Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kotirouvaa...

Sattuipa tuossa jokunen vuosi sitten...

Olin tuolloin noin 25 kesäinen ja vietin viimeisiä hetkiä ennen kadettikoulun alkamista Pohjois-Savon suunnalla. Olin juuri löytänyt seurustelukumppanin jonka kanssa elämä oli ihanaa.

Tuohon aikaan olin innoissani vanhan gt golfini tuunaamisesta. Asuin kerrostaloyksiössä, joten minulle ei oikein ollut paikkaa missä autoa tuunata. Onnekseni entisen kouluihastukseni sisko asusteli läheisessä pikkukaupungissa omakotitalossa, jossa oli mukavan kokoinen piha, jossa harrastustani oli mahdollista toteuttaa. Mari joka taloa emännöi oli 2 lapsen äiti, iältään minua vanhempi, siis koulukaverini isosisko, 30 v. Marin mies oli viikot poissa kotoa, jotain myyntipäällikön virkaa hoiteli.

Olin ollut jo usempana iltana autoani tuunamassa aamutunneille asti. Yhtenä kevään ensimmäisistä lämpimistä illoista Mari liittyi seuraani ja havaitsi likaantuneet vaatteeni ja öljyiset käteni. Hän ehdotti että laittaisi saunan lämpiämään, jotta voisin puhdistautua ennen kotiinlähtöä.

Sanoin että ilmanmuuta.

Mari oli saanut lapset nukkumaan kun lopettelin viimein autoni kimpussa. Hipsin sisään ja näky oli jotain aivan järisyttävän kaunista. Mari, joka oli uskonnollinen ihminen Jehovan Todistaja, oli suihkunraikkaana kuivaamassa hiuksiaan string mallisissa aluishuisuissaan. Pahoittelin tungetteluanai ja olin kääntymäisilläni takaisin, johon Mari kuitenkin totesi että.... "käy sisään vaan, saunaanhan sun piti mennä....se onkin jo lämmin."

Veri pakeni päästä ja tuhmat ajatukset valtasivat mieleni.... kun katsoin yli 170 cm pitkäsääristä naista edessäni, päässäni takoi ajatus että tuoko on synnyttänyt kaksi lasta.

Pyysin marilta pyyhettä lainaksi, johon hän sanoi että takkahuoneen avohyllyköstä voin valita mieleiseni. Menin takkahuoneeseen, housuja poisottaessani havaitsin että pikkuveikkoseni olikin alkanut elää omaa elämäänsä. Puolittainen stondis oli vallanut sen. Tajusin että niinköhän Mari oli huomannut paisuneen etumukseni.

Sain vetästyä hädin tuskin boxerini pois jalasta, kun Mari syöksähti ovesta. Marin hymy oli valloittava kun hän huomasi puolijäykän kaluni. Samalla hetkellä sekunnin sadasosassa kaluni pamahti täyteen panokuntoon.

Mari astui kosketusetäisyydelle ja sipaisi kuin vahingossa ohimennen terskan kärkeäni. Käski minun mennä saunaan viilentymään... ja lähti pois. Minua harmitti, mietin että tässä olisi ollut elämäni tilaisuus, mutta missasin sen.

No menin saunaan... muutaman löylyn jälkeen pesuhuoneen ovi kävi. Mari tuli pesuhuoneeseen. Mari sanoi että halusi vielä nähdä kun peseydyn.

Nyt oli selvää mitä tuleman piti....enään en voinut hillitä itseäni vaan syöksähdin ulos saunasta painauduin vasten Maria ja vedin hänet vaatteet päällä suihkuun... Mari hapuili kivikovaa kullia käteensä ja aloitti hitaan runkkauksen.

Kaiken tämän jälkeen.... tästä seurasi lienee elämäni nautinnollisin pano.... tai oikeammin kolme... ensimmäinen vei aikaa 1,5 h, toinen ja kolmas vähän vähemmän. :-)

No se onkin jo toinen tarina.
111791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hieman tuo jehovantodistajuus ensi arvelutti, että tarvittiinko sitä, vai oliko se juuri totta, mutta onhan minullekin käynyt vastaavaa hamassa nuoruudessani, kun harjoittelijana tapasin erään uskovaisen tai ainakin seurakunnan piirissä toimivan neli-viisikymppisen pariskunnan. Heidän omakotitalossaan kerran rouva pyysi minut kesken kaiken yläkertaan. Isäntä jäi alakertaan istumaan. Yläkerrassa oli kotoa jo lähteneiden lasten huone, jonka lattialla rouva muitta mutkitta riisuutui ja sanoi pehmeästi, mutta samalla määrätietoisesti silmiin katsoen:

"Minä en ole saanut kullia pitkään aikaan."

Niin siinä sitten kävi, sillä kuten sanassa sanotaan, liha on heikko. Isäntä tupakoi ja ryki sillä aikaa alakerrassa, ei ollut moksiskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kadetti_mies kirjoitti:

Sattuipa tuossa jokunen vuosi sitten...

Olin tuolloin noin 25 kesäinen ja vietin viimeisiä hetkiä ennen kadettikoulun alkamista Pohjois-Savon suunnalla. Olin juuri löytänyt seurustelukumppanin jonka kanssa elämä oli ihanaa.

Tuohon aikaan olin innoissani vanhan gt golfini tuunaamisesta. Asuin kerrostaloyksiössä, joten minulle ei oikein ollut paikkaa missä autoa tuunata. Onnekseni entisen kouluihastukseni sisko asusteli läheisessä pikkukaupungissa omakotitalossa, jossa oli mukavan kokoinen piha, jossa harrastustani oli mahdollista toteuttaa. Mari joka taloa emännöi oli 2 lapsen äiti, iältään minua vanhempi, siis koulukaverini isosisko, 30 v. Marin mies oli viikot poissa kotoa, jotain myyntipäällikön virkaa hoiteli.

Olin ollut jo usempana iltana autoani tuunamassa aamutunneille asti. Yhtenä kevään ensimmäisistä lämpimistä illoista Mari liittyi seuraani ja havaitsi likaantuneet vaatteeni ja öljyiset käteni. Hän ehdotti että laittaisi saunan lämpiämään, jotta voisin puhdistautua ennen kotiinlähtöä.

Sanoin että ilmanmuuta.

Mari oli saanut lapset nukkumaan kun lopettelin viimein autoni kimpussa. Hipsin sisään ja näky oli jotain aivan järisyttävän kaunista. Mari, joka oli uskonnollinen ihminen Jehovan Todistaja, oli suihkunraikkaana kuivaamassa hiuksiaan string mallisissa aluishuisuissaan. Pahoittelin tungetteluanai ja olin kääntymäisilläni takaisin, johon Mari kuitenkin totesi että.... "käy sisään vaan, saunaanhan sun piti mennä....se onkin jo lämmin."

Veri pakeni päästä ja tuhmat ajatukset valtasivat mieleni.... kun katsoin yli 170 cm pitkäsääristä naista edessäni, päässäni takoi ajatus että tuoko on synnyttänyt kaksi lasta.

Pyysin marilta pyyhettä lainaksi, johon hän sanoi että takkahuoneen avohyllyköstä voin valita mieleiseni. Menin takkahuoneeseen, housuja poisottaessani havaitsin että pikkuveikkoseni olikin alkanut elää omaa elämäänsä. Puolittainen stondis oli vallanut sen. Tajusin että niinköhän Mari oli huomannut paisuneen etumukseni.

Sain vetästyä hädin tuskin boxerini pois jalasta, kun Mari syöksähti ovesta. Marin hymy oli valloittava kun hän huomasi puolijäykän kaluni. Samalla hetkellä sekunnin sadasosassa kaluni pamahti täyteen panokuntoon.

Mari astui kosketusetäisyydelle ja sipaisi kuin vahingossa ohimennen terskan kärkeäni. Käski minun mennä saunaan viilentymään... ja lähti pois. Minua harmitti, mietin että tässä olisi ollut elämäni tilaisuus, mutta missasin sen.

No menin saunaan... muutaman löylyn jälkeen pesuhuoneen ovi kävi. Mari tuli pesuhuoneeseen. Mari sanoi että halusi vielä nähdä kun peseydyn.

Nyt oli selvää mitä tuleman piti....enään en voinut hillitä itseäni vaan syöksähdin ulos saunasta painauduin vasten Maria ja vedin hänet vaatteet päällä suihkuun... Mari hapuili kivikovaa kullia käteensä ja aloitti hitaan runkkauksen.

Kaiken tämän jälkeen.... tästä seurasi lienee elämäni nautinnollisin pano.... tai oikeammin kolme... ensimmäinen vei aikaa 1,5 h, toinen ja kolmas vähän vähemmän. :-)

No se onkin jo toinen tarina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu