Eikö me sanottu

Vuosi sitten tyhmimmät tuularit eivät käsittäneet, että usan
kriisi voisi vaikuttaa suomeen. Nyt (toivottavasti) ainakin
osa on alkanut ymmärtämään mitä usan vaikutus voi tuoda
tullessaan. Ohessa KommariMTV:n sivuilta pikku uutinen.
(Kommareita ovat kaikki, jotka eivät usko ikuiseen 10%:n nousuun)


Taantuman pelko lähenee Suomea
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2008/08/688835

"Tärkein taustatekijä on Yhdysvaltain raha- ja asuntomarkkinoilta lähtenyt kriisi,
joka on asteittain lähestynyt myös Suomea".

"- Yhdysvalloissa pohjaa ei ole vielä saavutettu, mutta tunnelin päässä on jo valoa.
Eurooppa tulee jälkijunassa, ja Suomessakin tulee talouskasvu hidastumaan".
3153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tälle palstalle ei kauheasti kannata helmiä heitellä. Muutama ihan fiksu nimimerkki niitä heitteli, esim. Ekonomisti 2 ja K.D mutta sioille taisivat mennä.

Asiallisiin varoituksiin tulee epäasiallisia vastauksia. Ei nähdä nenäänsä pidemmälle. Ei todellakaan ymmärretä millaisessa ajassa liikutaan.

Koulutuksella on toki osuutta ymmärryksen kehittymiseen ja kun tieää että palsta on amiksia täynnä, niin helmet todellakin menevät sioille.

Mutta nyt taitavat siat vinkua kun helmet eivät kelvanneet.

Äänestä

Ovatko hinnat romahtaneet -70% ja ovatko korot 22%?!?!?

Äänestä
  • Hinnat ovat menneet juo - 11 % realihinnoissa vuoden takaiseen ja korotkin ovat mukavassa nousussa. Toisille paha ja toisille taas aivan sama!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


moneen kertaan!! kirjoitti:

Vuosi sitten tyhmimmät tuularit eivät käsittäneet, että usan
kriisi voisi vaikuttaa suomeen. Nyt (toivottavasti) ainakin
osa on alkanut ymmärtämään mitä usan vaikutus voi tuoda
tullessaan. Ohessa KommariMTV:n sivuilta pikku uutinen.
(Kommareita ovat kaikki, jotka eivät usko ikuiseen 10%:n nousuun)


Taantuman pelko lähenee Suomea
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2008/08/688835

"Tärkein taustatekijä on Yhdysvaltain raha- ja asuntomarkkinoilta lähtenyt kriisi,
joka on asteittain lähestynyt myös Suomea".

"- Yhdysvalloissa pohjaa ei ole vielä saavutettu, mutta tunnelin päässä on jo valoa.
Eurooppa tulee jälkijunassa, ja Suomessakin tulee talouskasvu hidastumaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu