Iso-isäni perintö jaossa perunkirja tehty olen ilmoittanut ottavani osuuteni rahana käteisvarat jaettu osittaisessa perinnönjaossa nyt kun loput pitäisi jakaa niin lesken ja enoni edunvalvojat tuntuvat viivyttävän asiaa tahallaan pesänselvityksen piti olla valmis jo viime kuussa mutta paperit on toisella edunvalvojalla johon en saa yhteyttä koska toinen kieltäytyy antamasta yhteystietoja kuinka saan tämän paikalleen jämähtäneen jutun nopeasti liikkeelle käteis varoja ei ollut koko perintöveron maksamiseen oils kiire ennenkun loput verosta menee ulos-ottoon
Perinnönjako
Seisoo paikallaan
1362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...ottaen huomioon että olette päässeet näin pitkälle ennne verojen maksua vaikka on kaksi edunvalvottavaa. Maistraatin holhousasioiden rekisteristä saa tiedon siitä, kuka on henkilön edunvalvoja. HolhTl 64.1 §:n mukaan "rekisteriin saadaan merkitä edunvalvojaa ja hänen päämiestään koskevat tunniste- ja yhteystiedot". Käytännössä yhteystiedot on aina kirjattu ja ne siis saa maistraatin kautta. Samassa yhteydessä voi huomauttaa että edunvalvoja mahdollisesti pakoilee yhteydenottoa. Luulisi valvovan viranomaisen kiinnostuvan asiasta.