kuukautisten määrä

käytän lunettenkuppia ja kavereiden kanssa keskusteltuani olen hieman huolissani. Toiset voivat pitää kuppia tuon 12 h sen täyttymättä ja minulla 5h kuppi täyttyy yli reunojen. Näin on parin ekan päivän aikana, menkat kestää n. 6 vrk. Onkohan tämä normaalia, vai pitäisikö kääntyä llääkärin puoleen runsaan kuukautis vuodon takia. Olen synnyttänyt -04, enkä ole syönyt pillereitä sitten vuoden -01.
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mitä olen lueskellut Kuukuppikunnan keskusteluista ihmisten kokemuksia, niin viidessä tunnissa täyttyvä kuppi ei ole vielä edes pahimmasta päästä. Joillain kuppikin on tyhjennettävä jopa tunnin välein. Ennen kuin ryntäät lääkärille, kannattaa huomioida se mahdollisuus, että ehkäpä vuotosi ei olekaan niin runsasta kuin kupin tyhjennystarpeesta voisi luulla. Joillain nimittäin kohdunnapukka vie niin paljon tilaa kupista, että kuppiin ei mahdukaan niin paljoa vuotoa kuin siihen kokonsa puolesta pitäisi mahtua.

Laske yhteen vuotosi koko kuukautisten ajalta. (Huomaa, että suppilomaisen muodon vuoksi kupissa olevaa vuodon määrää on tosi vaikea arvioida! Kannattaa käyttää apuna arvioinnissa ruoanvalmistukseen tarkoitettuja maustemittoja ja kupin tyhjennyksen jälkeen mitata niillä kuppiin yhtä paljon vettä kuin mihin asti vuotoa oli.) 80 millilitraa koko vuodon aikana pidetään runsaiden kuukautisten rajana. Jos ylität tuon kovin paljon, niin sitten kannattaa mennä lääkäriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut 79 kirjoitti:

käytän lunettenkuppia ja kavereiden kanssa keskusteltuani olen hieman huolissani. Toiset voivat pitää kuppia tuon 12 h sen täyttymättä ja minulla 5h kuppi täyttyy yli reunojen. Näin on parin ekan päivän aikana, menkat kestää n. 6 vrk. Onkohan tämä normaalia, vai pitäisikö kääntyä llääkärin puoleen runsaan kuukautis vuodon takia. Olen synnyttänyt -04, enkä ole syönyt pillereitä sitten vuoden -01.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu