Meillä 2,5 -vuotias lapsi, etäisä asuu lähellä ja poika ollut yhden yön viikossa isällään. Poika kuitenkin välillä kovasti itkee eroa äidistään eli minusta ja tässä mietin onko tuo yksi yö viikossa sitten liikaa? Minä oikein mielelläni hänet isälleen lasken, kaikin puoli ok tyyppi, mutta isi huolestuneena soittelee kun lapsi itkee nukkumaanmennessä pitkäänkin. Lapsi on päivähoidossa n. kuusi tuntia päivässä ja isä vie hänet aamulla hoitoon. En oikein löytänyt mistään tietoa, mikä on lapselle hyväksi tuossa iässä, mutta mun mielestä yksi yö viikossa hoitopvä erossa äidistä (ollaan oltu alusta alkaen kaksistaan) olisi ihan ok...
kaksijapuolivuotiaan
yöiskällä
11445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Meillä lapsi oli eron hetkellä 2 v ja siitä lähtien lapsi on ollut isällään 2-3 päivää ja yötä viikossa (joka toinen viikko) isällään. Väli viikolla yleensä yhden yön. Kesälomalla lapsi oli 2 x 1 viikon isällään. Hyvin on mennyt eikä lapsi ole ikävöinyt äitiä. Pikkuhiljaa totuttelette. Kyllä minun mielestäni on jopa aika minimi, jos lapsi näkee isäänsä vain kerran viikossa. Kerkeää vieraantua. Voittehan te alkuun ottaa esim. kaksi iltaa viikossa, ja kun ne menee ok, niin sitten yksi ilta ja yksi ilta yö isällä.
lapsi kyllä näkee isäänsä noin kolme kertaa viikossa, mutta on vain yhden yön viikossa hänen luonaan. Poika on kai vain hiukan herkkää sorttia.
Tuon yliherkkyyden, Molemmat tuette tapaamisia niin kyllä se siit. Ihan sama juttu kuin lasten tarhaan totuttelu. Alussa itkettää joitakin, mutta ehkä liiankin kiinni vain äidissä..Eihän vain äiti siis tue "äitiä ei voi jättää" ajatusta lapselle??!!
tapauksessa tue sitä "äitiä ei voi jättää" ajatusta, vaan isukki. Isukin mielipide on se, että pienen lapsen hoito kuuluu enimmäkseen äidille ja on siis näin sanonutkin. Minä antaisin mieluusti olla enemmän isänsä kanssa! Älkää pliiis aina yleistäkö tällä palstalla
kiinni äidissään ja tutuissa turvallisissa rutiineissa. Mikä ihmeen vimma tällä palstalla on tunnevaurioittaa pieniä lapsia loppuelämäkseen vain siksi kun on niin tärkeää, että "isien oikeudet" toteutuvat? Kyllä isi ehtii olemaan lapsensa elämässä, kasvattaa ja tukea häntä vielä vaikka kuinka monta vuotta sitten kun sen aika tulee ja lapsi on siinä kehitysvaiheessa, että se sopii hänelle. 2½ vuotias on vielä kovin pieni ja tarvitsee ensisijaisesti äidin läheisyyttä. 4-5 vuotiaasta eteenpäin isän rooli kasvattajana alkaa vahvistua pikkuhiljaa ja siinä vaiheessa isyys tuleekin monelta mieheltä luonnostaan ja luontevammin kun tuossa pikkulapsi ja vauvavaihessa. Voi pelata fudista, kalastaa, retkeillä, jutella ihan eri tasolla...Olemme kuitenkin vain ihmisiä edelleen: miehiä ja naisia. vaistot ohjaa äitiyttä, isyyttä ja ennenkaikkea lapsen tarpeita ja toimintaa ohjaa lähes yksinomaan vaistot. Ei aikakauteemme kuuluvat trendit ja lakipykälät.
Jos lapsen tulee olla kerta viikossa isänsä luona yötä siitäkin huolimatta, että lapsi itkee ja kärsii siitä, niin voisitteko läpikäydä vähän sitä miten isä hoitaa nukuttamisvaiheen? Onko samat rutiinit kuin äidillä? Rutiinit ovat lapselle tärkeitä.
voi pientä...Vuodet vierivät nopeasti. Kohta lapsenne on jo taaas isompi ja silloin ihmettelette, että mikä helkatin pakko sitä oli itkettää joka viikko? Nyt kun ja siis siinä vaiheessa kun lapsi jää ihan mielellään isänsä luo yöksi, koska on vanhempi ja kypsempi. Ellei sitten nykyinen toimintanne hidastuta psyykkistä kehitystä jollain tapaa ja hänestä tulee tunnevammainen tai pelokas...
tällä palstalla on näitä fifty-fifty-tyyppejä aika paljon, jotka ovat mitä ilmeisemmin itse jollain tapaa tulleet lapsena laiminlyödyiksi kun eivät osaa asettua pienen lapsen asemaan, vaan minä, minä, minä on aina ensimmäisenä.
Olenkin yrittänyt etsiä tietoa siitä, mikä olisi lapselle soveliasta tässä iässä, mutta sitä ei näin äkkiseltään tunnu löytyvän. Mun mielestä yksi yö viikossa olisi hyvä, jotta isä saa edes vähän enemmän tuntumaa lastenhoitoon ja kontakti säilyisi paremmin. Poika ei suinkaan ole joka viikko itkenyt, lähinnä nyt on ilmeisesti kyse tuosta päivähoidon aloittamisesta kesäloman jälkeen. Itse katsoisin niin, että kaksi yötä voisi olla tälle lapselle liian sekavaa tässä vaiheessa, varmaan sitten isompana onnistuu.
"tällä palstalla on näitä fifty-fifty-tyyppejä aika paljon, jotka ovat mitä ilmeisemmin itse jollain tapaa tulleet lapsena laiminlyödyiksi kun eivät osaa asettua pienen lapsen asemaan, vaan minä, minä, minä on aina ensimmäisenä"
Jos vain voisit ajatella joskus asioita muutenkin kuin olet aina ajatellut niin ehket päätyisi noion naiviin kommenttiin. Jotenkin huokuu se että miten sinä olet aina toiminut ja ajatellut on se ainoa oikea tapa. Kenties lähipiirissäsi on vain samanmielisiä? Luetko koskaan tutkimuksia? Tuomitsetko ne heti vain "trendikkäiksi vai uskotko niihin vasta viimeisten joukossa?...muut ajatusmallit vaikka niistä olisi kuinka hyviä kokemuksia voidaan selitellä kotipsykologialla ties miksi. Ei kovin älykästä.
Kirjoitin tuossa alla meidän perheen tilanteesta eli siitä kuinka asiat voi olla toisinkinpäin. Ihan mielenkiinnosta kysyn, oletko sitä mieltä että minun pitäisi alkaa vähentämään lapsen ja äidin tapaamisia, tai jopa yrittää lopettaa ne, koska hän on kovasti kiinni minussa ja ilminähden kärsii äidin luokse lähdöstä? Äiti on kyllä hyvin huolehtivainen, eli rakastaa lastaan ja aivan varmasti pitää huolta että ruokaa on pöydässä kun tarvitaan ja rutiinit sujuu kuten minunkin luona... Onko lapsen (2,5v tyttö) etu tällöin että hänet vieroitetaan tuossa iässä äidistään laittamalla tapaamiset minimiin, kyllähän tuonikäinen nopeaa "unohtaa" ja katsotaan sitten muutaman vuoden päästä josko äidin seura kelpaisi sillon?
olen etä isä ja lapsi ollu 6kk iästä asti viikonloppuisin yhden yön mun tykönä ja erossa siis äidistä. meillä meni älyttömän hyvin jo silloin eikä vauva ollut itkuinen. ei lapsen isän tykönä yöpymien ole "tunnevaurioittamista" vaan päin vastoin. sitten lukee "4-5 vuotiaasta eteenpäin isän rooli kasvattajana alkaa vahvistus pikkuhiljaa ja siinä vaiheessa isyys tuleekin monelta mieheltä luonnostaan ja luontevammin kun tuossa pikkulapsi ja vauvavaiheessa". tuosta ei minulle tuu muuta mieleen kuin että kyseisen tekstin kirjoittajalla on täytyny olla melko kamala isä tai tosi huono suhde isäänsä mikäli sellaista on edes ollut. jo lapseni ollessa muutaman kk iässä tapaamiseni lapsen kanssa on ollut minun tykänä ja juuri siksi lapseni tuntee olonsa turvalliseksi vaikka ei olekaan kotona. No me ollaan onnellisia kun lapseni on minun luona, ja muut saa olla niin kateellisia kun haluaa. Haluan kuitenkin kaikkia isä kannustaa pitään läheistä suhdetta lapseen ja ei lapsen/vauvan kanssa oleminen ole niin vaikeaa mitä voisi aluksi kuvitella.
Kyllä tuo tuntuu olevan aika yleistä 2,5 vuotiailla, eli he tuntuvat ottamaan kiinni toisesta vanhemmasta ja kodista. Meillä on ihan saman homma, eli aina kun on lapsen vuoro lähteä etävanhemman kotiin tahi hän hakee lasta päiväkodista, niin saa aina hirveän itkukohtauksen. Meillä siis viikko/viikko-järjestely toistaiseksi ja minä olen lähivanhempi, joten tuo voi toimia ihan kumpaan suuntaan tahansa (vastauksena tuolle edelliselle joka puhuu vain Äidissä kiinniolemisessa, kun pitäisi sanoa toisessa vanhemmassa). Mutta jokatapauksessa luulen että tämä on vain vaihe lapsen elämässä ja kun kummatkin vanhemmista pitää huolen lapsen hyvinvoinnista niin aivan varmasti lapsi sopeutuu ja kiittää myöhemmin että on saanut olla läheinen kummankin vanhemman kanssa. Kyllähän lapset itkevät turhimmistakin asioista kuten vaikka lakritsipatukasta kaupan hyllyllä ja sitten kun kaupan ovi menee kiinni niin ollaan iloisia kuin mikä vaikkei karkkipäivä olisikaan!
yksi yö per ikävuosi. Vuoden vanha voisi siis olla yhden yön yökyläss, 2-vuotias kaksi yötä jne. Jos isä näkee lasta viikollakin, ei pitäisi olla vieraantumisestakaan kyse. Meillä 1v. 10kk viettää ongelmitta öitä etäisänsä kanssa täällä meidän kotonamme ja minä olen sen aikaa "maanpaossa". Meillä onnistumisen takeena ovat käsittääkseni samat ilta-/yörutiinit, jotka isä toistaa mahdollisimman samanlaisina kuin äiti(minä). Samoin olen hänelle kertonut, miten minä poikaa lohdutan, jos hänellä on hätä tai on kipeänä. Kyllähän esim. kipeää lasta voi itsekin joutua pitkään lohduttelemaan ja tärkeää on, että lohduttaja itse luottaa siihen, että hän tekee oikein. Käyn aina ennen lähtöäni pojan kanssa läpi, mitä hän tekee isin kanssa (rutiinit siis, syö, iltapuuro, iltasatu, isi laittaa nukkumaan, jos tulle hätä isi on siinä, aamupuuro ja äiti tulee päiväruoan jälkeen).
Mitäs jos ongelmana onkin yö tarhapäivän jälkeen? Tarhapäivä voi kuitenkin olla intensiivinen ja meluisa, takana "raskas?" tarhaviikkoa ja pieni haluaisi rauhoittua viikon jälkeen tutuissa ympyröissä -siis ajatus vaan. Jos kokeilisittekin vaikka lauantaipäivää ja la-su -yötä?