Syksy on muistojen aikaa,
mutta en minä muistoissani elä,
en, elän tässä.
Ja otsa kovana hän puski vastatuuleen
hampaita yhteen purren,
muistojen pyrkiessä pinnalle,
totesi itsekseen - vähän hymyillenkin:
Niin niin, syksy on muistojen aikaa...
Sielussa pyörteilevien tunteiden käydessä
liian kipeiksi
karisti hymyn huuliltaan, kovetti sydämensä, tokaisi itselleen:
Enhän minä muistoissa elä!
Ei, minä elän tässä!
Tässä!
Kohtasi vastaantulijan,
katsoi tuikeasti silmiin:
Mikähän tuokin luulee olevansa.
Ja vastaantulijan kohdattuaan -
huomaamatta sielunsa kovettunutta asennetta, lukkoaan -
mutisi, ikäänkuin
se antaisi oikeutuksen huolimattomuuteen:
Minä elän... tässä.
mutta en minä muistoissani elä,
en, elän tässä.
Ja otsa kovana hän puski vastatuuleen
hampaita yhteen purren,
muistojen pyrkiessä pinnalle,
totesi itsekseen - vähän hymyillenkin:
Niin niin, syksy on muistojen aikaa...
Sielussa pyörteilevien tunteiden käydessä
liian kipeiksi
karisti hymyn huuliltaan, kovetti sydämensä, tokaisi itselleen:
Enhän minä muistoissa elä!
Ei, minä elän tässä!
Tässä!
Kohtasi vastaantulijan,
katsoi tuikeasti silmiin:
Mikähän tuokin luulee olevansa.
Ja vastaantulijan kohdattuaan -
huomaamatta sielunsa kovettunutta asennetta, lukkoaan -
mutisi, ikäänkuin
se antaisi oikeutuksen huolimattomuuteen:
Minä elän... tässä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin, syksy on muistojen aikaa.
Jokaisella jotakin, mutta elämä on tässä ja nyt!
Kiitos, äitiparta runostasi!
Mukavaa, että joskus kiireiltäsi ehdit piipahtaa
tällekin palstalle ja saamme nauttia sanoistasi!
syksy on todellakin muistojen aikaa,
ja Sinun runossasi elin mukana - vastaantulijan
katseessa, siinä kaikessa mitä kirjoitit.
Toivoisin omaavani yhtä hyvän ilmaisutaidon, kuin
mitä Sinulla on. Niin sanarikkaan arkun, josta
voisin ammentaa yhtä moni-ilmeisiä runoja. Mutta
minä olen minä, harmaa hiirulainen joka
kirjoittaa niillä vähäisillä eväillä mitä omaan.
Kiitos Sinulle runostasi ja väririkasta syksyä.