Kuljen tahtomattani seuraten askeleitasi
- miten jalkani sopivatkaan niihin!
Sen kummemmin ponnistelematta;
harpon, saavutan, kuljen pian jo ohitsesi,
etkä näe minua enää koskaan
Silti kuulen yhä äänesi kaiun
jokaikisessä porttikongissa
- enkä tahtoisi enää astua askeltakaan
ettet katoaisi.
- miten jalkani sopivatkaan niihin!
Sen kummemmin ponnistelematta;
harpon, saavutan, kuljen pian jo ohitsesi,
etkä näe minua enää koskaan
Silti kuulen yhä äänesi kaiun
jokaikisessä porttikongissa
- enkä tahtoisi enää astua askeltakaan
ettet katoaisi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
luettavissa runostasi!
Tämä oli hyvä!
hyvin luettu. :)
joukkoomme.
Runosi puhuu kaipauksen,
sellaisilla säkeillä jotka ovat minun melankoli-
aani sattuvia.
Kiitos.
Olenhan täällä ollut aiemminkin rekisteröitymättömänä nimimerkillä Elina,
mutta en ole kovin montaa runoa raapustanut
tai kommentoinut. Ehkä pitäisi.
Ps. Hienoja runoja sullakin. :)