Orjat lopettavat,jo on aikakin.Töiden kanssa kyllä pärjäisi,mutta ainainen pykälien kiristämien on saanut monen mitan täyttymään,ja tekemään lopetus päätöksen.
Maito
Loppuu
121553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuohon lisätään nää pomottamaan ja tittelikipeytensä kanssa rähisevät nurkkiin tunkevat iltakurssipölvästit ja muut pikkuhitlerit.
Alista-kyykytä-orjuuta-halveksi-mollaa-pilkkaa-solvaa-syyllistä, tätähän tänään saamme kokea pikkunilkkien taholta.
Maidonyuotanto on myös äärimmäisen sitovaa työtä.Uskon että senkin vuoksi niin monet lopettavat.
vaikka etelä-amerikasta saakka sitten. Tuottajan hinta on täysin riittämätön, taitaa viedä palkat ja ylimääräisten kravattipellejen lisääntynyt määrä tuotantolaitoksissa yms kaiken maidon hinnan korotuksen niiltä joille se kuuluisi- tuottajille.
Emme osta apulantoja.Virtsa ja liete riittävät.
Emme teetä muovipaaleja.On liian kallista.Siiloihin säilörehua ja kuivaa heinää.
Irti karjantarkkailusta-kaikenlaisista jalostussysteemeistä.Emme vakuuta eläimiä jne.
Säästöä on tullut vuodessa rutkasti.
mutta viljapuolella vähempi kustannuksia alemmaksi saada. No, jos saisi naapurilta lietettä, koneita ei vaihda vaan koettaa jatkaa käyttöikää. Jotain on tehtävä, nuo ainakin mahdollisia.
Tilanne on oikeastaan hälyyttävä!
Kyllä puheissa kerrotaan hienoja satuja, mutta käytännön toimet ovat aivan jotain muuta.
Tähän saakka alkutuottajat ovat juurikin tehneet lähinnä orjatyötä! Ja kaiken sen lisäksi tuotantokustannukset ovat monella tilalla "räjähtäneet" käsiin, sekä lopuille tiloille herätys koittaa vasta nyt syksyllä/ens keväänä!
Kuitenkin on aina myös niitä joilla menee paremmin, syystä tai toisesta. Mutta se on Suomessa kuitenkin varsin pieni porukka, joka ei voi mitenkään tuottaa riittävästi raaka-ainetta jalostavalle teollisuudelle.
Teollisuustuotannon supistuksia on jo nähty ja tullaan valitettavasti näkemään vielä lisää. Siitä seuraa tietenkin huono kannattavuus itse yrityksille, kun investoinnit ei tuota. Seuraus moisesta on heikompi kyky tilittää viljelijöille tuotteistaan ja kierre on valmis.
Nyt tarvitaan vahvoja johtajia niin valtion johdossa kuin yritysten tulevaisuuden visionääreiksi.
Muuten meillä ei ole kohta kuin muutamia "kolhooseja" tuottamassa kotimaista ruokaa kansalle. Ja senkin ne joutuu tod. näk. itse purkittamaan/pakkaamaan suoramyyntiin;)
No, saadaanpahan 200 000 työtöntä lisää, tietenkin helpottamaan sitä työvoimapulaa!
.
Hanasta tulee vielä vettä! Ja eipä näy valtiovalta paljoa välittävän!!
Entäs kun loppuu vesikin? Tai tulee korkiaa laatua vettä niinku nokialla taannoin....
Jääkö enemmän käteen kulujen jälkeen kuin vuosi sitten.
kuin aikaisemmin. Näkyy olevan niin, että jos tulee sentti maataloustuotteen hintaan, niin sille on ainakin viisi ottajaa, Yara & kumppanit.
Tai lopeta tuotanto.Tässä vaihtoehdot.Alalla kuin alalla ammattilaiset pärjää,harrastelijoilla on tiukkaa,ei minullakaan ole kuin 400 000 tuhatta euroa velkaa,mutta on sille katettakin.
on moninverroin enemmän kuin aikaisemmin. Sinullakin menee aika siivu velkojille. Joten tuo lääke ei käy kysyjän esittämään ongelmaan. Parhaiten maitotilin saavat kotiutettua pienet ja omavaraiset tilat. Onko saatu tulo sitten riittävä, riippuu kustakin itsestään.