Ulkoapäin C Vectra näyttää suurelta autolta, varsinkin farmari. Mutta itse olen mieltynyt GTS:n ulkonäköön. Eli onkos GTS kuinka tilava? Lastenrataat ainakin pitäis saada kytiin. Olen viimeksi omistanut Opelin vajaat 10v. sitten, Vectra silloinkin. Millainen laatu nyky Opeleissa on?
Thanks!
Thanks!
Vastaukset 23
Vanhimmat
kyllähän siinä ihan kivasti on tilaa, toimii minulla ainakin farkun korvikkeena. aikuisten fillari kulkee sellaisenaan peräkontissa kahden henkilön mukana.
Muuten on toiminut melko mukavasti, ainainen alustan narina vaan alkaa tympiä kun siihen ei tunnu pysyviä apuja olevan, huolto voitelee ja hetken mennään mukavan hiljaa. eihän tuo tietysti häiritse kuin parkkipaikkanopeuksissa.
Siiry volvoon saat PREMIUMIA KOKO RAHALLA!
Ajoin monta vuotta -04 C-farkulla ja harmittaa näin jälkikäteen kovasti. (silloin opelistina ei harmittanut, kun en paremmasta tiennyt!)
Kannattaa ajaa vuoden vecculla ja mennä sitten kokeilemaan ruotsalaisia ta sakemaanin autoja, niin auto vaihtuu äkkiä!
No minulla oli aikanaan A mallin Vectra. Olihan siinä kaikenlaista pientä. Joidenkin mukaan Opel on kuitenkin parantanut laatuaan viime aikoina, en tiedä? Volvosta sen verran että V70 -99 diesel on tällä hetkellä. Kyllä ihan hyvin on toiminut. Joka vuosi katsastukseen tosin joutuu vaihtaan jonkun alustanosan, mutta eihän ne kalliita ole. Hakusessa olis seuraavaksi GTS bensa koneella, mielellään 2.0 turbo.
niin missä autossa ei ole mitään vikoja?mutta tuo yhdistelmä on hyvä mitä oot kattonu.ekoissa oli enemmän pieniä sähkö vikoja jotka on jo vaihtureista varmaan korjattu.t.20v opelilla
on täs tullu ajeltua muillaki ku ooppeleilla ja ajettavuus ei voi juurikaan parantua c-vectrasta ja laatu ei ole todellakaan heikkoa.Volvo miehet on vaa katkeria vectran hyvästä laadusta.Varsinki farkku vectra on erinomainen ajaa eikä todellakaa häpeä yhtään volvoa.Taitaa sulla olla jotaki henkilökohtasta vectraa kohtaa mutta kyllä se sinäki kohta joudut nöyrtymää niin ku moni muukin.
Ei oo mitään laatu ongelmia c-vectrassa ollut kateelisen katkeruuttahan tuomoset jutut on. Ajele vaan traktorilla ja pistä vältti perään niin samalla
menee syksyn kynnöt.
Arvatkaa mitä autoa sanotaan saksan ladaksi?
AIVAN OIKEKIN ARVATTU! OPEL TIETENKIN!
Pitää olla vintti aikas lailla pimeä, jos rupeaa väittämään c-vectran laatua volvoa paremmaksi!?
SIIS TODELLAKIN!!
Taitaa edellisen kirjoittajalla olla vintti pimeänä kun tuommoisia kirjoittelee. Harvoin täälläkään noin täydellisen asiantuntemattomia kirjoituksia näkee. Vectran laatu ja luotettavuus ovat jo vuosia olleet moninverroin Volvon yläpuolella. Lada oli siinä mielessä hyvä vertaus että se on laadultaan Volvon kanssa samoilla sijoilla.
Yksi esimerkki Ruotsin katsastustilastoista vuodelta 2008 kohdasta 3 vuotta vanhat autot:
sija hylkäys% auto
95. 3,2 Opel Vectra Wagon
124. 4,1 Opel Vectra
153. 5,3 keskiarvoauto
161. 5,8 Volvo V70 AWD Diesel
184. 7,2 Volvo V70
186. 7,5 Volvo V70 Turbo
http://www.iltasanomat.fi/autot/t/parivertailu/1515117
Kymppitonnia halvemmalla jos saa
- tilavamman
- tehokkaamman
- luotettavamman
auton niin kyllä tosiaan pitää olla "vintti pimeänä" jos ei Opelia ota.
Miksiköhän opelia ei näy käytettävän edustusautona esim ministerien käytössä?
Kerrassaan naurettava ajatuskin!
Ja tuo iltalehden vertailu olisi hyvä suorittaa sitten, kun molemissa on vaikkapa 100 tonnia mittarissa, silloin jyvät viimeistään erottuu akanoista.
NIMIMERKILLÄ KOKEMUS PUHUU!
vain köyhät ja persaukiset ajaa samalla autolla 100 tkm.
piti tehdä mutta se jouduttiin peruuttamaan kun volvo olikin korjaamolla.
t: Iltalehti
Mutta epäreilu Opelille. Volvossa kun olisi jo puolet osista uusittu kertaalleen. Paitsi raidentangon päät ja kallistuksenvakaajan nivelet. Joissa olisi neljännet, ehkä viidennet menossa.
Ministerien hommista sen verran että niissä ei taloudellisuus näy muualla kuin juhlapuheissa.
Näin on! ajakaa te vaan ooppeleilla ja kuvitelkaa niiden olevan samaa tasoa kuin VOLVON!
Volvon kanssa. Onneksi.
http://www.whatcar.com/NonCar/20117731952.jpg
Ihan masentaa lukea tuota pitkää listaa, vaikken enää Lad.. siis opelia omistakaan.
..unohtua: http://www.hs.fi/autot/vikasarja/
Vectra (1988-2002)
Moottoriviat
Moottorinohjausjärjestelmän vikoja.
Viallinen jakohihna, vaihtoväli saattaa olla ainoastaan 30 000 kilometriä.
Jakohihnan kiristinpyörävikoja.
Moottori saattaa kuluttaa runsaasti öljyä, esimerkiksi 1,5 litraa tuhannella kilometrillä.
Moottorin öljyvuotoa esiintyy. Venttiilikopan tiiviste vuotaa usein. Sylinterikannen tiiviste tihkuu öljyä.
Vesipumppuvuotoja. Vesipumppu kannattaa vaihtaa 120 000 kilometrin jälkeen kuten monessa muussakin merkissä.
Diagnostiikkajärjestelmä epäluotettava.
Dieselmoottoreissa ongelmia (1,6D).
Tyhjäkäynti huojuu. Vika saattaa johtua imusarjaan tulevan putken tukkeutumisesta.
Vuotoja polttoainejärjestelmässä.
Polttoainepumpun relevika.
Polttoainemittari näyttää väärin.
Polttoaineputkivuotoja esiintyy dieselmalleissa vuosimalliin 2002 saakka.
Sytytyselektroniikan ohjausyksikössä vikoja.
Virtalukko juuttuu.
Ahdinvikoja.
Dieseleissä ruiskutusjärjestelmän vikoja.
Virranjakajassa ja puolassa vikoja.
Sytytyskaapelivikoja.
Laturivikoja.
Polttoaineensuihkutuksen elektroniikassa vikoja.
Ilmamääräanturissa on toimintavikoja pakkasella.
Termostaatti juuttuu.
Vaihteiston ja voimansiirron viat
Kytkinvikoja.
Vaihteensiirto takertelee.
Vetonivelien suojuskumit rikki.
Pyöränlaakerivikoja.
Jarruviat
Takajarrut puoltavat. Levyjarrullisissa malleissa takalevyt ruostuvat ja sylinterit jumittuvat. Käsijarru puoltaa. Käsijarrunvaijeri juuttuu ja kytkinvaijeri kuluu.
Ohjauslaitteiden ja pyöränripustuksen viat
Takajousissa on esiintynyt katkeamisia.
Iskunvaimentimet ovat heikkotehoiset paljon ajetuissa autoissa.
Ohjausvaihteessa väljää.
Raidetangonpäät väljät.
Ohjaustehostimen öljyvuotoa.
Takatukivarren laakeri on väljä.
Etualatukivarren pallonivel on väljä.
Sekalaiset viat
Tuulilasi halkeilee.
Keskuslukitus reistailee.
Lyhdynpesimien vikoja.
Ilmastointilaite rikki.
Pakoputkiviat
Pakoputkisto ruostuu.
Ruosteviat
Maalauksen pohjakäsittely on heikko. Tästä syystä ruostuminen alkaa nopeasti kiveniskuista.
Ruosteongelmia erityisesti konepellin etureunassa, tuulilasin ympärillä ja takalokasuojien etureunoissa sekä takaluukun alareunassa.
Ruostesuojaus on parempi vuosimallista 1998 lähtien.
..että oli pitkä lista!
Vai mitä?
Tässä on koko ajan ollut puhetta C mallin Vectrasta, taidat olla aika pihalla
Nyt kun olet päässyt siirtymään VOLVO/FORD PREMIUMIIN niin voisitko kertoa mitä vikoja autossasi tarkemmin esiintyi ja mikä moottori oli kyseessä ?
Yritä itse kahdella aivosolulla kirjoittaa asiaa!
se vältti vaan nyt siihen volvon perään ja mee sen traktorin kanssa tekemään syys kynnöt!