Kissa kakkaa paljon?!

Löysähköä ulostetta

Miten usein teidän kissanne kakkaa, minkä verran suunnilleen kerralla ja minkälaista uloste on? Meillä on ollut aiemmin kissa, joka yleensä kakkasi pieniä kovia papanoita, joskus jonkun pienen pötkylän. Kakka oli kovahkoa eikä juuri haissut. Uusin tulokkaamme, parivuotias leikattu kolli (tullut toisesta perheestä) kakkaa aivan käsittämättömiä määriä (mielestäni). Ei välttämättä kakkaa kuin kerran päivässä mutta ulostetta on aina vähintään 2 todella isoa pötkylää, joskus siihen lisäksi löysähkö kasa. Haju on sanoinkuvaamaton.

Kissa on "perusterve", eli mikään ei anna ymmärtää että ulostemäärän ja koostumuksen takana olisi joku sairaus. Syö vielä samaa ruokaa kuin aiemmassa kodissa, eli esim. whiskas ja kitekat märkäruokapusseja, ja raksusekoitusta jossa on jotain eläinkaupan ja marketin raksua sekaisin.

Kissa myös juo ja pissaa aika paljon, ja näin on siis kuulemma ollut ihan pienestä pitäen, ja kakkamääräkin ollut siis aina melkoinen eli ei ole uusi asia.

Onko tuollaiset "koiran kokoiset" ulostemäärät normaaleja, ja toisaalta voisiko asialle tehdä jotain että kakasta tulisi kiinteämpää ja vähemmän haisevaa?

10

7282

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • esimerkiksi
      • Alkup.

        Tuo ruoka vaikuttaisi olevan just sitä mitä tarvitaan. Taidanpa kokeilla ja katsoa kuin käy!


    • duski

      Ei tuo ihan normaalia ole. Sen aiemman kissan kakka kuulostaa sellaiselta, mitä kissalla kuuluu ollakin.

      Noi mainitsemasi ruuat on ihan perberistä, laita heti vaihtoon. Etenkin niissä oleva vilja (todnäk vehnä) laittaa jaskan haisemaan. Kissa ei tee jollain viljalla yhtikäs mitään, sen ruuansulatuselimistö ei pysty hyödyntämään sitä, joten kaikki syöty vilja tulee toista kautta ulos. Etenkin se vehnä vielä allergisoikin kissan herkästi.

      Jos välttämättä haluaa marketista ostaa märkäruokia, niin katso ettei niissä nyt ainakaan ole tuoteselosteessa viljaa (paljon parempaa ruokaa saa eläinkaupasta). Raksuja ei marketista kannata ostaa laisinkaan, niissä ei ole mitään hyvää. Raksuissa kannattaa huomioida, että niissä on aina jonkin verran viljaa, koska muuten ne raksut ei pysy kasassa. Raksuissa kannattaakin katsoa, mitä viljaa on käytetty. Riisi sulaa kissoilla melko hyvin eikä allergisoikaan vehnän tavoin.

      Kannattaa myös katsoa, että madotus on kunnossa.

    • 18 viikkoa...

      ..kakkaa mielestäni aivan liikaa, 3 kertaa päivässä n. 3 lakritsapötkön kokoista kakkaa, ei löysää, mut huolestuttaa, et jääkö elimistöön yhtään ruokaa/ravintoa. Madottanut olen, et ei niitäkään pitäisi olla. Onko normaalia?

    • sama ongelma

      meidän kissa 1,5v vanha, todella pienikokoinen naaras paskoo 6 läjää päivässä ja kusee 2 kertaa.. oli veljen 3 kissaaa hoidossa eikä ne paskonut edes yhteensä läheskään yhtäpaljon :/

    • ei normaalia

      Molemmat kissani ulostavat maksimissaan kerran päivässä, ulosteen koostumus on niin kova, että pökäleen voi vaikka nostaa heti pystyyn ja pysyy koossa.

      Ulosteen määrää ja hajua kasvattavat viljat, lihaa ja laadukasta ruokaa syövät kissat ulostavat selvästi maltillisemmin. Kitekatit ja marketin viljapitoiset ruuat siis pois, niin tuotoksetkin vähenevät.

    • Kissa ei ole pehmolelu

      Ei kissan ulosteen kyllä mitään kanin kakkaa kuulu olla ja kyllähän se kaikilla eläimillä haisee. Ihme olisi jos ei haisisi. Enemmän nestepitoista ruokaa papanoita päästelevälle. Sen ulosteen koostumuksesta pitäisi olla huolestuneempi kuin kollin. Kyllähän kulmakunnan kunkun jätösten pitääkin haista jotta muut kissat tietävät kenen reviirillä liikkuvat!

    • janitski

      Giardia aiheuttaa löysiä ulosteita ja se haisee todella pahalta. Voi kokeilla giardian häätöä Axilurilla 5 vrk, viikon tauko ja uudelleen 5 vrk. Kuurien aikana hiekkis pestään monta kertaa kloriitilla, ja koko huusholli siivotaan kloriitilla ja saunotetaan tekstiilit, joita ei voi pestä 60 asteessa. Hirveä homma.

      Jos ei Axilur auta, hanki eläinlääkäriltä antibiootit. Kannattaa kyllä tehdä ulostesti giardian toteamiseksi ihan ensin.

      • pahahaju

        Mitä jos tommonen kissa ulostaa ulos Tarttuuko muihin kissoihin,tai eläviin?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      154
      1422
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1150
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      772
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      642
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      34
      564
    7. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      562
    8. 46
      550
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      548
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      532
    Aihe