Olen seurustellut mieheni kanssa nyt yli kolme vuotta ja odotan meidän ensimmäistä yhteistä lasta. Miehelläni on siis 11-vuotias tytär ja hän on mukava lapsi, pitää minusta kovasti mutta jostain syystä olen ollut häntä kohtaan hyvin varauksellinen alusta saakka. En ole halunnut fyysistä kontaktia ja muutenkin olen pitänyt välimme etäisinä mutta asiallisina, olen ollut myös miehestäni myös hyvin mustasukkainen. Mieheni on yrittänyt tehdä kaikkensa että sopeutuisin joukkoon. Ajan kanssa tuota sopeutumista on kyllä tapahtunut mutta täysin luontevaa se ei ole vieläkään. Lapsen äidin koin uhaksi pitkään mutta viimeisen vuoden aikana sekin on helpottanut.
Nyt kun sitten elokuun alussa selvisi että olen raskaana mieheni oli aluksi asian suhteen iloinen. Yhtäkkiä hänet valtasi kuitenkin ahdistus siitä etten hyväksy hänen lastaan ja lapsen äitiä 100 prosenttisesti, vaikka nyt raskauden myötä lapsen hyväksyminen on kasvanut valtavasti. Saan kuulla syytöksiä siitä kuinka julma olen lapselle ollut ym. ym.. Mieheni on nyt sitä mieltä etten olisikaan saanut tulla raskaaksi ennenkö olisin hyväksynyt mieheni lapsen ja lapsen äidin täydellisesti.
Olen pahoillani mieheni puolesta siitä että hän on yrittänyt kaikkensa että tuntisin oloni osaksi perhettä. Jostain syytä en sitä ole tuntenut ja nyt minulla on aiheesta todella huono omatunto. Tuntuu pahalta että vasta nyt oman lapsen myötä hyväksyn miehenikin lapsen paremmin. Säälittävää mutta parempaan en ole pystynyt.. ja siitä olen todella surullinen..
Nyt kun sitten elokuun alussa selvisi että olen raskaana mieheni oli aluksi asian suhteen iloinen. Yhtäkkiä hänet valtasi kuitenkin ahdistus siitä etten hyväksy hänen lastaan ja lapsen äitiä 100 prosenttisesti, vaikka nyt raskauden myötä lapsen hyväksyminen on kasvanut valtavasti. Saan kuulla syytöksiä siitä kuinka julma olen lapselle ollut ym. ym.. Mieheni on nyt sitä mieltä etten olisikaan saanut tulla raskaaksi ennenkö olisin hyväksynyt mieheni lapsen ja lapsen äidin täydellisesti.
Olen pahoillani mieheni puolesta siitä että hän on yrittänyt kaikkensa että tuntisin oloni osaksi perhettä. Jostain syytä en sitä ole tuntenut ja nyt minulla on aiheesta todella huono omatunto. Tuntuu pahalta että vasta nyt oman lapsen myötä hyväksyn miehenikin lapsen paremmin. Säälittävää mutta parempaan en ole pystynyt.. ja siitä olen todella surullinen..
Vastaukset 35
Vanhimmat
minkä ihmeen takia sinun pitäisi lapsen äiti hyväksyä??? Ethän sinä hänen kanssaan asu?
Siinäpä taas yksisilmäinen viesti. Ajatttele vähän: se ex-vaimo on miehen lapsen äiti ja siis osa miehen elämää. Tottakait miehen entinenkin elämä pitää hyväksyä osana kokonaisuutta.
Hyväksyminen ei tarkoita sitä että ex-vaimo olisi jotenkin mukana elämässä vaan yksinkertaisesti hänen olemassaolonsa hyväksytään. Lisäksi hyvät vanhemmat yhdessä huolehtivat lapsesta eronkin jälkeen ja tämä edellyttää pakollista yhteydenpitoa. Onko kiva jos nykyinen ei kestä tätä?
Yrittäkää nyt edes olla aikuisia!
Miksi miehesi erosi edellisestä perheestä, oliko kenties syynä kyvyttömyys lapsiperheen arkeen. Ainakin nuo oireet sinun kanssasi viittaavat siihen, että samassa jamassa kohta ollaan kuin aiemmin. Syy ei ole sinussa vaan miehessä. Luulin oppineeni ensimmäisestä, mutta nyt kahden lapsen yh-äitinä tiedän että minä vihdoin opin läksyni.
omista läheisistään. Oma lapsi on asia joka pitää olla ja hänen tuntea hyväksytyksi. Jos mies ei niin tekisi ei hän isäksi soveltuisikaan. Myös ex vaimon kunnioitus ja hänestä välittäminen on asia mikä on tärkeää. Hyvä mies ei heitä menneisyyttään pois, vaan pitää sen lhellään ja kunnioittaa.
Mies on hyvä isä kun tuntee lastaan kohtaan noin, hyvä ex-mies kun antaa ex-vaimonsa tuntea noin ja hyvä puoliso kun antaa kumppaninsa olla tasavertainen aikuinen uudessa perheessään, hyväksyy ja rakastaa inhimillisine tunteineen päivineen.
Ei se ole niin helppoa lapsettomalle. Aloittaja on kasvamassa sillä saralla raskauden myötä. Hyvä tarkoitus ja omien vajanaisempien tunteiden tunnistaminen ovat hyvä alku.
Aloittajana kertoisin miehelle, että vanhemmuuden rakkautta, perheen tärkeyttä ja oman aseman löytymistä uusperheessä ei muodosteta yhdessä yössä, ja että asia on koko ajan muuttunut paremmaksi.
Lapsen äidin olemassaolo täytyy totta kai hyväksyä 100% kuten lapsikin, kuitenkaan se ei tarkoita omaan kotiin liittyvien päätösten ja yhteisen ajan jakamiseen liittyvien päätösten vastuun antamista perheen ulkopuoliselle ihmiselle. Hyvä kumppani kohtelee usikkoa itsensä kanssa tasavertaisena päätöksentekijänä heidän perhettään koskevissa asioissa. Ja hyvä uusikko toimii samoin. Perhe päättää yhdessä, pohtii oman yksikkönsä kannalta parhaat vaihtoehdot yhdessä ja pyrkii antamaan lapsen toisen perheen päätöksentekoon tunnetta kunnioituksesta ja kompromisseista, yhteiseen hiileen puhaltamisesta lapsen edun vuoksi. Niin toimii myös hyvä ex-puolison perhe takaisin.
No ei sun tosiaan tarvitse ukkosi eksää hyväksyä, eikä muutenkaan olla hänen kanssaan tekemisissä. Riippuu ihan tilanteesta, millaiset välit teillä tulee olemaan. Eksä on entistä elämää, ei nykyistä, ja eksä muistakoon sen. Ja kun lapsesi syntyy, niin hän tulee olemaan sinulle aivan eri asemassa kuin miehesi tytär aiemmasta liitosta. Toisen lapsia ei tarvitse rakastaa, mutta niitä on hyvä sietää, totuus on, että aika usein ne puolison aiemmat lapset ajoittain ärsyttävät. Pidä puolesi tässä uusperhekuviossa.
kyllä, exää pitää kunnioittaa edes sen verran että hyväksyy että miehellä on ed liitosta lapsi ja on ex, sen enempää ei tarvitse kunnioittaa exää.
Mutta että ex miehen pitäisi välittää exästään?
Ei se tosiaan mene näin, se että on lapsi edellisestä liitosta ei tarkoita sitä että pitää välittää exästä vielä, ei tarkoita sitä että pitää kaikkensa tehdä että exällä on hyvä olla.
AINOA, mikä miehen pitää tehdä on pitää huoli että lapsella on hyvä olla, äidin luona ja isän luona, huolehtii elareiden maksusta ja osallistuu lapsensa elämään parhaansa mukaan, mutta lapsen parhaaksi ei ole exän vieminen kauppaan kun lapsi on tarhassa jotta ei tarvitse kävellä 100 metriä ei myöskään tarvitse miehen juosta toteuttamaan joka ikistä toivetta mitä exä vaatii.
Meillä ex koitti hyppyytellä, tiesi että menimme naimisiin ja oli vapaa viikonloppu KAIKISTA lapsista niin antoiko meidän olla? EI, hän menetti hermonsa ja halusi päästä ryyppäämään, näin ollen meidän häämatka olisi pitänyt peruuttaa.
Ei myöskään mieheni lähde kesken töistä exän vuoksi, ainoastaan jos on hätä tilanne hän lähtee minun, tai hänen lastensa vuoksi. Kerran tulipa tilanne vastaan, oli juuri lähtenyt töihin ja tuli sossusta soitto että tulee hakemaan lapsensa, jos ei hae niin lapsi huostaanotetaan. Emme vielä silloin edes naimisissa olleet, no lapsi oli isänsä luona 2 viikkoa jotta äiti sai lääkityksensä kuntoon, arvatkaa kuka lasta hoiti kun hänen isänsä teki töitä? Minä ja vielä ilomielin
Mutta nyt eksyi vähän raiteilta
Kunnioita exää eli tiedosta hänen olemassa olonsa ja syyt miksi pitävät yhteyttä.
Mutta miehen välittäminen eksästä, ei ei ei. Ainoa pistä miehen pitää välittää on oma lapsi ei ex
tosten lapsia. Miehen ensimmäiset lapset ovat kuitenkin miehelle ne tärkeimmät, ja kuin tässä, mies on hyvä isä ja mies, kun ajattelee että ex lapsi ja ex vaimo on hyväksyttävä perheeseen.
Mistä keksit että miehelle ensimmäiset lapset on tärkeämmät kuin seuraavasta liitosta olevat? Kaikki lapset on rakkaita, mutta ainakin meidän tapauksessa yhteinen pienokaisemme on se ylivoimaisesti tärkein lapsi miehelleni. Onhan se ihan eri tilanne ollakin vanhempi lapselleen kun on sopuisa toimiva parisuhde kuin kärttyilevä exä hääräämässä lapsen asioissa mukana. Niin se vaan on. Ja meillä on molemmilla niitä omia sekä tämä yksi yhteinen, kaikkien sisarustensa ja meidän lemmikki.
ENTISET PUOLISOT, ELI ENTINEN VAIMO TAI ENTINEN AVIOMIES EIVÄT KUULU ENÄÄ SEN JÄLKEEN KUN HEISTÄ ENTISET TULEE NIIN ENTISEN PUOLISONSA UUTEEN PERHEESEEN JOS SEMMOINEN TULEE
mulla on ex ja exällä nyksä, mun miehellä on ex ja minä olen nyksä, meidän entiset eivät kuulu meidän perheeseemme, vain ja ainoastaan me kaksi jotka olemme sanoneet papin edessä tahdon ja meidän lapsemme edellisestä ja nykyisestä liitosta
me vastaamme myös lapsista, mieheni näkee lastansa niin paljon kuin haluaa, maksaa elarit ajallaan mutta muuta hän ei aio tehdä, hänen entinen naisensa ei kuulu meidän perheeseemme, perheeseen kuuluvat vain vaimo,mies,ja lapset, voithan sä vielä tarkistaa jostakin perhe sana miten se wikipediassa käsitellään, mutta tuskin sieltä löytyy se että exät kuuluvat perheeseen
ja nyt väität että sun tenavas onkin se rakkain?
Just joo, ei se mieskään sulle kaikkee kerro. Onhan se kiva kuvitella kaikenlaista jotta itsetunto pysyy kurssissa. Ekat ovat aina ekat lapset siitä et pääse mihinkään. Jos otat toiselta lapselta isän, niin sama käy sullekin vielä. Niin se on että samat kuviot toistuu aina vaan. Kerran eronnut mies eroaa aina uudelleen.
palannut koirakoulun kesäleiriltä.
heeee!!! Kiitos. Näin sitä palataankin entiseen menoon!
eronnenakin omia lapsia ja ex puolisoa, mutta se on uusille niin katkera paikka, että haluavat vain ajatella niin mikä itselle sopii.
Kummallista että uusilla on niin kiire teilata miehen ex perhe kokonaan pois hänen elämästään, vaikka ennen uusia heillä oli asiat hyvin. Uudet vaan kiihkeästi ajavat miehen perheen pois väkisin. Ei ihme että uusilla naisilla on ongelmia niin paljon.
eipäs taas yleistetä.
Kun minä tutustuin nykyiseen mieheeni niin hänellä oli todella tulehtuneet välit ex-vaimonsa kanssa ja tästä syystä mieheni ei saanut tavata lapsiaan paljoa ollenkaan.
Minä toitotin miehelleni että se nainen on kuitenkin hänen lastensa äiti, entinen vaimo jonka kanssa on vain tultava toimeen lasten takia. Eron syyt ja kaunat on vaan unohdettava (nainen petti).
Nykyään lapset käyvät meillä joka toinen viikonloppu ja kesälomilla kaksi viikkoa. Ex-vaimo on rauhoittunut ja keskittyy nyt omaan elämäänsä vaikkakin vieläkin haukkuu minua kun puutun hänen elämäänsä. ikinä kylläkään en ole hänelle mitään puhunut hänen omasta tahdostaan ja mieheni ei ikinä minusta hänelle mainitse minun tahdosta.
Minun mielestäni minun ei tarvitse olla tekemisissä tämän naisen kanssa. Mieheni ei tarvitse olla. Tärkeintä on kuitenkin että välit pysyvät sellaisena ettei lasten tarvitse nähdä vanhempiensa tulehtuneita välejä. Minua ei häiritse vaikka mieheni on väleissä ex:sä kanssa. Ei todellakaan! mitä paremmin heillä menee niin sitä paremmin meillä sujuu kun ei tarvitse olla velvollinen kuuntelemaan suhteemme ulkopuolisen ihmisen nalkutuksia.
Itse olen avioeroperheen lapsi ja tiedän kuinka tärkeää lapselle on se että molemmat vanhemmat ovat lähellä ja tavattavissa milloin itse haluaa. En voi edes kuvitella tilannetta, että olisin lapsena sanonut äidilleni että soitan iskälle että tuleeko hakemaan niin äiti olisi sanonut minulle, että nyt ei ole iskän tapaamisoikeus. Siinä olisi lapsi raapinut päätä että mikä oikeus?
Mieheni entinen jätti mieheni, minulla ei ollut osuutta asiaan, joten älä yleistä.
Nainen siis jätti ja arvaa mitä? Silti hän halusi pitää mieheni orjanaan,mies joka elätteli toiveita yhteenpalusta maksoi kiltisti etelänmatkan ja huomasi että joutuikin vain lomalla lapsenlikaksi kun ex juoksenteli miehestä mieheen. Tyhmä mies kun kuvitteli senkin jälkeen että palaavat yhteen kun ex soitti ja pyysi tekemään hänen puolestaan sitä sun tätä, miehen olisi pitänyt lähteä kesken pois töistä jotta hänen entisensä pääsee käymään lähikaupungissa johon julkisilla pääsee vallan mainiosti
No 8kk heidän eronsa jälkeen, minä astuin kuvioihin, mies rakastui minuun, ex ei sulattanut sitä että orja lähtee. Nyt exälle on tehty selväksi että miehellä ei ole häntä kohtaan mitään velvollisuuksia ainoastaan lasta kohtaan, lasta hän ottaa luoksemme, lapsesta hän elarit maksaa, ja lapsesta hän huolehtii.
Mutta missään ei sanota että pitää hyväksyä ex perheeseen, kyllä kunnioitan häntä, hän on kasvattanut hienon lapsen, ja kuuluu mieheni menneisyyteen, mutta mitään muuta ei tarvitse tehdä.
Me elämme omaa elämäämme, otamme sovitusti lapsen meille, maksamme elarit jne. Mikään muu ei kuulu enää meille, ei edes se että lapsen äiti vaihtaa miestä kuin paitaa, tosin se huolettaa minkälaisen mallin tytär oppii mutta sille emme voi mitään muuta kuin näyttää miten normaali perhe toimii.
JOS AJATTELISIN sitä mitä itselle sopii, toivoisin että en olisi ottanut eroa entisestä miehestäni, rakastin häntä kyllä, mutta hän pahoinpiteli ja oli alkoholisti, siinä ei enää perheneuvolakaan auttanut. En olisi halunnut rikkoa perhettäni, mutta järki tuli peliin ja erosin, lapseni ovat paljon onnellisempia näin.
Kuule ei niissä uusissa aina se vika ole, vai olikohan miehelläni kaikki hyvin siinä yksiössä missä asui ja näki tyttöä harvakseltansa? Hah!
Nainen se jätti, en minä siihen väliin tullut, silloin kun he erosivat koitin omaa avioliittoani korjata.
Me olemme onnellisia, tiedän mieheni exän, osaamme jopa keskustella puhelimessakin ja käydä kahvilla, kunnioitan häntä mutta en kunnioita häntä niin paljon että päästän hänet sekoittamaan perhettämme
Soittelimme päivittäin ja näimme koko perheen voimin monta kertaa viikossa. Olimme hyviä ystäviä, mutta joku hulttio nainen rikkoi kaiken mitä jäljellä oli. Olin halunnut että olisimme pystyneet pitämään kommunikitivälimme ja että lapset näkisivät, että riidoista huolimatta, vanehmmat tulevat asiallisesti toimeen ja osaavat keskustella. Mutta toisin kävi, sehän ei sopimut hulttionaiselle, ja rikkoi kaiken minun ja ex miehen väliltä ja samoin syrjäytti lapset isän elämästä. Nyt ei ole lapset isäänsä nähneet vuosiin. Ilmeisesti isä ei oikeesti lapsistaan välittänytkään, kun pystyi heidät unohtamaan kun hulttio nainen niin käski. Elaritkin tulevat sossun kautta, kun ei kuulemma niitäkään saa maksaa suoraan heille.
Mekään emme halua olla tekemisissä tämän naikkosen kanssa lainkaan, emmekä ole häntä koskaan nähneetkään. Onneksi lapseni ovat isoja ja ymmärtävät kuka oikeesti heistä välittää.
Minun vanhempani ovat edelleen naimisissa vaikka ovatkin jo iäkkäitä, lapset ovat läheisiä heidän kanssaan, mutta isä on heiltä jäänyt elämästään kokonaan. Koska itse en ole avioerolapsi, en voi varmaankaan ymmärtää miltä lapsista tuntuu elää ilman isää, joka hylkää, mutta voin kuvitella että pahalta se tuntuu.Onneksi fiksut lapset ymmärtää senkin, että kun ei ole isää, niin isällä ei ole myöskään lapsia kun hän heitä tarvitsee joskus.
Muista että kerroin itsellänikin olevan lapsia aiemmasta liitosta. Kyllä se vaan niin on että yhteinen lapsemme täydensi liiton ja on silmäterämme, myös sisarustensa silmäterä. Taidat olla itse sellainen entisen miehensä elämää häiriköivä exä, joka kuvittelee lastensa olevan maailman napoja. Hahaa, se ei olekaan niin ;-).
Onko esikoisesi tärkeämpi kuin kuopuksesi? Aika sairasta jos niin on. Jokaisen lapsen tulisi olla yhtä tärkeitä, tai sitten ei lapsia tarvitsisi saadakaan. Puolison lapsi on osa uusperhettä totta kai, osallistuu uusperheen yhteiseen elämään ja arkeen. Lähin uusperheessä enemmän ja etän vähemmän. Exvaimo ei kuulu millään tavalla uuteen perheeseen, hän on osa vanhaa perhettä - mikä on hajonnut, ja hän on osa joko yksinhuoltaja- tai uusperhettä - joka on olemassa oleva, todellinen ja hyväksyttävä asia, jotta voi elää elämäänsä eteenpäin. Puolison exän olemassa olo on siinä mielessä hyväksyttävä, että ei vaikeuta lapsen edun mukaista häntä koskevaa yhteydenpitoa exien välillä. Muuhun yhteydenpitoon ei aihetta tule ollakaan, jos on, lienee paras saattaa exät takaisin yhteen.
Kun erotaan, hajoaa perhe, ja syntyy kaksi uutta taloutta erillisine tuloineen, menoineen ja systeemeineen. Jos jompi kumpi sitten löytää uuden kumppanin, syntyy uusperhe. Vanha perhe ei ole perhe enää, jos siltä vaikuttaa, olisi parempi olla perustamatta uutta ja palata takaisin vanhaan.
Hyi olkoon sinua! Minä en ainakaan TODELLAKAAN kuulu eksäni perheeseen, vaikka yhteiset lapset kuuluvatkin kummankin vanhempansa perheeseen. Hyi olkoon kun allöttävä ajatuskin. Lapset ovat lapsia ja heillä oikeus kumpaankin vanhempaansa, mutta exmieheni ei todellakaan kuulu minun perheeseeni, enkä minä hänen. Erotessa se asia on näin päätetty. Aivan yrjöttävää jos tosissasi kirjoittelet tuollaisia.
Meillä ainakin lapset ovat maailman ihanimmat aarteet! En voisi kuvitella, että heitä loukattaisiin millään muotoa, ei edes heidän isänsä sitä saa tehdä.
Se on totta, että lapelle kuuluu molemmat vanhemmat, mutta jos toinen itse ei tahdo olla se vanhempi, sille ei voi kukaan mitään.
Juu ei meilläkään mies kuulu asuvaan meidän perheeseen, mutta kun on yhteiset lapset, on yhteisiä asioita, menneisyyttä, ja suku on yhteinen. Meillä lapsilla taas ei ole kuin yksi perhe, tämä m issä he asuvat. Isä olkoon omissaan, mutta ei meidän yhteisten lasten kanssa muodosta minkäänlaista perhettä. Vieras paikka, isän koti, ei lasten.
mies kun olisi tulossa takasin, kun ei se uusi elämä ollutkaan perhe elämän rinnalla kivaa! Heh.. mutta arvaas mitä? Mä häiriköin sitä miestä enkä huoli takasin, vaikka annan ymmärtää. Maistakoon nyt elmää ja omaa olotilaa, kun ei kelvannut se elämä joka jo oli lähellä.
Ei mua haittaa, mulla on jo uusi mies...ja niiiiiin ihana, parempi kuin entinen. PALJON PAREMPI! Käyks katteeks!
No mun mies ei ainakaan ole menossa takaisin ;-). Entinen akka kyllä koko ajan soittelee ja voi että sitä tuntuu ärsyttävän tämä yhteinen lapsemme. Ai niin, ja meillä asuu muuten meidän kaikki lapset, eli entinen akka on ihan yksinään ;-((. voi voi. Ja ei käy kateeks, ei tosiaan ;-)).
ihanaa, että isälläkin on vihdoin onnellinen koti!
joten aivansama onko onnellinen ilman lapsiansa, ei liikuta meitä.
Väärästä miehestä tuli lapsilleni isä, aikamoinen oisin jos sen oisin tiennyt ja valinnut toisin.
Yhteinen suku sinulla ja exälläsi? Jo on aikoihin eletty, myönnät siis olevasi sukurutsaaja? Vaikka eipä se minulle kuulu, eikä kyllä kiinnostakaan. Yök.
että ne kerää ongelmia? En sitten voi ymmärtää. Jos ei käsitä että miehellä on edelleen se ensimmäinen perhe josta pitää pitää huolta ja tukea niin miksi väkisin sellasen miehen kanssa tehdään uusia lapsia, jotka aiheuttavat ongelmia?
Mulla ei ole kuin yhden miehen kanssa lapsia eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut. Sehän on selvä ettei viittä perhettä pysty mitenkään huoltamaan ja maksamaan.
tajusitko, no jos et niin kirjoitan uudestaan...
SIINÄ VAIHEESSA KUN VANHEMMAT EROAA, SE JOKA JÄÄ LAPSEN KANSSA MUODOSTAA PERHEEN LAPSEN KANSSA, ETÄVANHEMPI JÄÄ YKSIN, JOTEN EI OLE KYSEESSÄ MIKÄÄN HITON PERHE SILLOIN KUN TOINEN VANHEMMISTA RAKASTUU JA PERUSTAAN UUDEN PERHEEN, OLI KYSEESSÄ SITTEN SE NAINEN TAI MIES.
VOITKO KUVITELLA TILANNETTA JOSSA LÄHIVANHEMPI(ÄITI) RAKASTUU TOISEEN MIEHEEN, MUUTTAA YHTEEN JA NÄIN MUODOSTUU UUSI PERHE, MITÄS JOS TÄMÄ ETÄISÄ ONKIN ERI MIELTÄ, HE OVAT ERONNNEET MUTTA SILTI PERHE??????
ONKO OIKEIN AJATELTU??
NO SAMA PÄTEE SAAKUTTI MYÖS MIEHEENKIN, JOS VAIMO OTTI ERON, PÄÄTTI PITÄÄ LAPSEN ITSELLÄÄN ILMAN ETTÄ MIEHELLÄ SIIHEN SANANVALTAA, MUTTA KAS KUMMAA MIES RAKASTUU TOISEEN NAISEEN JA PERUSTAA PERHEEN, NIIN SE ON SE AINOA PERHE, EI OLE ENÄÄ PERHETTÄ EDELLISEN KANSSA, TOSIN LAPSI KUULUU MIEHEN ELÄMÄÄN KYMPILLÄ MUKAAN MUTTA MITÄÄN KUVITELMAA SIITÄ ETTÄ HE OLISIVAT PERHE EI OLE!!!
"Mulla ei ole kuin yhden miehen kanssa lapsia eikä mitään ongelmaa ole koskaan ollut."
Ai ei mitään ongelmaa? Ja silti pitää täällä kirjoitella, vaikkei ole edes uusperhettä....
:D :D :D
nainen miehen lapsineen. Lapset ei kuulu isän uusiin perheisiin mitenkään.
Lapsella ei ole kuin yksi perhe, se jossa hän vakituisesti asuu. Isän luona hän käy kylässä, jos isä haluaa lasta nähdä. Mutta perhe se ei ole.
mieheni lapsi on miehelleni erittäin rakas, onhan hän lapsen biologinen isä, ja tämä lapsi kuuluu meidän arkeen mukaan, anteeksi nyt vain. Hän on ykkösijalla sisarpuolensa kanssa mieheni sydämmessä ja hän kuuluu meidän perheeseemme myös. Mä en välitä siitä miten sinä tilanteen näet, minun tytärpuolellani on 2 perhettä kuten myös omilla lapsillani on 2 perhettä. Hienosti lapsemme ovat kasvaneet ja ovat hyvinkin tasapainoisia vaikka heillä 2 perhettä onkin
Meille riittää yksi. Ydin perhe on se oikea, turha sekittaa lasten päätä useimmilla perheillä. Ei elämä mene niin. Lapsille onopetettava, että vastuuta on kannettava, eikä sitä voi pakoilla, tekemällä monia perheitä. Yksi ainoa perhe.
vai on ydinperhe ainoa vaihtoehto, hienoa!!! Eli jos kerta mieheni pahoinpiteli minua, raiskasi ja on alkoholisti niin olisi vaan pitänyt pysyä siinä rakkaassa ydinperheessä ja antaa lasteni oppia miten naisia kohdellaan
Mielenkiintoista tosiaan
Nykyinen mieheni on oikea unelma ja häneltä lapseni oppivat tavat miten ihmisiä kohdellaan, lapseni tietävät että heillä on oma isä ja oman isän luona on velipuoli heillä on myös koti minun luonani, eivät he ole menneet sekaisin siitä että heillä 2 kotia on. Heistä on kasvanut hyviä ihmisiä, jos olisin liittoon jäänyt ties mitä lapsistani olisi kasvanut
avio-ongelmat on parempi tietysti jättää.
Tarkoitin tätä nykyajan ilmiötä, jossa otetaan ja jätetään ilman mitään syytä, ja röyhkeämmät vielä tulevat toisten liiton väliin.
On väärin lasta kohtaan antaa esimerkkiä, että puolisoa voi vaihtaa kuin sukkaa, eikä lapsistakaan tarvitse enää välittää.
Minä en halua antaa lapsilleni esimerkkiä, että kun kyllästyt ota uusi, tee vaikka kuusi perhettä, mutta viis veisaa edellistä lapsista.
Vastuunkantaminen on se pointti. Ei kaikki liitot kuitenkaan kariudu väkkivaltaan, alkoholiin ym ongelmiin. Usein se on kyllästyminen ja kuvitellaan että uusi puoliso on parempi ja ihana elämä alkaa ilman lapsia. Tai sitten uusien lapsien kanssa. Ehkä ne ovat paremmat kuin entiset......
Just tätä äiti sitä ja äiti tota ja plää plää..
itse olen exä ja nyksä miksi kukin haluu kutsuu,niin että äiti ja lapsi on ainoa oikea perhe vai?paskat..onko se silloinkin perhe kun ÄITI oliskin se etä??ja lapset asuisivat isällä ja tämän uuden naisen kanssa..hmmm..me ollaan ainakin perhe..minä,minun lapseni edel.liitosta,mieheni ja hänen lapsensa edel.liitosta ja meidän yhteinen lapsi. Kukaan ei todellakaan tule sanomaan mulle että ette te ole mikään perhe.Mieheni lapset käyvät äitinsä luona vaan"kylässä"ja tämä naikkonen ei meidän perheeseen kuulu..onneks=)ei tule laatimaan sääntöjä,ei mitään..edes kouluun liittyvissä asioissa hänellä ei ole sananvaltaa,koska hän ei pyöritä lastensa arkea koska sillonhan se tarkottas et hän tulis meidän seinien sisäpuolelle..pyh