Luonto

Tietääkö kukaan minkälaisilla videokameroilla luontodokumentit on kuvattu?
Tarkoitan video materiaalia jossa kameralla on kuvattu esimerkiksi kaikki vuodenajat liikuttamatta kameraa, mutta kuva voidaan nopeuttaa niin, että vuodenaikojen vaihtuminen kestääkin esimerkiksi vain 1min, eikä koko vuotta? Kiitos vinkeistä.
2368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyseessä on intervallikuvaus. Siinä kuvataan yksi ruutu kerrallaan "pysäytyskuvia" halutuin väliajoin esimerkiksi ruutu päivässä aina samaan aikaan, jolloin syntyisi 365 ruutua eli reilun 14 sekuntia pitkä filmi.

Valvontakäytössä esim. pankeissa ja kaupoissa on/oli käytössä myös SVHS-nauhureita jotka pystyvät tallentamaan ruudun kerrallaan ja ahtamaan tavalliselle nauhalle jopa 480H tässäkin kyse samasta asiasta, kuvia otetaan yksittäin muutaman sekunnin välein.

Nykyaikana tätä on helppo harrastaa oikeastaan millä tahansa kameralla joka on hommaan joutilas ja jossa on käsisäädöt kuvalle. Lukitaan valotus, etäisyys, zoom yms. säädöt kiinteiksi ja pultataan kamera kiinni siten ettei se takuulla liiku sinä aikana kun intervallia kuvataan. Sitten vaan otetaan kuvia halutuin väliajoin tasaisesti ja lopuksi kootaan niistä tietokoneella videotiedosto. Onnistuu hienosti vaikka tavallisella digikameralla, jolla saakin jo aikaan vaikka HDTV-tasoisen videon.

Tosin jos kuvaat ikkunasta ulos pitkiä aikoja (kuukausia / vuosia) niin linssi kannattaa peittää kamerasta kun se ei kuvaa, sillä muutoin UV-säteily polttaa kameran kennolle ikkunasta näkyvän maiseman.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuvaa kirjoitti:

Tietääkö kukaan minkälaisilla videokameroilla luontodokumentit on kuvattu?
Tarkoitan video materiaalia jossa kameralla on kuvattu esimerkiksi kaikki vuodenajat liikuttamatta kameraa, mutta kuva voidaan nopeuttaa niin, että vuodenaikojen vaihtuminen kestääkin esimerkiksi vain 1min, eikä koko vuotta? Kiitos vinkeistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu