä mitään. Aika hintaviahan nuo on, mutta pieni maksu mielenterveyden säilyttämiseksi (tällä erää)...

    Äänestä

Tuttu juttu täälläkin. Narsisti-isän hajoittama perhe ja masennuslääkkeitä on joutunut ottamaan yksi ja toinen, mutta narsisti voi hyvin.

Mielestäni ei kannata korvaa lotkauttaa narsistin jutuille. Kertoo hänestä kaiken se, ettei suostu menemään itse testeihin.

Jos menette DNA-testiin, se on vaan palkinto narsistille, joka pomputtaa ja pomputtaa...
keksii kohta jotain uutta ja vielä ilkeämpää.

Lukekaa kirja Naamiona terve mieli.

Tsemppiä, ja olkaa toistenne tukena. Parasta omalle psyykelle olisi katkaista häneen kaikki välit. Saatte huomata että hän haukkuu teitä kaikkia kylillä sen jälkeen.

Äänestä
  • on jotenkin helpottavaa tietää ettei tämä ilmiö ole niin harvinainen, vaikkakin sanalla sanoen aivan perseestä. Tarkoituksena ei loppujen lopuksi edes ole heilutella paperia meidän isän edessä, vaan poistaa jo kylvetyt epäilyksen siemenet mun pikkuveljen mielestä. Parasta varmasti oliskin katkaista välit kokonaan, mutta se tuntuu hirveän vaikealle kun on kerran sotkenut itsensä siihen valtasuhteiden verkostoon. Ehkä vielä joskus! Kiitos tsempistä ja luen varmasti mainitsemasi kirjan:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilman isää? kirjoitti:

Hei! En ole laisinkaan varma liikuskelenko oikean palstan vesillä, mutta toivottavasti joku osais auttaa... Mulla on narsistinen isä, joka on käyttänyt jo suurimman osan hallintakeinoistaan loppuun perheen hajottua, mutta on nyt keksinyt uuden keinon hankaloittaa lastensa elämää-> väittää ettei ole pikkuveljeni biologinen isä. Isyystestiin hän ei suostu menemään (luultavasti siksi, että tietää olevansa väärässä). Niin minä kuin muutkin sisarukseni olemme kyllästyneet jatkuvaan marinaan ja naputtamiseen siitä, kuinka isämme "kasvatti pojan joka ei edes ole hänen omansa". Luonnollisestikin koko kuvio tekee muutenkin hallaa pikkuveljelleni. Kiinnostais tietää, onko mahdollista mennä jonkinlaiseen testiin, jossa todettaisiin että meillä sisaruksilla on kaikilla sama isä? Onko sellaisia edes olemassa, ja jos on, mitä kautta kannattaisi lähteä kyselemään ja mitä mahdollisesti maksaa? Olemme kaikki yli 18-vuotiaita, jos se vaikuttaa mitään mihinkään. Tilannetta on kokonaisuudessaan mahdotonta selittää tässä lyhyesti, mutta isän mukaan "pakottaminen" ei tule kyseeseenkään. Suurkiitos avusta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu