Pson kanssa ehkä Gambiaan marraskuussa, mutta pari kysymystä:
1. Niistä oppaista, virallisista tai "virattomista" puhutaan paljon.
Onko pakko ottaa tällainen opas, jos ei aio hirveesti reissata ympäriinsä vaan tarkoitus on se lyhyt viikon aika viettää lähinnä hotellin rannalla tai altailla? Saako rannalla ja altailla kuitenkin olla rauhassa (jos nyt joku aurinkolasi-/Rolexkauppias silloin tällöin, niin ei siinä mitään).
Minusta todellakin aika on sen verran lyhyt, että nyt, kun tää Suomen kesä on/oli mitä oli!, lämpö, aurinko ja löhöily laiskana lämpimässä riittää.
2. Entä onko tuo malarialääkitys pakollinen? em. edellytyksin eli ei suoraan luontoon tutustuen.
Kiitos vastauksista/kommenteista.
Onko Gambiassa pakollista?
29
5190
Vastaukset
- Jaana K
Ei paikallisopas mikään pakko ole, mutta helpottaa, jos liikkuu hotellialueen ulkopuolella.
Mulle jäi käsitys, että rantahiekat ei ole hotellien yksityialuetta. Meidän hotellissa oli nurmikenttä ennen rantaa ja siinä aurikotuolit. Paikallisilla ei ollut asiaa nurmikolle. Meillä oli vartija, joka ajoi kaikki yrittäneet kepillä pois, samoin jos joku yritti lähestyä hotellilta veteen menijöitä.
Malarialääkityksen ottaisin, sillä hyönteisiä on iltaisin myös hotellialueilla. - timo.T
moi, opas on hyvä jos liikkuu kaupungilla "hyvä" opas pitää kauppiaat ja taskuvarkaat poissa mutta ei ole tietenkään pakollinen.Malari hyttynen ei erota hotellia muusta paokoista vaikkakin riski on pienempi mutta aina olemassa. Malaria tapaukset on ollut kovassa nousussa lehti tieojen mukaan....
- pakko ottaa
Mekin löhöilimme vain rannalla pääpiirteittäin. (Sunbeach-hotellilla) Kyllä hotellin työntekijät tuputtivat vaikka mitä retkeä kanssaan. Yhtenä päivänä palkkasimme hotellilta uimapyyhepojan, jonka kanssa käytiin krokoaltaalla ja kaverin kotona. Annoin kaverille 30e päivän päätteeksi, ja oli todella tyytyväinen. Oli ehdottoman reilu kaveri. Voin antaa yht.tiedot jos haluatte.
Totta on, jos liikut muuallakin kuin hotellin piitsillä, niin palkkaa ihmeessä itsellesi palvelija, joka tuntee ja tietää paikat.
Hyvä lahja gambialaisille on tarjota perheelle kuukauden riisit.- mag
Todella typerää antaa tollasia rahoja gambiassa, ei ihme että pörräävät kimpussa kun hölmöt jakelee rahaa
- pakollista ei
tietenkään ole opasta -virallista tai epävirallista - ottaa, kuten jo edelliset kirjoittajat ovat sanoneet. Yhtenä päivänä meillä oli porukalla palkattu virallinen opas ja jeeppi.
Yhdessä oppaan kanssa suunnittelimme kiertomatkan päivän ohjelmaksi ja kaikki toimi oikein hyvin. Ja jos aivan oikein muistan, niin siitä päivästä maksoimme 2000 dalasia eli noin kuusikymmentä euroa ruuat oppaalle. Ei siis paljon koko päivästä. Muutoin liikuimme omatoimisesti taksilla ja tarvittaessa taksipoikakin oli vähän oppaana. Hätistelijöitä ei ollut häirintään asti.
Hotellimme - Senegambia Beach - ranta oli koko ajan valvottu, myös hiekka-alue ja aurinkotuolit, jotka patjoineen ja pyyhkeineen kuuluivat hotellille. Yhtään häiriötekijää ei ollut. Vesirajassa rannalla eräs vanha mummo oli myymässä hedelmiä ja mehua. Hän ei saanut tulla tiettyä kohtaa pitemmälle sieltä aivan rannalta, vaan meidän piti mennä ostamaan siltä mummolta, kun jotain halusimme. Mutta esim. Cape Poinitin alueen hotelleista olen kuullut myös päinvastaista tarinaa siellä asuneilta. Sen alueen ko. hotellin omistaja on gambialainen ja tuon, jossa me olimme, omistaja jostain muualta ja hotellin johtaja on saksalainen, joten järjestys oli. Meillä ei ole valittamista. - Vielä ehkä Gambiaan
Kiitos paljon tähänastisista. Sinällään helpotti, että ei ihan pakollinen ole tuo opas. Jostain kirjoituksista sai kuvan, että tuo oppaan hankkiminen on ikään kuin lomaviikon enstex tehtävä homma. Ja meidän tuurilla olisimme todennäköisesti törmänneet siihen huijarioppaaseen tai joutuneet vielä johonkin vielä pahempaan. Lisää kommentteja/mielipiteitä, jos löytyy.
Mutta entä tuo malarialääkitys, lienee välttämätön.
Edellyttäköhän jo matkavakuutus lääkkeen/rokotteen ottamista?
Entä miten se toimii: paikallinen terv.keskus tietääkö??, onko arvokasta?? ja sitten ne sivuvaikutukset??onko aina per matka??eli ei pidempää suojaa ole olemassakaanköko??
Kiitos etukäteen.- lääkityksestä
Estolääkitys ei ole välttämätön, ei sitä todellakaan kaikki ota, koska ei se edes ole 100% varma estämään malariaan sairastumista. Itse en ole koskaan ottanut, eikä moni tuttuni,joka Gambiassa useammin käy. Kesällä pahimpaan sadeaikaan ehkä kannattaa jo miettiä kahdesti, mutta itse en niitä myrkkyjä syö.
Pitkälahkeista ja -hihaista iltaisin, offia nilkkoihin ja niskaan, huoneen ikkunat ja ovet kiinni ennen auringon laskua, verkko sängyn päälle jos tuntuu,että ei saa muuten rauhassa nukuttua.
- oppaita
Hei,
Kaikki tällä palstalla tuntuvat ylistävän paikallisia turistioppaita hamaan loppuun asti. Itse koin paikalliset oppaat vain häiriöksi ja haitaksi, kun halusi kunnolla tutustua maahan. Enkä todellakaan halunnut maksaa mitään tyhjästä, siis siitä että itse osaamme perille ja kaveri muka opastaa meitä...
Toki olin itse kotiläksyni tehnyt ja omatoimimatkailijana tutustunut paikkaan etukäteen, minulla oli kuulemma paremmat kartat mukana, kuin mitä paikanpäältä oli edes saatavana. Teimme yhden retken Tjäreborgin myötä (orjasaari) ja pari päivää matkailtiin Gambiassa asuvan suomalaisnaisen kanssa (yhteystiedot taitaa löytyä tältäkin palstalta).
Niin, ja niitä paikallisoppaita ei tarvitse etsiä. Niitä liimaantuu mukaan heti kun astutte hotellin ulkopuolelle. Ja niistä eroon pääseminen on suuri työ, mutta ainakin minun mielestä kannatti, vaikka yhteen oppaaseen tutustuttiin paremmin. Kerran tarjosin ruoat tälle, kun tultiin ravintolasta doggybagin kanssa.
Suosittelen kyllä muutakin kuin hotellilla makoilua, ei kai noin kauas kannata lähteä (länsimaiseen) hotelliin makoilemaan. Mutta jokainen taaplaa tyylillään.
Tässä oma matkakertomukseni jonka julkaisin aiemmin, ja joka aiheutti jotain kritiikkiäkin...
http://maailmapalaa.blogspot.com/2008/04/gambia.html
Suosittelen myös malarialääkitystä, jos vaan varat riittää. Vaikka oli kuiva kausi menossa, silti ainakin minua sääsket pistivät monesti, ja tuttava joka on läpikäynyt malarian on sanonut sen olevan aika helvettiä...
T. Jackman - oli meillä
Kävimme Gambiassa helmikuun lopulla, muutamia hyttysiä oli liikkeellä. Otimme malarialääkityksen, koska matkan jälkeinenkin terveys on meille tärkeä. Myrkkyjähän ne kaikki lääkkeet loppujen lopuksi ovat, mutta mieluiten viikko vähän tai yli matkan aikana kuin ehkä pitkällinen lääkitys matkan jälkeen - ja kova tauti.
Työterveyden kautta saimme reseptit. Vertailin kovasti kolmea eri vaihtoehtoa, joita meille tarjottiin: Lariamia, joka olisi ollut edullisin, mutta aika kovia sivuvaikutuksia mahdollisesti ja pitkään olisi pitänyt käyttää myös matkan jälkeen (Tuttavamme söi sitä ja kärsi kyllä ikävistä sivuvaikutuksista.) Tai sitten erästä penisilliinin ryhmään kuuluvaa (en muista nimeä), jota olisi pitänyt käyttää myös tosi pitkän aikaa.
Ja sitten kolmantena oli Malarone, kallein, mutta käyttöä vain muistakseni pari päivää ennen matkaa, matkan aikana ja pari päivää matkan jälkeen - noin suurinpiirtein. Hintaa kahdelle taisi tulla noin 100 €, ehkä vähän yli. Sitä otimme yhden joka aamu ja mitään sivuvaikutuksia ei ollut. Ensi talvena menemme kahdeksi viikoksi, ja aiomme jälleen ottaa saman lääkityksen, koska emme halua pelata arpapeliä malarian kanssa.
Lisäksi otimme sekä A- että B-hepatiittirokotteet.
Näistä vain toinen olisi ollut oikeasti tarpeen, mutta tuo yhdistelmärokote antaa meidän eliniäksi suojan. Myös keltakuumerokotteen otimme ja varmistimme, että jäykkäkouristus on voimassa. Olihan se normaalia pitempi valmistautuminen ennen matkalle lähtöä, sillä ensimmäinen hepatiitti piti ottaa puoli vuotta ennen matkaa ja loput sitten vähitellen. Ja kustannuksiakin tuli matkalle aika paljon enemmän kuin normaalisti, mutta kuitnekin halusimme varmistaa terveytemme. Oikeasti en noita hintoja enää edes kunnolla muista, varmaan jotain 300 € yhteensä tai ehkä vähän alle. Seuraavalla kerralla ei nyt sitten tarvikaan huolehtia kuin malariasta. Mieluummin maksan ja syön hetken aikaa lääkitystä kuin saan tuskallisen taudin, johon sitten kuitenkin joutuu lääkitsemään ja ottamaan sairaslomaa jne. Mutta jokainen tietenkin tehkööt oman valintansa kuten myös sen oppaan suhteen - aika ja rahat ovat jokaisen omia. - siellä
Opas kannattaa ehdottomasti palkata, samoin taksikuski ennakkoon sovittuine palkkioineen. Se ei ole kallista. Ehdottaisin teille kahden viikon matkaa. Lento yhteen suuntaan välilaskuineen kestää 10 tuntia; viikossa paikka tulee tutuksi, mutta aika loppuu kesken. Maa on vieraanvarainen fantastisine ihmisineen. Lue juttuni, poistuu kohta 3. sivulta, osoitteesta Matkakertomukset, Matkakokemuksia Gambiasta. Jos löydät käsikirjoitukseni vastineineen niin huomaat, että parempaa matkakohdetta on vaikea löytää. Marraskuu on turismiajasta ehkä kuuminta, mutta useimmissa hotelleissa on ilmastointi. Suosittelen Senegambia Beach-hotellia. Siltä alueelta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut. Toivotan hyvää matkaa sinne suurenmoiseen maahan. Malarialääkitys on suositeltava. Sikäläiset ihmiset sairastuvat malariaan tämän tästä. Moskiittoja on riesaksi asti. Malarone- tai Lariam-kuuri ennalta ehkäisevästi on hyvä ottaa suomalaisen lääkärin ohjeen mukaan jo ennen matkaa. Tankeroenglannilla tulette hyvin toimeen. Muistakaa 10 %-n tippi tarjoilijoille, siivoojille ja muusikoille.
- Käynnyt
Jos tarkoitus ei ole muuta kuin maata rannalla kannattaa kyllä mennä johonkin muualle.
Viikko tosin tuolla riittää,ei siellä näkemistä nyt niin kauheasti ole ja noi joka paikassa seuraan tuppaavat kaverit alkaa välillä vähän ärsyttää,en silti kyllä oikein jaksa ymmärtää pelkkää hotellin vartioidulla rannalla makaamistakaan.
30€ hotellipojalle päivän opastuksesta?? jotain rajaa,sehän on sille varmaan 2 viikon palkka.
Krokotiiliallas on melkein keskellä slummia,ei pidä ihmetellä jos oppaan reitti alkaa vähän epäilyttää.
Hyvät vatsatautilääkkeet mukaan(imodium) ja muutenkin lääkitys ja rokotukset kohdalleen,Maladone on hyvä mut kallis.
Naismatkaajien kannattaa varoa ettei jää musta pekka käteen;) - Käynnyt
Käynnyt kirjoitti:
Jos tarkoitus ei ole muuta kuin maata rannalla kannattaa kyllä mennä johonkin muualle.
Viikko tosin tuolla riittää,ei siellä näkemistä nyt niin kauheasti ole ja noi joka paikassa seuraan tuppaavat kaverit alkaa välillä vähän ärsyttää,en silti kyllä oikein jaksa ymmärtää pelkkää hotellin vartioidulla rannalla makaamistakaan.
30€ hotellipojalle päivän opastuksesta?? jotain rajaa,sehän on sille varmaan 2 viikon palkka.
Krokotiiliallas on melkein keskellä slummia,ei pidä ihmetellä jos oppaan reitti alkaa vähän epäilyttää.
Hyvät vatsatautilääkkeet mukaan(imodium) ja muutenkin lääkitys ja rokotukset kohdalleen,Maladone on hyvä mut kallis.
Naismatkaajien kannattaa varoa ettei jää musta pekka käteen;)Matkalle kannattaa ottaa kaikki lähiaikoina poistoon menossa olevat vaatteet joita tuolla voi pitää ja jättää ne sit sinne,niille löytyy kyllä käyttäjiä.
Niiden sijasta paluukyytiin sit matkamuistoja.
Kaikki lähipiirin toimivat käytetyt kännykät kannattaa kierrätyksen sijasta viedä mennessään Gambiaan,samoin englannin kieliset kirjat jos on.
Koulutarvikkeita voi viedä,älkääkä antako niitä lapsille suoraan,saavat vain isommilta turpaan ja jäävät lopuksi kuitenkin ilman. - joshh
Käynnyt kirjoitti:
Jos tarkoitus ei ole muuta kuin maata rannalla kannattaa kyllä mennä johonkin muualle.
Viikko tosin tuolla riittää,ei siellä näkemistä nyt niin kauheasti ole ja noi joka paikassa seuraan tuppaavat kaverit alkaa välillä vähän ärsyttää,en silti kyllä oikein jaksa ymmärtää pelkkää hotellin vartioidulla rannalla makaamistakaan.
30€ hotellipojalle päivän opastuksesta?? jotain rajaa,sehän on sille varmaan 2 viikon palkka.
Krokotiiliallas on melkein keskellä slummia,ei pidä ihmetellä jos oppaan reitti alkaa vähän epäilyttää.
Hyvät vatsatautilääkkeet mukaan(imodium) ja muutenkin lääkitys ja rokotukset kohdalleen,Maladone on hyvä mut kallis.
Naismatkaajien kannattaa varoa ettei jää musta pekka käteen;)...itseasiassa 30 euroa taitaa olla kahden kuukauden peruspalkka (yleistasolla, hotelleista en tiedä).
Doksisykliini on halvin malarianestolääkitys, mutta sivuvaikutuksena voi olla auringonvaloyliherkkyys, jota tosin itsellä ei ollut. Hintaa kuurille tulee parin kympin hujakoille, mutta jos olisi resepti hoitoon (ei muu) saa kelakorvauksetkin.
Noh, Gambia on hyvä mesta myös lekotteluun biitsillä ja varmasti parempi siihen kuin perusmestat, joissa ei todellakaan riitä aurinkoa ja lämpöä yhtä paljon.... luulen kyllä, että kukin haluaa vähän muutakin lomalla, ainakin ajan kuluessa. Britit tosin tekevät näitä "ollaan hotellialueella 2 viikkoa"-matkoja aika paljon myös Gambiaan. - tiedän
Käynnyt kirjoitti:
Jos tarkoitus ei ole muuta kuin maata rannalla kannattaa kyllä mennä johonkin muualle.
Viikko tosin tuolla riittää,ei siellä näkemistä nyt niin kauheasti ole ja noi joka paikassa seuraan tuppaavat kaverit alkaa välillä vähän ärsyttää,en silti kyllä oikein jaksa ymmärtää pelkkää hotellin vartioidulla rannalla makaamistakaan.
30€ hotellipojalle päivän opastuksesta?? jotain rajaa,sehän on sille varmaan 2 viikon palkka.
Krokotiiliallas on melkein keskellä slummia,ei pidä ihmetellä jos oppaan reitti alkaa vähän epäilyttää.
Hyvät vatsatautilääkkeet mukaan(imodium) ja muutenkin lääkitys ja rokotukset kohdalleen,Maladone on hyvä mut kallis.
Naismatkaajien kannattaa varoa ettei jää musta pekka käteen;)..että 30e on täysin yläkanttiin, mutta se olikin perheen riisiraha.
- Noh, kai sinne voip mennä
Hyviä, todella hyviä, kommentteja.
Kuitenkin Gambia matkustusmaana on hieman uusi, kokematon, monelle meistä suomalaisista, josta johtuen tulee erilaisia, mielenkiintoisia kommentteja.
Suunnilleen yhteen vetäen:
- malarialääkitys voisi olla hyvä ottaa joka tapauksessa. Työantaja lienee vähemmän kuin iloinen, mikäli lomaviikolta jää kotio sairastelee. Ja viheliäinen lie tautikin.
- opas ei ole pakollinen, hyvä niin. Tai näinhän se tietenkin onkin, että mikä tässä elämässä on pakollista. Tuo "vastustukseni" opaspalveluihin johtuu osin siitä, että ei aina oikein innosta nuo opaspalvelijat (mm. Egyptissä niihin olemme törmänneet ja käyttäneetkin) hieman siinäkin mielessä, että kai ne on sitten niin innokkaita kun asiaan kuuluukin (ja tippirahaa tulee enemmän sen myötä), että itse ei lomalla jaksa ihan niin aktiivinen olla. Jos paljastan, niin hyvin harvoin enää viime aikoina olemme osallistuneet esim. matkanjärjestäjien retkiin, missä maassa nyt ollaankin. Kun käytössä on vain viikko hektisestä työelämästä lomaa pson kanssa, niin menee helposti suoranaiseen laiskotteluun ja lämmöstä, auringosta ja rantaelämästä nauttimiseen.
Ja (valmiiksi anteeksi pyytäen) ihan en ymmärrä niiden kynien ym. viemistä, vaikka menevät ilmeisesti tarpeeseen. Totuudessani sanoen, en itse ainakaan koe itseäni yhtään jalommaksi, paremmaksi, jos niitä jonnekin koululle joitain kpl veisin. Mutta vain minun mielipide, josta anteeksi.
Edelleen kommentteja mielipiteitä ym Gambiasta.
Mm. heitän kysymyksenä: pitääkö yön nukkumista varten ottaa mukaan hyttysverkko tai jotain muuta hyttyskarkotinta (oisko juhannukselta muuta hyttyssavu vielä jemmassa??!!, heh), jotta voi yön nukkua. Kyllä mökillä se yksikin itikka unen tehokkaasti vie kotomaassakin, vaikka ei suoraa malariaa tuokaan!!- Käynnyt
Opas ei ole pakollinen mut hyödyllinen,hotelleilla on virallisia oppaita,itse pyörin pari päivää yhden rantapojan kanssa ja maksoin sille muutaman euron,jos liikut yksin kaikki on koko ajan kimpussa.
Tavaran viemisen jaloudesta tiedä mut toi lentoyhtiön painoraja on 15kg,kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman paljon sellaista jonka voi jättää sinne,tosin isommat erikseen pakatut matkamuistot menee yleensä ohi vaa'an,matkamuistoksi saa vaikka mustan naisen tai miehen jos vaan haluaa,moinen voi tosin tulla kalliiksi.
Hyttysverkko on tarpeeton,kuten ilmastointikin,yölämpötila on ihan mukava ja kuka sitä päivällä huoneessa on? rannikolla lämpötila on sopiva,sisämaassa sit 45 varjossa.
Rahaa menee yllättävän paljon ja syömisissä ei ole juuri kehumista,hyvä paikka aloittaa laihduttaminen.
Älä anna kellekään numeroasi tai osoitetta. - makuasioita.
Käynnyt kirjoitti:
Opas ei ole pakollinen mut hyödyllinen,hotelleilla on virallisia oppaita,itse pyörin pari päivää yhden rantapojan kanssa ja maksoin sille muutaman euron,jos liikut yksin kaikki on koko ajan kimpussa.
Tavaran viemisen jaloudesta tiedä mut toi lentoyhtiön painoraja on 15kg,kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman paljon sellaista jonka voi jättää sinne,tosin isommat erikseen pakatut matkamuistot menee yleensä ohi vaa'an,matkamuistoksi saa vaikka mustan naisen tai miehen jos vaan haluaa,moinen voi tosin tulla kalliiksi.
Hyttysverkko on tarpeeton,kuten ilmastointikin,yölämpötila on ihan mukava ja kuka sitä päivällä huoneessa on? rannikolla lämpötila on sopiva,sisämaassa sit 45 varjossa.
Rahaa menee yllättävän paljon ja syömisissä ei ole juuri kehumista,hyvä paikka aloittaa laihduttaminen.
Älä anna kellekään numeroasi tai osoitetta."Rahaa menee yllättävän paljon ja syömisissä ei ole juuri kehumista,hyvä paikka aloittaa laihduttaminen."
Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois. Heidän annoksillaan ei kyllä laihtumaan pääse, paitsi meikäläiset kävelivät kilometrikaupalla aamusta iltaan, niin kulutus oli huomattavasti suurempi kuin Suomessa... - estolääkitys
Me eukon kanssa söimme Malarone-nimistä estolääkitystä eikä mitään sivuoireita ollut, lisäksi otimme keltakuumerokotuksen.
Meiltä jäi suomesta hankittu avaamaton paketti Malaronea edelliseltä matkalta ja ilmoittele jos haluat sen "sopivasti"? tmh(at)jippii.fi - Käynnyt
makuasioita. kirjoitti:
"Rahaa menee yllättävän paljon ja syömisissä ei ole juuri kehumista,hyvä paikka aloittaa laihduttaminen."
Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois. Heidän annoksillaan ei kyllä laihtumaan pääse, paitsi meikäläiset kävelivät kilometrikaupalla aamusta iltaan, niin kulutus oli huomattavasti suurempi kuin Suomessa..."Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois"
Siellä paikallisella torilla kun käy katsomassa miten lihaa ja kalaa käsitellään ja säilytetään niin ei kauheasti kiinnosta syödä ihan joka paikassa.
Hotellialueellakin ne ruuat oli aika epämääräisiä,ihmetellä pitää jos moisia joku kehuu,tosin eipä noissa oloissa juuri pihvikarjaa kasvatella. - sitten vaan
Käynnyt kirjoitti:
"Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois"
Siellä paikallisella torilla kun käy katsomassa miten lihaa ja kalaa käsitellään ja säilytetään niin ei kauheasti kiinnosta syödä ihan joka paikassa.
Hotellialueellakin ne ruuat oli aika epämääräisiä,ihmetellä pitää jos moisia joku kehuu,tosin eipä noissa oloissa juuri pihvikarjaa kasvatella.omat säilykelihapullat ja hapankorput Suomesta mukaan, niin eiköhän sitä sisukas suomalainen pärjää!
- joshh
Käynnyt kirjoitti:
"Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois"
Siellä paikallisella torilla kun käy katsomassa miten lihaa ja kalaa käsitellään ja säilytetään niin ei kauheasti kiinnosta syödä ihan joka paikassa.
Hotellialueellakin ne ruuat oli aika epämääräisiä,ihmetellä pitää jos moisia joku kehuu,tosin eipä noissa oloissa juuri pihvikarjaa kasvatella....olla miettimättä ruuan alkuperää. Tulipa käytyä myös itse ostoksilla markkinoilla, josta paikalliset sitten valmisti ruuan. Hirvittihän se katsoa kalojen ympärillä pörrääviä kärpäsiä, mutta ruoka oli silti ihan mainiota. Barracudaa oli simppeli syödä myös lusikalla, siinähän ns. ruoto-osa on paksu ja keskellä kalaa (ympäriltä napataan palat).
Verrattuna vaikkapa Venäjän, Tunisian ja Kanarian ravintolaruokaan, pitäisin Gambiassa syötyjä ruokia parempina. Voihan se olla asenteestakin kiinni, mutta ainakin omaan makuun sopivat hyvin. Yksi hampurilaisateria oli kuraa mielestäni, mutta muuten ravintoloiden taso yllätti positiivisesti. Hintataso oli minusta niissä jopa kallis suhteutettuna raaka-aineiden ja työvoiman kustannuksiin. Suurin osahan näistä ravintolaista on ulkomaalaisomistuksessa eli bisnestähän siellä tehdään (italialaisilla pizzerioitaa, libyalaisilla kaikenlaisia ravintoloita jne.).
Hotellin aamiainen (Mansea Beach) oli hyvin vaatimaton, mutta koska siitä oli maksettu, upposi sieltä aina jotakin suuhun ja pärjäsi ihan hyvin.
Makuasioitahan nämä aina ovat, mutta ainakaan itse en lomalla jaksa stressata pikkuasioilla, jos edes kohtalaisen hyvin pärjää... - syksynä
joshh kirjoitti:
...olla miettimättä ruuan alkuperää. Tulipa käytyä myös itse ostoksilla markkinoilla, josta paikalliset sitten valmisti ruuan. Hirvittihän se katsoa kalojen ympärillä pörrääviä kärpäsiä, mutta ruoka oli silti ihan mainiota. Barracudaa oli simppeli syödä myös lusikalla, siinähän ns. ruoto-osa on paksu ja keskellä kalaa (ympäriltä napataan palat).
Verrattuna vaikkapa Venäjän, Tunisian ja Kanarian ravintolaruokaan, pitäisin Gambiassa syötyjä ruokia parempina. Voihan se olla asenteestakin kiinni, mutta ainakin omaan makuun sopivat hyvin. Yksi hampurilaisateria oli kuraa mielestäni, mutta muuten ravintoloiden taso yllätti positiivisesti. Hintataso oli minusta niissä jopa kallis suhteutettuna raaka-aineiden ja työvoiman kustannuksiin. Suurin osahan näistä ravintolaista on ulkomaalaisomistuksessa eli bisnestähän siellä tehdään (italialaisilla pizzerioitaa, libyalaisilla kaikenlaisia ravintoloita jne.).
Hotellin aamiainen (Mansea Beach) oli hyvin vaatimaton, mutta koska siitä oli maksettu, upposi sieltä aina jotakin suuhun ja pärjäsi ihan hyvin.
Makuasioitahan nämä aina ovat, mutta ainakaan itse en lomalla jaksa stressata pikkuasioilla, jos edes kohtalaisen hyvin pärjää...Gambiasaa olleena voin todeta että ruoka oli melko hyvää,kunhan ottaa paistettua tai grillattua ruokaa.
Ei se sen kummempaa ole kuin muissakaan turistikohteissa.KOKEMUSTA ON useastakin maasta. - käyneenä
Käynnyt kirjoitti:
"Liikkuminen ja syöminen on edullista, JOS uskaltautuu sieltä hotellialueen "suojasta" pois"
Siellä paikallisella torilla kun käy katsomassa miten lihaa ja kalaa käsitellään ja säilytetään niin ei kauheasti kiinnosta syödä ihan joka paikassa.
Hotellialueellakin ne ruuat oli aika epämääräisiä,ihmetellä pitää jos moisia joku kehuu,tosin eipä noissa oloissa juuri pihvikarjaa kasvatella.voisin kertoa, että ekalla kahden viikon reissulla söimme vain ravintoloissa ja sittenkin katsoimme "tasoa" ettei ny mihin vaan menty. Lopputulos: Mulla oli kahtena päivänä ripuli.
Toisella kerralla olin paljon paikallisten ystävien kotona syömässä ja ostin myös katukauppiailta lihapiirakoita, täytettyjä leipiä sekä torilta hyvin epäilyttävän näköisestä vaunusta lämmintä kypsennsttyä lihaa kärpästen surratessa ympärillä. Kaikki ed. mainitsemani ruuat olivat todella maukkaita ja yllätys yllätys ei koko kahden viikon aikana edes vatsanväänteitä!!!
Söin myös paikallisten suosimissa "ravintoloissa" joissa hintataso esim 4 hengen ateriat (grillattu ½broileri ranskalaisilla)yhteensä n.10euroa
Kannattaa jättää ne ennakkoluulot kotomaahan niin palaa monta mukavaa kokemusta rikkaampana takaisin. - maamo3
estolääkitys kirjoitti:
Me eukon kanssa söimme Malarone-nimistä estolääkitystä eikä mitään sivuoireita ollut, lisäksi otimme keltakuumerokotuksen.
Meiltä jäi suomesta hankittu avaamaton paketti Malaronea edelliseltä matkalta ja ilmoittele jos haluat sen "sopivasti"? tmh(at)jippii.fiOn tainnut jo malaronet mennä?? Jos on jäljellä 0405338151/soita
- Ehkä gambiaan - Ruoka??
Hienoa, hienoa. Paljon erinomaista mielipidettä.
Makuasiathan ovat makuasioita, mutta se on hieman kurjaa, jos ei ruoka oikein sytytä.
Mutta minusta pääasia on aamun pala eli kunnon aamiainen. Olen ymmärtänyt,että sellainen kuitenkin löytyisi monestakin majapaikasta sisältäen mm.kokkien paistamaa kananmunaa, mahdollisesti muuta lämmintä, leipävaihtoehtoja, ehken hedelmiä, kahvia jne... Kunnon aamun ruokailulla pärjää todella kauan ja ei aina varsin illallakaan tule suurempaa nälkää, kuhan juomisestaan huolehtii.
Ihan suoraa riskiä kadulla ruokailusta en menisi ottamaan. Se ei ole ihan kiva jos viikon reissusta kaksikin päivää joutuu huokailemaan mahataudissa hotellin vuoteessa. Minusta mahatauti kuitenkin estettävissä hieman tehostetulla hygienialla verrattuna Suomen oloihin. Eikös vain?- thegambia
Tervehdys vaan kaikille, toista kertaa olen lähdössä gambiaan ja vieläpä samaan hotelliinkin.
Hepatiitit, keltakuume, meningokokki ja muut piikit tuli hankittua ja lariamia malariaan, ei ollut minkäänlaisia oireita ko.lääkkeestä.
Hyviä ruokapaikkoja oli tarpeeksi, muutamia niistä mainittakoon: vihreä mamba(todella mahtava paikka), ja sitten oli muistaakseni tao (nimestä en ihan varma mutta ruoka oli hyvää.).Hotellin ravintoloiden anti oli myös ihan hyvä.
Meillä oli hyvää tuuria myös, kun tutustuimme pikalliseen tarjoilijaan, jonka kanssa pääsimme tutustumaan heidän perhe elämäänsä ja tämä samainen paikallinen tarjoilija odottaa meitä innolla takaisin lomailemaan. - best
thegambia kirjoitti:
Tervehdys vaan kaikille, toista kertaa olen lähdössä gambiaan ja vieläpä samaan hotelliinkin.
Hepatiitit, keltakuume, meningokokki ja muut piikit tuli hankittua ja lariamia malariaan, ei ollut minkäänlaisia oireita ko.lääkkeestä.
Hyviä ruokapaikkoja oli tarpeeksi, muutamia niistä mainittakoon: vihreä mamba(todella mahtava paikka), ja sitten oli muistaakseni tao (nimestä en ihan varma mutta ruoka oli hyvää.).Hotellin ravintoloiden anti oli myös ihan hyvä.
Meillä oli hyvää tuuria myös, kun tutustuimme pikalliseen tarjoilijaan, jonka kanssa pääsimme tutustumaan heidän perhe elämäänsä ja tämä samainen paikallinen tarjoilija odottaa meitä innolla takaisin lomailemaan.Olette valinneet hienon matkakohteen. Malarian estolääkitys on tarpeellinen rokotuksista puhumattakaan. Olin viime helmikuussa mainitsemassasi hotellissa kaksi viikkoa. Palvelu siellä ja lähiympäristön ravintoloissa sekä kaupoissa oli ensiluokkaista. Olimme matkan jälkeen paikallisen oppaamme kanssa sähköpostiyhteydessä useita kertoja. Kesäkuulla hän kirjoitti sairastuneensa malariaan, mutta olevansa siitä toipumassa. Sen jälkeen emme ole saaneet häneltä minkäänlaisia viestejä. Pelkäämme hänen menehtyneen siihen sairauteen. Tietääkseni malaria on siinä maassa yleisin kuolinsyy nuorilla ja keski-ikäisillä ihmisillä. Afrikkalaisilla ihmisillä ei ole varaa malarianestolääkitykseen, jota he joutuisivat käyttämään koko ikänsä. Gambialaiset ihmiset ovat kohteliaita ja vieraanvaraisia. Kirjoitin matkajuttuni nettiin, jossa se on luettavissa kirjaimellisesti osoitteella Matkakokemuksia Gambiasta suomi24 keskustelu 25.2.2008. Siihen maahan saatan tehdä ensi vuonnakin reissun mieluummin kuin Etelä-Eurooppaan tai Kanarialle. Se hieno maa on suomalaisille matkailijoille hintansa väärtti.
- awapuhi1
best kirjoitti:
Olette valinneet hienon matkakohteen. Malarian estolääkitys on tarpeellinen rokotuksista puhumattakaan. Olin viime helmikuussa mainitsemassasi hotellissa kaksi viikkoa. Palvelu siellä ja lähiympäristön ravintoloissa sekä kaupoissa oli ensiluokkaista. Olimme matkan jälkeen paikallisen oppaamme kanssa sähköpostiyhteydessä useita kertoja. Kesäkuulla hän kirjoitti sairastuneensa malariaan, mutta olevansa siitä toipumassa. Sen jälkeen emme ole saaneet häneltä minkäänlaisia viestejä. Pelkäämme hänen menehtyneen siihen sairauteen. Tietääkseni malaria on siinä maassa yleisin kuolinsyy nuorilla ja keski-ikäisillä ihmisillä. Afrikkalaisilla ihmisillä ei ole varaa malarianestolääkitykseen, jota he joutuisivat käyttämään koko ikänsä. Gambialaiset ihmiset ovat kohteliaita ja vieraanvaraisia. Kirjoitin matkajuttuni nettiin, jossa se on luettavissa kirjaimellisesti osoitteella Matkakokemuksia Gambiasta suomi24 keskustelu 25.2.2008. Siihen maahan saatan tehdä ensi vuonnakin reissun mieluummin kuin Etelä-Eurooppaan tai Kanarialle. Se hieno maa on suomalaisille matkailijoille hintansa väärtti.
Afrikkalaiset eivät käytä malarianestolääkkeitä, heillä on jo äidinmaidossa tullut jonkinlainen immuniteetti malariaan. Samalla tavalla kuin paikalliset voivat käyttää vesijohtovettä juomavetenä, mutta taas Suomessa sairastuisivat meidän vedestä, koska erilainen bakteerikanta. Intiassa talvehtivat suomalaiset ystäväni totuttautuvat puolestaan vähitellen paikalliseen vesijohtoveteen, jotta ei syntyisi muovikanisterijätettä niin paljon. Suomeen palattuaan taas edessä erilaiset bakteerit. Olisipa hyvä bisnes lääketeollisuudelle, jos kaikki afrikkalaiset söisivät estolääkettä ikänsä : ))
- moskiitoo
Immuniteettia tulee myös siitä, että he takuuvarmasti saavat ja sairastavat joskus malarian. Täyttä suojaa heillä ei ole ja malarian he voivat sairastaa useammankin kerran. Eivät kuitenkaan esim. kerran vuodessa. Jos he matkustavat malariavapaalle alueelle immuniteetti heikkenee noin kolmessa kuukaudessa ja malaria tarttuu heihin. Heimoilla on edelleen tapana uuttaa luonnonkasveista malarialääkkeitä.Käytännössä malaria on monessa Afrikan maassa yhä paha ja tappava tauti. Lääketeollisuus kehittäisi siihen rokotteen, jos sitä esiintyisi länsimaissa, veikkaan. Paikallisilla ei ole varaa ostaa malarialääkkeitä, niitä ei ole saatavilla, tai ne ovat vanhentuneita. Estolääkitystä ei tosiaan voi syödä koko ikäänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185