Olen nyt pelannut 9 kuukautta pokeria. Pääasiallisesti partylla. Tappiota on tullut useita tuhansia, arviolta jotain 7000 euroa. Tappiot ovat vähentyneet mutta edelleen jatkuvat. Alussa käteispöytiin meni paljon(liian isoja), joten niitä aloin oikein pelkäämään ja siirryin turnauksiin. Lyhyet turnaukset ovat parhaimpia, jaksaa keskittyä kokoajan, pientä kyllästymistä jatkuvaan häviämiseen loppujen lopuksi on tullut.
Nyt kuitenkin haluaisin aloittaa uudestaan alusta, koska tunnen, että nyt osaan pelata pokeria. Vieläkin varmasti jotain voisi ymmärtää lisää. Olisi hauska nähdä miten alussa pelasin:) Ymmärtämättä oikeastaan mitään aseman merkitystä tai vaikkapa pienten parien mahdollisuuksista Ax:ää vastaan.
Mutta kaikille ei tule kaikkia satunnaisuuksien mukaan edes 3/4 vuoden aikana, jona olen pelannut paljon. Esimerkiksi minä en saa suoraa päihin, olen seurannut sitä sen jälkeen kun olen kipannut korttini, minulla se osuu vain ehkä joka sadas kerta. Joten ei kannata koittaa kuin ilmaiseksi. On aika turhaa laskea, että kymmenen vuoden ajanjaksolla kaikilla käy yhtä suuri mäihä. Liian pitkä aika. Ässiä tai muitakaan suuria pareja en koskaan saa ryppäänä. Niitä tulee harvoin, sadassa jaossa voin saada yhden suuren parin. Mutta onneksi on muitakin pelattavia kortteja.
Alun ensimmäiset kuukaudet olivatkin hankalia, kun sain tuntitolkulla odotella hyviä kortteja,joilla aloittelijan olisi pitänyt pelata, kun minulle lankesi kaikki pienet surkeat kortit. Seuraava ongelma oli, ettei floppi osunut oikein koskaan.
Voihan olla että seuraavat pari kuukautta ovat taas tämänkaltaisia..
Mutta haluaisin kuitenkin aloittaa oikeaoppisesti nyt pelaamaan voitollisesti. Pelitilillä olisi nyt 90 egee, enkä haluaisi enää panostaa lisää ellen varmasti voita. Ilmaisturnuksien sähläämiseen en halua mennä mukaan. Pitääkö minun aloittaa muka käteispelien pienimmästä 2/4 sentin pöydistä uusi nousuni?
Turnaukset ovat sen verran mielenkiintoisia, että sittareita haluan edelleen pelata.
Uusi aloitus?
14
1131
Vastaukset
- Entinen peluri
Ei kannata pistää rahaa nettipokeriin.
Siellä käytetään botteja sun muita ohjelmia joilla häviät rahat pitkässä juoksussa- miten se tehdään
Kyllähän se epäilyttää. Nää pelurit kun ei ole nähnyt esimerkiksi sitä kun korottavat kokoajan, että kun ei korota, vaan odottelee hyviä kortteja, kuten minä alussa, niitä kortteja ei koskaan silloin tule, vaikka jotain tulisikin, niin ne ei varmasti sovi pöytään tuleviin kortteihin. Voit odotella 400 kättä, eikä mitään mahiksia mihinkään, jos et korottele. Se on aika kummallista kieltämättä.
- S&Gharja
Älä laita omaa rahaa vielä. Ota joku no-deposit bonus ja rupea sillä tekemään nousua. Jos sekään ei onnistu niin sitten mieti muuta harrastusta sillä jos noista aloittelijoiden turnauksista ei saa rollin alkua on pelissä jotain pahasti pielessä.
Minä grindaan nyt ilmaisella rahalla S&G kilpailua jossa ajattelin ottaa palkintosijan.
Löytyy tuosta toiselta osaltolta linkki myös:
http://www.pokerista.fi/keskustelu/vapaata-keskustelua-pokerista/pokerista-cup-alkaa/ - Näin meillä
Pitää jos tälläkertaa haluat toimia oikein oppia ja tulla voitolliseksi. Eli kertaat perusteet mitä pelataan ja mistä positiosta sekä miten se pelataan. Hommaa tracker tai huoraa se vaikka savvylta löydät sillä niitä omia virhepaikkoja ja käsiä joita pelaat väärin sekä opit vastustajista ja heidän pelityyleistään.
Kiinnitä huomiota flop seen ja pf prosenttiisi jotta näet että pelaat suht koht oikeita kortteja.
Nyt riippuen siitä mikä sinun oikea taitotasosi on pitää valita sopiva taso eli 90e nyt ei toki kauheille tasoille yllä eli sinne micropöytiin vain kiltisti.
Jos et ole hakenut aikoinaan nodeposite bonnareita niin hae ihmeessä opettele kassan hallintaa ja vaihtele saittia bonus tai rakeback nostattaa tulostasi. Jemmaa rahaa kunhan saat tuota ylöspäin vaikka moneybookersiin niin et katkea. Sinnehän saat siirrettyä vaikka vain pari kymppiä kerralla joten aika äkkiä saat sinne rahaa jemmaan. Kotiuta Suomeen sit moneybookersista eli pidä pokeri rahat ja muut oikeasti eri paikoissa.
Keskity siihen että uudessa alussasi pystyt tasaiseen tuottoon eli mitä sitten pelaatkin tähtää nyt aluksi siihen että teet 5dollaria päivässä eli viikossa 35 dollaria. Savukkeet tai oluet siis hoidettu. Sitten kun olet vakiinnuttanut itsesi tuohon tulotasoon nostat limiittiä ja pyrit 10 taalaan päivässä jne mutta tarkoitus on siis pyrkiä pikkuhiljaa tasaiseen tuottoon josta rupeaa sitten viikko/kuukausi tasolla tulemaankin jo kivasti.
Ite pelaan NL100 tai Nl200 tasolla about 6bb/100 isossa käsimäärässä trackerin mukaan. Noilla tasoilla ainakin tulee vastaan paljon Suomalaisia joille tekisi oikeasti mieli sanoa että oletkohan nyt oikeasti ihan oikeilla tasoilla noilla kun jo häviääkin rahaa paljon. Eli suurimmalla osalla ongelma on siinä että luulee homman perustuvan onneen eikä mielessä edes käy vaihtoehto että ehkäpä ne muut osaa paremmin.
Eli kirjallisuutta, bonus huorausta, opettelua, käsiä,itse hillintää,nöyryyttä ja kassan hallintaa niin hyvä tulee.- JJHoosiaKidpokerFinddaZiig
KAKSI JA PUOLI VUOTTA NETTIKPOKERIA TAKANA!
Kuukausi sitten vasta pääsin nolla viivan yläpuolelle. Tuntuu aika hyvältä kun oppirahat on maksettu. Tosin olen kuukausien saatossa jopa tonneja kotiuttanut, mutta nyt vasta tuntuu voitot oikealta. Ei ole tarvinnut valehdella ja vähätellä kavereille tai muijalle paljonko on rahaa mennyt pokeriin.Nyt se on oikeata plussaa. Voittokäyrä kääntyi pari kuukautta sitten tasaiseen rajuun nousuun YEEEEEAAAH! Rakastan tätä peliä!
Pelaan 20-40dollarin sittareita ja on mukavaa voittaa niitä tasaisesti (voitosta saa 400-700dollaria). Päivittäin jään plussalle noin 800 dollaria 4 tunnin pelaamisella ja sitä on jatkunut noin 2 kuukautta. CMOOOON! - miten se tehdään
Tarkoittanet tuolla NL100-200 1/2 euron pöytiä? Kun tuossa on eri käytäntöjä miten ne ilmaistaan? Ainakaan partylla en ikinä tavannut 1/2 euron pöydissä suomalaisia ja ne oli kauheita pöytiä..
Vielä kyselen mistä puljusta trackerin saa ja mitä se maksaa?
Eikös tuossa 5euron päivittäisvoittotavoitteessa ole se ongelma, että toisina päivinä mikään ei onnistu ja toisina onnistuu. Eli jos sinulle tulee 3 päivää, ettet onnistu tuohon 5 euron voittoon, niin siitä seuraa varmasti ongelmia. Vai pitäisikö sitä vaan jatkaa ja oottaa päivää jolloin 4. päivä tasaa häviöt kolmelta edelliseltä?
Äsken pelasin sit 5/10 sentin pöytiä(neljää, viittä pöytää samalla), 300 kättä, mutta ei tullut mitään hyviä paikkoja. Ässilläkin sai vaan blindit 15 senttiä:) Tulos oli miinuksella kymmenisen euroa. Usean pöydän pelaaminen on mielenkiintoisempaa, mutta riidit pelaajista jää saamatta. Ja voittosummat ovat niin pieniä, ettei ehkä osaa pelata täysin tosissaan.
Mikä muuten mahtaa olla todennäköisyys jackpotpöydissä saada jackpot? Muistaakseni se oli, että jos vähintään, ei siis huonommilla, 88 nelosilla häviää, niin potti menee jakoon. En muista ikinä kyllä hävinneeni nelosilla.. joten.. - ken tahtoo
JJHoosiaKidpokerFinddaZiig kirjoitti:
KAKSI JA PUOLI VUOTTA NETTIKPOKERIA TAKANA!
Kuukausi sitten vasta pääsin nolla viivan yläpuolelle. Tuntuu aika hyvältä kun oppirahat on maksettu. Tosin olen kuukausien saatossa jopa tonneja kotiuttanut, mutta nyt vasta tuntuu voitot oikealta. Ei ole tarvinnut valehdella ja vähätellä kavereille tai muijalle paljonko on rahaa mennyt pokeriin.Nyt se on oikeata plussaa. Voittokäyrä kääntyi pari kuukautta sitten tasaiseen rajuun nousuun YEEEEEAAAH! Rakastan tätä peliä!
Pelaan 20-40dollarin sittareita ja on mukavaa voittaa niitä tasaisesti (voitosta saa 400-700dollaria). Päivittäin jään plussalle noin 800 dollaria 4 tunnin pelaamisella ja sitä on jatkunut noin 2 kuukautta. CMOOOON!Uskoo ken tahtoo...
- Näin meillä
miten se tehdään kirjoitti:
Tarkoittanet tuolla NL100-200 1/2 euron pöytiä? Kun tuossa on eri käytäntöjä miten ne ilmaistaan? Ainakaan partylla en ikinä tavannut 1/2 euron pöydissä suomalaisia ja ne oli kauheita pöytiä..
Vielä kyselen mistä puljusta trackerin saa ja mitä se maksaa?
Eikös tuossa 5euron päivittäisvoittotavoitteessa ole se ongelma, että toisina päivinä mikään ei onnistu ja toisina onnistuu. Eli jos sinulle tulee 3 päivää, ettet onnistu tuohon 5 euron voittoon, niin siitä seuraa varmasti ongelmia. Vai pitäisikö sitä vaan jatkaa ja oottaa päivää jolloin 4. päivä tasaa häviöt kolmelta edelliseltä?
Äsken pelasin sit 5/10 sentin pöytiä(neljää, viittä pöytää samalla), 300 kättä, mutta ei tullut mitään hyviä paikkoja. Ässilläkin sai vaan blindit 15 senttiä:) Tulos oli miinuksella kymmenisen euroa. Usean pöydän pelaaminen on mielenkiintoisempaa, mutta riidit pelaajista jää saamatta. Ja voittosummat ovat niin pieniä, ettei ehkä osaa pelata täysin tosissaan.
Mikä muuten mahtaa olla todennäköisyys jackpotpöydissä saada jackpot? Muistaakseni se oli, että jos vähintään, ei siis huonommilla, 88 nelosilla häviää, niin potti menee jakoon. En muista ikinä kyllä hävinneeni nelosilla.. joten..Eli joo tarkoitin NL100 ja NL200 tasoja. PokerTracker tai Pokeroffice ovat ohjelmistoja jotka kerää sekä sinun statistiikkaa kuin myös vastustajan ja saat sitten sitä statistiikkaa peliruudulle kun pelaat. Eli käytännössä siis näet kaverista esim että tämä kattoo flopin vain 10 prosentilla käsistä ja korottaa 4 prosenttia käsistä pf. Jolloin saat laitettua kaverin jo pf tietylle rangelle ja tämän jälkeen sun on paljon helpompi arvioida oman kätesi riippuvuutta. Taas toinen kaveri kattoo flopin 40 prosenttia kerroista ja korottaa pf 30 prosenttia jolloin tiedät että tämän kaverin pf korotus suurimmalla osalla kerroista ei tarkoita yhtään mitään. Eli siis karkeasti näin ok jos pelaat vain yhtä pöytää niin toki sama inffo on saatavilla kun tarkkailet peliä mutta jos pelaat viittä pöytää niin kenenkään havainnointi kyky ei riitä kaikkiin. Pokertrackerin lisenssi maksanee about 90 taalaa (en nyt aivan suoraan muista mutta suunnilleen tuon suuruinen) saat sen myös pelattua esim pokersavvyn kautta. Eli savvy maksaa sulle rahaa kun pelaat jonkin aikaa jossain saitilla normaalien saitti bonusten lisäksi. Ja voit joko ottaa ne rahana tai ostaa tuotteita.
Oman pelin oikea analysointi ilman noita apuvälineitä on suht koht mahdotonta voit toki katsella yksittäisiä käsiä mutta esim pientä SB vuotoa joka muodostaa 10 000 jaon aikana ison kakun et voi huomata yksittäisiä käsiä tutkimalla.
Hyvillä korteilla ei tarkoiteta pelkästään isoja pareja. Ne 20 prosenttia käsistä joita sun kuuluisi pelata koostuu aina sopiviin tilanteisiin käyvistä käsistä eli kannattaa nyt kaivaa uusiksi aloituskortti taulukot ja oikeasti ajatuksella perehtyä niihin eli oppia miten toimia pf milläkin käsiyhdistelmillä. Eli karkeasti opettelet tilanteet missä pelataan 76s käsi ja miten se pelataan minkälaisia "ehtoja" pitää täyttyä että pelaat tuon tyyppisiä aloituskäsiä ja mitä sun pitää niillä pf tehdä. Nyt ainakin jonkinasteisesti kuulosti siltä että olet keskittynyt hyvin suppealle rangelle. Tuossa on ongelmana isommilla tasoilla myös se että iso osa porukasta huomaa että kaveri pelaa liian vähän käsiä ja sitten kun hän niitä pelaa niin action pysähtyy.
5 päivässä tavoite tarkoittaa sitä että sun pitää pelata niin pienellä tasolla pelimuotoa jolla voit tuon tavoittaa. Jos et saa tuota tavoitetta täyteen niin et varmasti pärjää isommillakaan. Eli jos taso on sinulle oikea eli taitosi riittää pystyt 5-6 päivää viikossa pitämään tuon tuoton. Yleisesti miksi ajatella tason suuruutta sun pitää ajatella korotuksia ja lyöntejä 4xBB tyyliin eikä että kaveri lyö vain 40 centtiä. Eli äkkiseltään 40 centin avaus NL10 tasolla ok pelaajalta on aivan normiavaus ja sun pitää ajatella sitä sellaisena.
Eli statistiikkaa kuntoon, pf peli, analysointia, opettelua,kassan hallintaa ja bonuksien kierrätystä. Opettelun pitää lähteä siitä että pelaat pf oikein jos sitä ei ole niin jatkokiekkojen pelaaminenkaan ei onnistu.
- 123456789
Ehdottomasti kannattaa aloittaa pienistä pöydistä ja siirtyä isompiin vasta, kun pelikassa antaa myöden. Jos et pysty voitolliseen peliin senttipöydissä, et varmasti pysty siihen myöskään isommissa. Pienimmistä sittareista on myös hyvä aloittaa. Niin tein itsekin. Tai oikeastaan aloitin freerolleista.
Ja ehdottamasti kannattaa tutustua pokerikirjallisuuteen. Pyysingin Pokerin käsikirja on varmaankin hyvä aloitus ja myös Harringtonin kirjoja voin suositella. Toki kirjojenkin opit oppii parhaiten itse pelaamalla. Onnea peleihin.- niin ei kannata
Tuossa olet oikeassa, että jos voittoa ei tunnu tulevan niistä yrityksistä huolimatta senttipeleissä niin ei kannata nousta askelta ylemmäksikään...
Monet pelaajat juuri eivät voita pienemmissä limiiteissä ja menevät sitten kokeilemaan isoihin limiitteihin.. He saattavat muutaman käden voittaa ja aika isojakin summia tuurilla, mutta yleensä häviävätkin ne rahat aika nopeasti liian pienellä rollillaan ja heikoilla taidoillaan... - miten se tehdään
niin ei kannata kirjoitti:
Tuossa olet oikeassa, että jos voittoa ei tunnu tulevan niistä yrityksistä huolimatta senttipeleissä niin ei kannata nousta askelta ylemmäksikään...
Monet pelaajat juuri eivät voita pienemmissä limiiteissä ja menevät sitten kokeilemaan isoihin limiitteihin.. He saattavat muutaman käden voittaa ja aika isojakin summia tuurilla, mutta yleensä häviävätkin ne rahat aika nopeasti liian pienellä rollillaan ja heikoilla taidoillaan...mielenkiinto ei vain riitä kahden sentin peleihin enää kun on näinkin kauan pelannut, pelaa paremmin vähän isommissa? Eihän niissä tienaa hyvällä tuurilla ja taidoillakaan kuin muutaman kymmenen senttiä tunnissa. Jotenkin tuntuu että ne tuntimäärät voisi käyttää paremmin. Turnauksia olen pelannut viime aikoina, vain vähäsen sivussa käteispöytiä.
- keino...
miten se tehdään kirjoitti:
mielenkiinto ei vain riitä kahden sentin peleihin enää kun on näinkin kauan pelannut, pelaa paremmin vähän isommissa? Eihän niissä tienaa hyvällä tuurilla ja taidoillakaan kuin muutaman kymmenen senttiä tunnissa. Jotenkin tuntuu että ne tuntimäärät voisi käyttää paremmin. Turnauksia olen pelannut viime aikoina, vain vähäsen sivussa käteispöytiä.
No jos pystyy noudattamaan 20x max buy in sääntöä niin pitäisi aika hyvin pärjätä...
Ainoa keino sinulla lieneisi mennä 10nl tai 25nl pöytiin ja kokeilla niistä nousua.. Jos et noissa limiiteissä pysty tekemään voittoa niin sitten kannattaisi keskittyä korkeintaan niihin turnauksiin tai lopettaa pokeri.
Tai sitten huvipelata tai keksiä muuta.. Bonuksia jos saat pelattua tai rakebackilla niin häviät ainakin vähemmän. Pokersavvyn kautta saa monelle saitille tietyllä pelimäärällä yli 100% rakeback palautuksen että kannatta aniitä pelata.
- Pokeri81
En jaksanut lukea noita kaikkia vastauksia läpi, mutta oli mielenkiintoinen aihe, niin pakko vastata jotain =)
mutta joo, pieniä pöytiä ja kärsivällisyyttä. Ellei flopit osu, niin älä tunge rahojasi roskalla keskelle. Osut keskimäärin 1/3 foppiin, jos sulla siis kaksi erikorttia kädessä. Mikäli luet tän vastauksen, niin olisi ihan mielenkiintoista esim. katsella miten oot käsiä pelaillut, sekä voitto, että tappio.
Laita vaikka mailia, niin katsellaan =) - .............
suurin fisupaikka.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768