Kärsiikö lintu jos se joutuu elämään pienessä häkissä? Luonnossahan ne saavat lentää satoja kilometrejä... luulisi että ne edes joskus kaipaisivat vapautta häkeissä. Mielestäni linnut ovat ihania, mutta tarkkailen niitä mieluuummin luonnossa kuin häkissä. Mielipiteitä kiitos!
Kärsiikö...
2
250
Vastaukset
- -M-
Enpä tosiaan jaksa uskoa että häkissä syntynyt ja kasvanut eläin pystyisi kuvittelemaan tai kaipaamaan mitään niinkin abstraktia asiaa kuin vapaus, ei sillä yksinkertaisesti ole mitään tietoa tai kokemusta asiasta. Luonnosta pyydystetyt linnut, ainakin isoimmat ja älykkäimmät voivat jo olla vähän eri juttu vaan niitähän ei lemmikiksi pidäkään ottaa.
Jatkuvasti liian pienessä ja virikkeettömässä häkissä pidettynä lintu kyllä taatusti kärsii liikunnan ja tekemisen puutteesta. Jos häkki ei ole hyvin suuri lentohäkki pitääkin lintua lennättää säännöllisesti huoneistossa vapaana, jotta se pysyy terveenä. Asianmukaiseen hoitoon kuuluu järjestää isoimmille linnuille myös tekemistä häkkiin siksi aikaa kun linnun on siellä oleskeltava.
Normaalille, hyvinhoidetulle lemmikkilinnulle häkki on sen oma koti ja turvapaikka, jossa sillä on aina ruokaa ja juomaa ja lepopaikka tarjolla, ei mikään ahdistava vankila, johon etenkin asiaan perehtymätön ihminen oman mielikuvituksensa ja ajatusmaailmansa turvin häkin usein rinnastaa. Linnulla on oltava oikeus olla lintu, ei mikään kummallinen höyhenikäs ihminen jolla on ihmisen ajatukset ja toiveet.
Hyvin kuvaava on eräs tosielämän kirja, jossa kirjoittaja (Durrel) takavuosina pyydysti eläimiä luonnosta eläintarhoille. Maassa ilmaantuneiden levottomuuksien takia hän kuitenkin joutui ennen lähtöään päästämään lähes kaikki eläimet takaisin luontoon, mutta usean päivän ajan linnut ja monet muutkin eläimet sitkeästi palasivat häkkeihinsä ilmaisen aterian ja palvelun toivossa. Että se siitä suuresta vapaudenkaipuusta.
Omat lintunikaan eivät ikinä mitenkään protestoi häkkiin laittamista vastaan tai näytä ahdistuvan sielläolosta, yhtä kyllä saa häkistä olla välillä paimentamassa pois ettei ihan koko aikaa siellä nökötä. Useimmiten kun paikalla ollaan linnut vaeltavatkin häkkiin ja sieltä pois ihan oman halunsa mukaan.
Lämpö, suoja, ruoka ja seura on monesti eläimelle ja ihmisellekin paljon tärkeämpää kuin se että saa värjötellä taivasalla vapaudessa nälän, tautien ja petojen armoilla. Erilaistahan luonnossa on toki elää kuin lemmikkinä, mutta enpä usko että moni ihminen itse haluaisi mukavasta mutta rajoittavasta työ-koti-kauppaelämästä "vapauteen" luoliin ja luontoon asumaan ja keräilemään ruokansa sieltä mistä irti saa niin kuin "luonnollista" olisi, vaikka vastaavaa eläimille toivoo. Moni rakastettu ja vähän hemmoteltu koirakin on taatusti paljon onnellisempi ihmislaumassa talossa asuessaan sen sijaan että se nakattaisiin metsään toteuttamaan "luonnollisia vaistojaan" ja taistelemaan paikastaan laumassa ja saalistamaan hirviä.
Eli jos lintu (tai mikä tahansa eläin) asianmukaisesti hoidetaan ja asumukset ovat suositusten mukaisia niin ei lemmikeissä pitäisi mitään epäeettistä olla, molempia osapuoliahan lemmikinpito myös hyödyttää, vaikka toki jostain joutuu luopumaankin.- sdfg
Oletetaan, että sinulle syntyy lapsi, joka sijoitetaan heti syntymänsä jälkeen vankityrmään. Lapsesi elää koko elämänsä vankilassa, eikä tiedä ulkopuolisesta maailmasta muuta, kuin mitä ikkunasta sattuu näkemään. Sinulla ei varmaan ole mitään tällaista menettelyä vastaan - koska eihän lapsesi tiedä paremmasta? Vapaus on lapsellesi täysin abstrakti käsite, miten se voisi sitä kaivata? Uskot, että lapsesi saa elää täysin normaalin ja hyvän, inhimillisen, elämän?
Kyllä täytyy syvästi vihata eläintä, jota vuosikausia pitää häkissä, ilman omaa syytään koko elämäkseen tuomittuna vankilaan. Ja vielä kutsuu lemmikiksi kidutettavaansa! Eikö teillä häkkilintujen omistajat koskaan tule huono omatunto pahuutenne takia? Häkkilinnun omistaja ja turkistarhaaja ovat molemmat moraalisesti yhtä mätiä.
Jokaisella eläinyksilöllä pitäisi olla oikeus pyrkiä toteuttamaan omaa luonnollista elintapaansa. Ei ole olemassa eläinlajia, jonka yhdenkään yksilön luonnollinen ympäristö olisi teräshäkki.
Hävetkää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1618614Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1343232- 1652120
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha921827Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1711753Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801637- 1381322
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko93996- 80934
Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..98901