Tuhnujen piirissä on viime aikoina havaittu epätavallisen suurta levottumuutta ja kuhinaa. Tilanteen rauhoittamiseksi kerrottakoon, että ostojuna meni jo vuosia sitten, eikä siihen oteta enää sellaisia, jotka vuosia sitten eivät lähteneet kyytiin.
Ostojuna meni jo...
...
7392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kioskilta. Pitää vain olla rahaa säästettynä.
tuollaiselle mielipiteelle ja "tiedolle" pitää nauraa. ihan ehdottomasti. sinäkö se kirjoitit täällä aikaisemmin että asuntojen hinnat laskevat 15 seuraavaa vuotta ja että 700.000 euron hintaisen kämpän saa kohta hintaan 200.000 euroa?
kuule usko sinä ihan vapaasti moiseen mielikuvaan. kai sinä uskot vielä samalla että joulupukki tuo sinulle tuon alennuksen lentävällä porolla? ja että sen jälkeen tulee nukkumatti heittämään unihiekkaa jotta pääset nukkumaan...
Kaikkienaikojen lama tosiaan oli ja meni. 2007 asuntojen hinnoissa saavutettiin normaali kasvukäyrä.
muulit yrittävät epätoivoisesti selittää mustaa valkoiseksi. Kyllä hinnat nyt ovat laskussa, jopa valtamedia Helsingin sanomat ja kiinteistönvälittäjät ovat sen tunnustaneet.
Putoavaan puukkoon ei kannata tarttua, asuntojen hinnat eivät nouse niin nopeasti, etteikö nousuun ehdi mukaan, sitten kun lasku joskus loppuu.
Entäpä, jos lasku kestääkin vuosia? Kuinka kauan kestää, että taas uudelleen laskun jälkeen saavutetaan tämä huippu? 10-vuotta, 20-vuotta, puhun nimenomaan reaalihinnoista. Edellinen huippu on n. 18 vuoden päässä.
Olen samaa miettinyt. On merkkejä siitä, että lasku saattaa
kestää pitkään. Tosin lasku ei ehkä ole jyrkkää, mutta jos
hinnat laskevat pikkuhiljaa 2-4% vuodessa 10 vuoden ajan niin
ollaan tultu jo aika matalalle.
Maailmalla on lukuisia esimerkkejä tällaisista tapauksista,
kuten esim. Japanissa. Kannattaa muistaa, että Japani on maailman
toiseksi suurin talous usan jälkeen. Siellä hinnat ovat jo laskeneet
ainakin 10 vuoden ajan.
Lopuksi: päinvastoin kuin muulit väittävät, niin reaalihinta
on kaikkein oleellisin asia asunnon ostajalle. Mutta reaalihinnan
ymmärtäminen on liian vaikeaa, jos äly ei mitenkään riitä.
iäisyyden, puhe todellakin on vuosikymmenistä.
Ja mikäli tulee todellinen lama eikä vaan lyhyt taantuma, niin pask-t valtaosa täällä kirjoittelevista rommaajista ostaa mitään asuntoa.
Väität, että enää ei voi ostaa asuntoja? Joten siis markkinatalouden
lait ovat lakanneet toimimasta?
Minä puolestani väitän seuraavaa:
Kapitalistiseen markkinatalouteen kuuluu se, että hinnat
laskevat ja nousevat sykleittäin. Jos ostohalut hyytyvät (kuten nyt
on käynyt) niin hyvin nopeasti myyntihinnat tulevat alaspäin.
Tästä on nähty esimerkkejä usassa, britanniassa, espanjassa yms.
Tosiasia on se, että *myyntijuna* meni jo. Olisi kannattanut myydä
noin vuosi sitten. Nyt myyminen on paljon hankalampaa ja pyyntihintaa
joutuu laskemaan jo selvästi. Sitävastoin *OSTOJUNA* on saapumassa
ja edullisia kohteita tulee myyntiin kiihtyvällä tahdilla.
Hinnasta tingitään ja myyjä ei voi kuin vikistä. Tilanne on nyt täysin
erilainen kuin pari vuotta sitten. Tuolloin kuumapäät maksoivat käsi-
rahan jo ulko-ovella, näkemättä asuntoa ollenkaan. Nyt toimitaan
järkevästi eikä olla hölmöjä, kuten viime vuosina ostaneet ovat olleet.