ääninauhuri jolla saa yli 1 min jaksoja,

http://audacity.sourceforge.net/

ääninauhuria etsin, aina ehdotetaan tuota, mutta se tallettaa muotoon, jota ei TAIDA saada lähetettyä netissä.
eikä avattua kuin tuolla yhdellä ohjelmalla ??

eli haluaisin yleisemmän tallennusmuodon
ääninauhurin,
aivan yksinkertainen riittää kunhan voi vapaasti äänittää pitkään, ainakin 15 min.
183601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihan tavallisiin tiedostomuotoihin se tallentaa ja ei sitä nettiin pistämistä mikään estä.

Äänestä
  • ja kun kysytään yksinkertaista ja helppoa, niin ensimmäisenä tietenkin tulee meileen sellainen, joka jokaisella koneella on jo ja riittä siten yhdellä hiiren klikkauksella äänitysten ja formaatioitten ja toistojen käynnistys: Windows Ääninauhuri.

    Siinä ajassa, jossa audiovisuaalisten asioitten audiopuoiinkaan sen tarkemminkaan perehtyneet tahot tunti- ja päivä- ja jopa viikkokausia etsivät internetistä itsellensä ääninauhuria, olisi voinut yhtä hyvin luoda itsellensä tunti- tai päivä- tai viikkokausien pituisen testitiedoston, jonne varmasti muutakin kuin testiääntä mahtuisi niin pljon, ettei kerkiä laskea. Mutta kun ei niin ei. Mikä mahtaa olla nykyään helpon ja yksinkertaisen määritelmä?

    Äänestä

  • Nero Burner kirjoitti:

    ja kun kysytään yksinkertaista ja helppoa, niin ensimmäisenä tietenkin tulee meileen sellainen, joka jokaisella koneella on jo ja riittä siten yhdellä hiiren klikkauksella äänitysten ja formaatioitten ja toistojen käynnistys: Windows Ääninauhuri.

    Siinä ajassa, jossa audiovisuaalisten asioitten audiopuoiinkaan sen tarkemminkaan perehtyneet tahot tunti- ja päivä- ja jopa viikkokausia etsivät internetistä itsellensä ääninauhuria, olisi voinut yhtä hyvin luoda itsellensä tunti- tai päivä- tai viikkokausien pituisen testitiedoston, jonne varmasti muutakin kuin testiääntä mahtuisi niin pljon, ettei kerkiä laskea. Mutta kun ei niin ei. Mikä mahtaa olla nykyään helpon ja yksinkertaisen määritelmä?

    Windowsin ääninauhuri ei ole jokaisessa koneessa.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    siinä olisi pitänyt käyttää muotoilua suurimmassa osassa maailman tietokoneista on Windows Ääninauhuri tai käytännöllisesti katsoen kaikissa maailman tietokoneissa on se.

    Äänestä

  • Nero Burner kirjoitti:

    siinä olisi pitänyt käyttää muotoilua suurimmassa osassa maailman tietokoneista on Windows Ääninauhuri tai käytännöllisesti katsoen kaikissa maailman tietokoneissa on se.

    Ei se kyllä ole käytännöllisesti katsoen lähelläkään kaikissa tietokoneissa. Suomessa kun ollaan niin vähemmän kuin 9/10:stä.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    Ei se kyllä ole käytännöllisesti katsoen lähelläkään kaikissa tietokoneissa. Suomessa kun ollaan niin vähemmän kuin 9/10:stä.

    tästä asiasta puolueetonta tilastoa pitäneet väittävät, että: "Windows XP is the most popular operating system. The windows family counts for over 90%:"
    http://www.w3schools.com/browsers/browsers_os.asp

    Äänestä

  • Nero Burner kirjoitti:

    tästä asiasta puolueetonta tilastoa pitäneet väittävät, että: "Windows XP is the most popular operating system. The windows family counts for over 90%:"
    http://www.w3schools.com/browsers/browsers_os.asp

    Kyseisen sivuston tilastointi perustuu vain sivuston kävijöihin. Ei se kerro miten tilanne on Suomessa, ja sen lisäksi sivusto on suunnattu WWW-kehittäjille jotka usein käyttää Windowsia koska haluavat testata IE -yhteensopivuuden. Suomessa Windowseilla surffailee hieman alle 90% porukasta tällä hetkellä.

    eikä pelkkää mutua. Missä ovat luotettavat tilastot väitteittesi tueksi: mikäli väitteesi siitä, että mainitsemani sivusto olisi suunnattu pelkästään kehittäjille ja siellä esitetty tilasto perustuisi vain ja ainoastaan kyseisellä tapahtuvaan liikennöintiin, eikö sekin olisi osoitus Windows-käyttöjärjestelmän ylivoimasta ja siten siitä, että Windows Ääninauhuri käytännössä on jokaisessa tietokoneessa?

    Kaikille lienee selvää, että myöskin mainitsemiasi kehittäjiä on käyttöjärjestelmämarkkinaosuuksien osittamassa suhteessa.

    "mikäli väitteesi siitä, että mainitsemani sivusto olisi suunnattu pelkästään kehittäjille ja siellä esitetty tilasto perustuisi vain ja ainoastaan kyseisellä tapahtuvaan liikennöintiin, eikö sekin olisi osoitus Windows-käyttöjärjestelmän ylivoimasta ja siten siitä, että Windows Ääninauhuri käytännössä on jokaisessa tietokoneessa?"

    Ei. Mistä hitosta tiedät etteikö näillä WWW-kehittäjillä ole sitä dual-boottia ja ovat surffanneet tuonne sivustolle IE:llä silloin kun ovat testanneet IE-yhteensopivuutta? Huomioi, että se IE-yhteensopivuuden testaus on kriittistä juuri siinä HTML/Javascriptissä mistä tuo sivusto juuri antaa ohjeita. Samalla sivulla lukee myös tämä:

    Statistics Are Often Misleading

    You cannot - as a web developer - rely only on statistics. Statistics can often be misleading.

    Global averages may not always be relevant to your web site. Different sites attract different audiences. Some web sites attract professional developers using professional hardware, while other sites attract hobbyists using old low spec computers.

    ---

    Lontoonkielinen webbiapinoille tehty sivusto kertoo aika vähän siitä millä koneilla Suomessa yleisesti selataan nettiä. Tuo alle 90% perustuu siihen mitä olen keskustellut suomalaisten WWW-sivustojen ylläpitäjien kanssa. Saat vapaasti tarkistaa itse asiaa jos haluat. Näissäkin tilastoissa on merkittäviä heittoja, sillä esimerkiksi Tietokone -lehden sivuston kävijöistä Linux -pohjaisilla ollut pitkän aikaa liikenteessä yli 20%, asiaan varmasti vaikuttaa lehden sivustojen lukijakunta joka on teknisesti edistyneempää väkeä. Toisaalta jos sivuston oleellinen sisältö on vaikka joku paska netti-tv -viritelmä joka on naitettu toimimaan esim. Windows Mediasoittimen kanssa niin turha kuvitella, että tämän kävijöiden tilasto antaisi luotettavaa kuvaa.

    Sisältöneutraalit sivustot sen sijaan näyttää Windowseilla olevan liikenteessä alle 90% suomalaisista. Windowsin ääninauhuri on tietokoneissa varmaan "käytännössä jokaisessa" tietokoneessa samalla tavalla kuin "käytännössä jokaisessa" autossa on bensiinillä käyvä moottori. Eipä tulisi mieleenkään neuvoa ketään tankkaamaan autoonsa bensaa tietämättä tarkemmin siitä autosta.

    Yleispäteviä luotettavia tilastoja ei aiheesta löydy johtuen tilastoinnin vaikeudesta, siksi pitää käyttää sitä järkeä tulkittaessa tilastoja.

    Yksi luotettava tilasto löytyy täältä suomi24:n keskustelualueilta viimeisen viikon sisältä kun jossain threadissa tyyppi pisti omien kotisivujensa kävijätilastot. On taatusti luotettavat tilastot tämän omien sivujensa kävijöistä. Sen verran muistan tilastoa, että Windows XP oli 61%:lla ja Linux -pohjaisilla sitten oli 17% kävijöistä. Vistalla oli kolmanneksi suurin osuus ja olikohan Mac OS X sitten seuraava.. vai W2k, en muista.

    Järkeä saa toki käyttää niiden tilastojen tulkinnassa. Minä arvioin tuon määrän siltä pohjalta miten itse olen lukenut tilastoja ja miten paljon itse törmään eri käyttiksiin.

    itselläsi ei ole edes muiden mielestä epäluotettavaa lähdettä sanojesi tueksi esittää.

    Äänestä

  • m-kar kirjoitti:

    vähän yli puolellatoistatuhannella osoitteellan edes Suomen saati maailman mittakaavassa. Mutta silti siitäkin voi päätellä, että Windows Ääninauhuri on melkein jokaisessa maailman tietokoneessa. Yksistään esittämääsi tilastoon nojautuen väite ei olisi kovinkaan perusteltu, mutta muihin tilastoihin verrattuna sen trendi on oikea, joskin otanta on tilastomielessä kelvottoman pieni. Onhan tuo kieltämättä parempi perusteluna kuin kuuluisa Ryydmanin hattu.

    Kuten sanoin niin tilastot on tilastoja ja niitä pitää tulkita oikein. Valistunut arvio on, että Windowsin ääninauhuri löytyy lähes 9/10:stä työasemasta mutta ei todellakaan kaikista.

    pihvi. Tai itseasiassa niitä on tuolla pannulla 4 kpl kermoissa ja muissa täysravinnoissa hautumassa. Kun atk-ihminen saa vähän kermaa ja voitakin, niin siitä tulee ihan toinen: jotenkin leppoisampi ja joviaali: eivät edes nämä kaksnelkun tietoliikenneongelmat jaksa silloin suivaannuttaa.

    Äänestä

  • latasin tuon, virustorjunta epäili virusta ja ehdotti osien poistoa.
    Poistin kaiken.

    Mutta löysin jo ratkaisun,
    tein ensin "POHJAN" eli äänitin sitä minuuttia tunnnin,
    siten talensin.

    Sitten avasin sen ja äänitin päälle,
    meni tunti yhteen mittaan, eikä tullut niitä katkoja.

    eli sellainen 10 tunnin valmiiksi äänitetty pohja pitää olla aina valmiina työpöydällä.

    Äänestä

  • vahtimatta kirjoitti:

    latasin tuon, virustorjunta epäili virusta ja ehdotti osien poistoa.
    Poistin kaiken.

    Mutta löysin jo ratkaisun,
    tein ensin "POHJAN" eli äänitin sitä minuuttia tunnnin,
    siten talensin.

    Sitten avasin sen ja äänitin päälle,
    meni tunti yhteen mittaan, eikä tullut niitä katkoja.

    eli sellainen 10 tunnin valmiiksi äänitetty pohja pitää olla aina valmiina työpöydällä.

    ja kätevämpää yksinkertaisesti yhdistää vaikka parin kymmenenkin audio-CD: llisen verran valmiiksi äänitettyjä musiikkiesityksiä yhteen pötköön? Silloin pitäisi jo alkaa mahtumaan puoli juutuupia sille pohjalle luonnollisesti lukuunottamatta videota, jota Ääninauhurilla ei ole tarkoituskaan käsitellä. Häh?

    Äänestä

toihan on täydellinen ääninauhuri, en vaan tiiä mistä noita äänitteittä saa tallennettua

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vahtimatta kirjoitti:

http://audacity.sourceforge.net/

ääninauhuria etsin, aina ehdotetaan tuota, mutta se tallettaa muotoon, jota ei TAIDA saada lähetettyä netissä.
eikä avattua kuin tuolla yhdellä ohjelmalla ??

eli haluaisin yleisemmän tallennusmuodon
ääninauhurin,
aivan yksinkertainen riittää kunhan voi vapaasti äänittää pitkään, ainakin 15 min.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu