Autolla ajaessa ehtii miettimään yhtä sun toista. Esimerkiksi sitä, mikä meitä nelikymppisiä, melkein kaiken nähneitä ja kokeneita, enää kiinnostaa? Kaikki on koettu - ainakin kerran. Monet jutskat jopa useinkin :) Juhlapyhät, synttärit... lapsen syntymä, avioerokin kenties, rakastuminen, suhteen loppuminen...
Lehdet hehkuttavat "järjettömiä" veritekoja. Onnettomuuksia, eroja, häitä...Onko meistä tullut tunnottomia, kun juuri mikään ei enää kauan "tunnu". Vai onko se voimattomuutta tämän kaiken mielettömyyden edessä?
Siinäpä se.
Lehdet hehkuttavat "järjettömiä" veritekoja. Onnettomuuksia, eroja, häitä...Onko meistä tullut tunnottomia, kun juuri mikään ei enää kauan "tunnu". Vai onko se voimattomuutta tämän kaiken mielettömyyden edessä?
Siinäpä se.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oletaisin että ei mikään meitä enää hätkäytä..sotaa emme ole kokeneet , mutta kaikkea muuta kuten jo kirjoititkin, elämänkoukerot. Olemme kuluttaneet käyttövaramme liian aikaisin tässä kiiresyklisessä elämässä, emme enää keksi mitään säväyttävää. Meidän tulisi pitää lapsenmieli ja pilkesilmäkulmassa, mutta miten? kun se vain hiipuu itsekseen. Irti-ottoja me 40 tarvitsemme, niin miehet kun kuin naisetkin. Uuteen parisuhteeseen olemme liian laiskoja, tutustumaan uusiin perheejäseniin ja setiin ja täteihin, ei , ei, vapaata olemista , työssä jaksamista, sitä tää arkipäivä on , mutta ei siihen uutta suhdetta eikä riippaa mahdu. Näitä minä olen ajatellut. Ja yksin ja vähän yksinäisenä luulen elämäni lopun viettäväni. Enkä viitsi edes valittaa, kun se on oma valinta, ehkä tiedostamaton tähän saakka, tässä kirjoittaessani sinulle, huomaan että olen sen niin mielessäni päättänyt. Hyvää päivänjatkoa t. kaltaisesi nainen
Entäs nämä nuoret, jotka ovat jo alle kaksikymppisinä kokeneet jopa liikaakin. Seksi, humala, yms. ne on jo "vanhoja" juttuja meidän iässä. Toista se oli kai meidän aikaan ;)
Mutta. Entäs sodat ja väkivalta. Ehkä niistä on jo tullut liian "tavallinen" osa tätä päivää. Ikäänkuin niin vain tulee olla.
Ei ollut ennen.
Päivänjatkoja myös sulle
ilveellä voi sanoa itseäni "tunnottomaksi". Olen herkkä tunneihminen ja tuntuu, että koen kaikki tunteet paljon voimakkaampina kuin nuorempana. Tällä hetkellä olen ihastunut (= rakastunut?) ja tunne on jotain todella käsittämätöntä. Voisi siis sanoa, ettei ihan kaikkea ole koettu, ei ainakaan näin voimakasta rakkauden tunnetta.
Niin, onhan sitä kaikenlaista kerinnyt tekemäänkin.
Periaatteessa kiinnostaa samat asiat kuin ennenkin. Työ, toimeentulo, perhe, mökki jne.
Kaikenlaista kuitenkin kertyy koko ajan lisää. Viimeisin on terveys, olemassa mielenkiintoisia sairauksia, en olisi ehkä niistä tiennytkään, sattuivat vaan perskutarallaa omalle kohdalle.
Mielenkiinto on tärkeä sana. Olen opiskellut hiljakseen koko vuosikymmenen. Toki olisi voinut tehdä mitä ennenkin, alkoi muut asiat kiinnostamaan enemmän. Mutta kyseessä on periaatteessa paluu juurille, samantyyppistä tein silloisilla systeemeillä, sen ajan kotkotuksien mukaisesti jo lukion jälkeen.
Niin, yrityksen pyörittämisestä en tiedä vielä paljoakaan, siinäkin on opiskeltavaa. En varsinaisesti ole rahan perään, se helpottaa tosin elämää, mutta nyt voin viimeinkin ehdä asioita joita vieraalla ei voinut toteuttaa, se tärkeää.
Se, että olen aina haaveillut paljon, suunnitellut tulevia ja kiinnostunut uusista jutuista tekee elämästä kiinnostavaa. Joku uteli, miksen koskaan ole erkoistunut mihinkään. Oli pakko vastata että olen eläissäni ja töissäni erikoistunut vaikka mihin. Ihmisiä hämää, kun on asunut joka kolkassa kotomaata ja muutamassa ulkomaillakin, palkanmaksajia kolmattakymmentä, pätkiä työttömänä, eri ammattinimikkeitä, noh tosin vai yksi vaimo. Niin siis luulevat lyhytjännitteiseksi ja levottomaksisieluksi.
Itseasiassa elän vain elämääni. Se alkoi joskus, ja loppuu aikanaan. Viimeinen opittava asia elämässäni on oma kuolema. Joopajoo, elämä on oppimista, näin se vaan on.
Mitä hyötyä sitten kaikesta jää jäljelle. No se että on saanut kokea sen, tosi tylsää olisi ollut ilman säätämistä.
Ai niin, noista lööpeistä. Olen asunut sisällissotaa käyvässä maassa. Oli kai siitä lööppejä täälläkin, en tiedä. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja "kasvattava" ajanjakso elämässäni. Silloin viimeistään ymmärsi, että elämään kuuluu muutakin kuin helpot ja mukavat asiat. Kolikko on pyöreä, suljettu ympyrä, kerran sen kierrettyään, ei ole järkeä lähteä uudelle kierrkselle. Ja siinä on kaksi puolta, ihan kuin ihmiselossakin.
Swiddu, taas mä sekoilen...
Sinun tekstistäsi huomaa, että olet katsellut maailmaa monella tavalla. Onittelut. Tunnut aikuiselta. Moni ei kykene siihen elämänsä aikana.
ja toistuva sykli jaksaa edelleen hämmästyttää.
Useimmat ihmiset tekevat sitä samaa päivästä toi-
seen - juttelevat säästä (turvallista) ostavat
samankaltaisia lööppejä sisältäviä lehtiä (X:llä
uusi poikaystävä tai X ja Y eroavat) ikäänkuin ne
kuuluisivat osana omaa elämää. Se on sitä julkis-
ta tirkistelyä, joka on sallittua ja josta usein
vedetään väärät johtopäätökset median syyllis-
tyessä tietoiseen harhautukseen nyanssien tans-
siessa ripaskaa eri sivuilla.
Tuosta "ei tunnu" -aspektista voidaan vetää esiin
sekin tosiasia, että meitä suojellaan edelleen
todellisilta paskajutuilta ja editoidaan kaikki
julkaistava materiaali siedettävämmäksi ja lähem-
mäksi viihdearvoa kuin kipeätä realismia. Miksi?
Kyllä raaka rikollinen teko tulisi julkaista
kaikessa karmeudessaan ja jos sensuuri-idiootit
pelkäävät valvonnatta jäävien perillisten vanhem-
pien reaktiota, voidaan lähetysaikoja ja K-merk-
jä ulottaa myös niihin.
Mutta mikäpä tässä muuttuu. Ihminen on laiska ja
mukavuudenhaluinen. Huomenna on kiire taas R-
kioskille.
Mitä taas tulee suhteisiin, mitä nykyparit teke-
vät oman suhteensa eteen? Eivät ainakaan töitä
vaan odottavat uutta yllätystä ja hekumaa joka
päivä. Ei joka päivä voi häitään viettää.
oman itsensä nostaminen muitten yläpuolelle. Tavallinen rahvas on tyhmää ja joutaa sellaisena pysyäkin. Hyvää päivänjatkoa omassa erinomaisuudessasi. Ps. mutt' älä menetä toivorikkauttas millää taval...
... jälleen ihminen, joka ei lue. Vain vilkaisee.
...jälleen ihminen, joka ei lue. Vilkaisee vain.
Parittelu, matkustelu, liikunta, syöminen, kohtuujuominen, rokkenroll jne. Tuossa alkuun kiinnostuksen aiheita.
Heippa,
Niin...kun sen oikein oivaltaa.
Toivottavasti osaamme ottaa oppia menneistä, että emme enää niin paljon kompuroisi vaan saisimme nauttia elämästä. Mutta tietysti vanhuus ei tule yksin, niin kuin usein sanotaan. Eihän ihminen aina ole nuori ja nätti (vaan pelkästään nätti) ;)
Kuitenkin siunausta elämääsi. Itse olen saanut kokea päivän, jolloin valitisin elämääni Jeesuksen. Elämä on ollut sen jälkeen antoisaa...
t:mira-ley :))
Tässä iästä on tunnottomuus kaukana, Tietysti itsetunnon mukana on kuori kovettunut että ei itseensä kohdistuvista asioista enää piittaa. Mutta muutoin kyllä näkee ja kokee kaiken voimakkaammin. Vuodenaikojen vaihtelut, jopa pimeässä, loskaisessa marraskuussa on oma hohtonsa.
Minä olen siirtynyt lähemmäs luontoa, nautin suunnattomasti pienten lintujen seuraamisesta, ketunjälkien havaitsemisesta, hirven makuupaikkojen etsimisestä, marjoista ja sienistä, varhaisista aamuista lenkkipolulla tai illan hämyssä, kurjen huudosta suolla, haukan kaartelusta korkealla taivaankannella... Se on minulle nyt lähes uskonto.
PS. luen myös iltasanomaa.... ;)
ja se kiire on tullut ajan myötä. Yhtäkkiä havahduin, että mihin hemmettiin minulla on kiire, miksen pysähdy. Pysähdyin ja huomasin, että iloa tuottavat asiat eivät enää tarvitse olla maailmaakaatavia mullistuksia, vaan ne pienet jutut pitävät elämässä kiinni. Yhtenä päivänä huomasin töissä kuuntelevani parikymmentä vuotta nuorempien naisten jutustelua - nuorten rouvien keskustelun aiheena oli hevoset, uusin liikuntavillitys jne jne. Muuten ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta paljon on maailmankuva ja keskustelunaiheet muuttuneet parissakymmenessä vuodessa - tuollaiset jutunaiheet kuuluivat omaan teini-ikääni. Onko nykypäivän nuoret naiset sekoitus lapsellista läpätystä ja rautaista osaamista????
on jo nähty,tai järki on tullut päähän tässä iässä,ja olen 110% varma että kaikki menee näin,samaan tuttuun tahtiin,hamaan loppuun asti.
jos muistelemme kun oltiin 20 vuotiaita,kuolemattomia,sinisilmäisiä,työhulluja ja luulimme että kun menestyt ja teet työsi sekä huolehdit perheestäsi,niin menestyt ja olet onnellinen.nyt 40:senä saa huomata että kaikki onkin vain oravanpyörää ja raha pyörittää maailmaa,kaikkine "lööppeineen" joita en edes viitsi lukea,koska minua ei kertakaikkiaan kiinnosta jos joku on surmannut vaimonsa tai toisinpäin,jne. pakko myntää että paras aika elämästä meni aamujunalla.
ps.hyvää kesän jatkoa kuitenkin sinisilmäisille:)
meistä vielä ole "parasta ennen" päiväys mennyt umpeen !!!! Hymyä huuleen, tässä iässä tietää jo, että toinen päivä on parempi ja toinen huonompi :-)
eilen oli synkkä päivä ja kyllä kai sitä pitäisi koettaa olla posetiivari,vaan kun kuviot on päivänselviä.olispa minulla kanttia lopettaa pyristely ja heittäytyä huolettomaksi.
mikähän se meikäläisellä mättää kun ei kiinnosta mikään,en lue enää lehtiäkään enkä katso telkkuakaan,hädituskin tänne saan jotain kirjoitettua. olisimpa karhu.kiitän kannustuksesta:)