vain kaksi ihmistä
ei enää nuoria
vain he ja tämä autio kylätie
jossa syksy jo himmentää päivää
vain kaksi ihmistä
ei enää nuoria
muistot ja tummuva ilta
vanha vaahtera hymyää
kaksi kultaisen keltaista lehteä leijaa
rakkaani meidän lempipuu
se muistaa meidät
kaksi ihmistä
ei enää nuoria
ei enää nuoria
vain he ja tämä autio kylätie
jossa syksy jo himmentää päivää
vain kaksi ihmistä
ei enää nuoria
muistot ja tummuva ilta
vanha vaahtera hymyää
kaksi kultaisen keltaista lehteä leijaa
rakkaani meidän lempipuu
se muistaa meidät
kaksi ihmistä
ei enää nuoria
Vastaukset 9
Vanhimmat
syksyn haikeutta, kahden ihmisen muisteloa on
runossasi. Kaunista kuten aina runosi ovat.
Kiitos Peres.
läpi noiden kylien olen niin usein ajanut
Kiitos jälleen
Yksi ihminen puistonpenkillä.
Kasvoissa uurteita,elämän
karttaa alastomana,paljaana.
Ajattelemassa mitä Rakkaus on.
Ruohikolla nuori mies
sammuneena olutkorin viereen.
Farkkujen sepalus auki.
Elämä eletty ennen aikojaan.
Polulla kaksi nuorta tyttö
suutelevat toisiaan ja
katoavat metsään käsikkäin.
Kikattelua ja kuhertelua.
Mies kaivaa povesta lompakon.
Avaa sen ja katsoo kellastunutta
kuvaa vaimostaan.Muistot syöksyvät
ajatuksiin.Uurteet kasvoilla syvenevät.
Lähelle pysäköi auto.Mies kuljettajana
puolella sulkee silmänsä.Nainen
matkustajan puolella kumartuu miehen
syliin.Raukeaa hymyä.Mies penkillä nousee.
Sille päivälle Rakkaus riittää.
Kiitos runostasi.
Tulee aina mieleen rakkaudessa,
että kun puhutaan siitä yksikössä
ja monikossa.Onko se kuitenkin sama
rakkaus.
Tätä ajattelin vastausrunoani
kirjoittaessa.
Ja että kun on yksin,onko
aina yksinäinen?
Kivaa koko viikkoa sinulle.
Monisäikeisen tarkkailijarunon olet luonut jälleen
Pane ihmeessä muidenkin luettavaksi
Podintasi rakkaudesta se ikuinen kysymys myös minusta
Himon ja sen tyydyttämisen olen mielessäni hyljännyt
muuten pohdintaa riittää, niin monimuotoinen rakkaus mielestäni on ja meillä runonrustaajilla aiheita.
Toinen podintasi yksinäisyydestä on minulle tuttu
Tänään uskon ja oikeastaan kohdaltani tiedän, että jos tahdon saan olla yksinäinen ( usein tahdon)
valinta on minun
Rakastan muistoja, joskus niitä jopa jaan
Kiitos kommentistasi
Mieli tekee aina välistä laittaa ihan oma
avaus.Mutta olen niin huono tuon
siirapin kanssa,että aina hylkään tuon
lupaavan ajatuksen.
Olen työni kautta joutunut tekemisiin
henkilöiden kanssa,jotka ovat kotonaan
joutuneet kohtaamaan rajua ja pitkään
kestänyttä väkivaltaa.
He ovat todenneet,että kun viimein saa
olla yksin ja turvassa,he nauttivat siitä.
Eli yksinelämistä ei kai voi pelkistää.
Jokaisella yksinololla on taustansa.
Ja ei voi,onko syytäkään,arioida
yksinoloa,ennen kuin tuntee taustan?
Eli jatkossakin näissä merkeissä
tavataan.Olen avauksiin liian
suolainen mies.
lempipuu
se muistaa meidät
hienosti kirjoitettu
peres:)
ps. täällä taas takkuilee
luen tuon toisen joskus myöhemmin:)
Kiitos Sinulle
lehtien leijailun
voi melkeis nähdä!
Ihastuttava!
Kiitos Sinulle
Toivottavasti marjat löytyi