Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Nahkahousu

Astuin kapakan ovesta sisälle ja suuntasin reippaasti baaritiskiä kohti. Olin matkalla sinne kuulevinani jonkun sanovan ”nahkahousu”, mutta en katsonut äänen suuntaan vaikka mustat kiiltonahkahousut ne jalassani olivatkin. Uskaltauduin niissä ihmisten ilmoille vain öisin ja muutaman rohkaisuryypyn jälkeen, ja edellisestä kerrasta oli jo aikaa.

”Nahkahousu!”

Nyt se kuului jo kovempaa. Baarimaija antoi odottaa itseään ja mietin olisiko parempi poistua yhtä rivakasti kuin olin sisäänkin tullut. Paikka oli puolitäynnä ja moni silmäpari varmasti tutkaili minua ivallisesti. Iloisessa puheensorinassa oli kuitenkin myös jotain rauhoittavaa ja päätin ottaa ilon irti tilanteesta.

”Hei, mitä saisi olla?”, baarimaija kysyi viimein iloisesti hymyillen.

”Yksi kolmostuoppi”, vastasin tapani mukaan.

”Se on kolme euroa.”

”Hei nahkahousu! Hilaa perse tänne!”

Se oli sellainen käsky etten voinut muuta kuin totella. Nahkahousuissa liikkumisen aiheuttama erektionpoikaseni vahvistui moisesta nöyryytyksestä. Tilanne oli sietämätön! Mies joka vaati persettäni näytti epämääräisen tutulta. Hän oli hieman tukeva mutta silti kovapintaisen oloinen, sileäksi ajeltu ja siististi pukeutunut. Vain hänen kielenkäyttönsä kertoi alkoholipitoisuudesta.

Katsoin häntä tylysti silmiin ja kysyin: ”Pitäisikö meidän tuntea?”

”Me juteltiin tossa joku aika sitten. Istu alas.”

Istuin miestä vastapäätä. Puheensorina joka oli vaiennut siksi aikaa kun olin esiintynyt hyökkäävänoloisesti jatkui taas. Mies alisti minua pilkallisella hymyllään ja tunsin sen voimakkaana himona kyrvässäni. Tässä vaiheessa sopii mainita etten ole mikään varsinainen homo. Olen pinttynyt nahkahousufetisti ja ne jalassani myös masokisti. Hörppäsin kaljaa ja se rentoutti kaulasta ylöspäin.

”Mistä me sitten juteltiin?”, kysyin. ”Jostain mielenkiintoisesta vai?”

”Kohtalaisen mielenkiintoinen ilta se oli. Mä olin Seppo.”

Mies ojensi isokokoista kouraansa. Tartuin siihen ja jouduin fyysisenkin alistamisen uhriksi.

”Kuka mä olin?”

”Mä en tiedä sun oikeaa nimeä. Sä toistit moneen kertaan että sua pitää kutsua Nahkahousuksi.”

En muistanut sitä, mutta tämän illan tulisin muistamaan. Siitä alkoi nimittäin ensimmäinen ja luultavasti viimeinen seksisuhteeni toisen miehen kanssa. Seppo juotti minulle vielä muutaman ja vei sitten kämpälleen lääpittäväksi. Varsinkin mustaan kiiltonahkaan pakattu takamukseni kiinnosti häntä kovin, mutta en suostunut hellittämään vyötäni ihan noin vain. Otin sillä kertaa suihin ja vasta seuraavalla alettiin peräsuoleni huvikäyttö.

Tapasimme yleensä viikonloppuisin ja väliin mahtui sellaisia itseinhon ja tympääntymisen aikoja ettei töistänikään ollut oikein tulla mitään. Jotenkin kuitenkin siitä tuli sellainen rutiini että edes Sepon minulle kerran kännipäissään antama musta silmä ei suhdetta lopettanut. Aloin vain itseni yllättäen itkemään ja ryntäsin karkuun. Hänen anteeksipyyntönsä tuli puhelimitse juuri silloin kun aloin olla jälleen ”sillä” tuulella ja sitten meno jatkui entiseen malliin, paitsi etten enää sanonut ei yhtä usein kuin ennen. Opettelin sen sijaan pehmeämpiä keinoja saada tahtoni läpi, kuten silloin kun tarvitsin olla erossa Seposta vähän pitempään.

Pelkkä seksisuhdehan se oli ja sellaisena hyvin tyydyttävä. Nyt kun Seppo on muuttanut toiselle puolelle Suomea muistelen yhdessä viettämäämme puolivuotista luultavasti paremmalla mielialalla kuin se aika ansaitsee. Perseeni kaipaa hänen kyrpäänsä ja joitain hellyttäviäkin muistoja jutusta jäi, kuten ne harvat kerrat kun Seppo osoitti huomaavaisuutta suostumalla ottamaan minulta suihin. Päinvastaisia akteja en pysty laskemaan mutta nautin silti niistä jokaisesta, vaikka en aina sitä myöntänyt.

Kirjoitan tätä ne samat nahkahousut jalassani. Olen juonut muutaman kaljatölkin ja taidan lähteä kapakkaan. Ehkä löydän tällä kertaa jonkun naisen joka tykkää nahkahousuista ja miehestä niiden sisällä.
14388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hahahaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nahkahousu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu