Kysyn täältäkin eli
Olemme harkinneet uudeksi perheenjäseneksi käyttölinjaista kultaista tai labradorinnoutajaa tai englannin-tai walesinspringerspanielia. Olemme lapsiperhe ja harrastamme mm. metsästystä. Koiraa tultaisiin käyttämään sorsa- ja kanalintujahdissa.
Pennun ollessa pieni voisimme olla kotona yhteensä pari kuukautta, sitten koira joutuisi olemaan yksin arkisin 6-7 tuntia päivässä.
Pystyykö joku em. koiraroduista olemaan tuon ajan lämpimässä kopissa ja suuressa tarhassa? Tämä ei ole kynnyskysymys, vaan sisälläolokin onnistuisi. Lenkkeilyt ja aktiviteettien tarjoaminen eivät ole ongelma.
Emme ole innostuneita koiranäyttelyistä vaan kaipaisimme nimenomaan tervettä metsästyskaveria ja touhukasta perheenjäsentä. Kertokaa kokemuksianne ja ajatuksianne ko. roduista.
Kysymyksiä koiraa harkitsevalta
6
1013
Vastaukset 6
- Koltretrive
Noutajat eivät ole luonteeltaan koppikoiria joten yksin olo onnistuu parhaiten sisätiloissa missä koira muutenkin elelee. Noutajat ovat vahvasti laumakoiria mutta oppivat hyvin työpäivän verran olemaan yksinkin, mutta sitten kyllä tarvitaan aktiviteettejä...
- koirake
tämän ymmärrän, etteivät mitään koppikoiria ole luonteeltaan. Yksinoloon totutettaisiin tietysti vähitellen ja paljon koiran kanssa oltaisiin ja touhuttaisiin. Kiinnostaa tuo kultsien terveys ja miten paljon noita käyttölinjaisia koiria on saatavilla?
- Ilona2
koirake kirjoitti:
tämän ymmärrän, etteivät mitään koppikoiria ole luonteeltaan. Yksinoloon totutettaisiin tietysti vähitellen ja paljon koiran kanssa oltaisiin ja touhuttaisiin. Kiinnostaa tuo kultsien terveys ja miten paljon noita käyttölinjaisia koiria on saatavilla?
Hei!
Etsippä käteesi Golden Ringin tämän vuoden lehti.
Siinä esitellään käyttölinjaisten kasvattajia
Suomessa tällä hetkellä. - koirake
Ilona2 kirjoitti:
Hei!
Etsippä käteesi Golden Ringin tämän vuoden lehti.
Siinä esitellään käyttölinjaisten kasvattajia
Suomessa tällä hetkellä.Kiitos Ilona vinkistä. Nyt on kaiveltu netistä ja löydetty muutamia kasvattajienkin sivuja käyttölinjaisten kultsien omien sivujen kautta. Näyttävät kovasti vähemmistönä olevan näyttelylinjaisten jyrätessä.
Hienoja koiria! - Ilona2
koirake kirjoitti:
Kiitos Ilona vinkistä. Nyt on kaiveltu netistä ja löydetty muutamia kasvattajienkin sivuja käyttölinjaisten kultsien omien sivujen kautta. Näyttävät kovasti vähemmistönä olevan näyttelylinjaisten jyrätessä.
Hienoja koiria!Kannattaa käydä myös täällä: www.noutajat.com>linkit. Sieltä saat SNJ:n noutajakasvattajien sivustojen osoitteita.
- koirake
Ilona2 kirjoitti:
Kannattaa käydä myös täällä: www.noutajat.com>linkit. Sieltä saat SNJ:n noutajakasvattajien sivustojen osoitteita.
Tulipa käytyä sielläkin :).
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 541088
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust531006Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1131004Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7904- 89826
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.4704Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista25655Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it190643- 73617
- 57603