Mediakin luutunut

Ilmeisesti mediataloissa on enemmän kuin koskaan väkeä, joka laittaa kapuloita tiedottamisen rattaisiin. Kirjoitetaan huuhaata tai toisaalta järjestöjen ja poliitikkojen päätöksistä, mutta omia aiheita ei enää ole. Toimittajien itsesensuuri on pahempi kuin kylmän sodan aikana, jolloin pelättiin vain ulkomailta tai presidentiltä tulevaa arvostelua, kun nyt arkaillaan esimiesten reaktioita. Ehkä sekin voi vaikuttaa, ettei yksinkertaisesti ole kokemuksia muista kuin turvallisista oloista.

Tietysti moni on vain laiska, eikä välitä ottaa selvää asioista, koska helpointa on vain päästää läpi muiden tuottamaa materiaalia. Tiedot voidaan kai lukaista, mutta osa julkaistaan sinällään vaivautumatta tarkistamaan tietoja. Vaikea tietää, mistä moinen johtuu, mutta luulen sen olevan peräisin siitä, että mediataloissa valta on sellaisilla, joilla on halukin torpata muitten kuin hyväosaisten mielipiteitä. Kukaan ei yhdistä taloudellista eriarvoisuutta niihin raakuuksiin, joista saamme sentään lukea lehdistöstä.

Ilmeisesti kaikkein hyväosaisimmat eivät edes suostu käyttämään julkista liikennettä, vaan he autoilevat tai käyttävät taksia, minkä vuoksi he elävät koko ajan turvallisessa ympäristössä. Osa varakkaiden perheiden nuorista joutuu taatusti kohtaamaan väkivallan, joka velloo yhteisössämme yhtä lailla kouluissa kuin niiden ulkopuolella.

On käynyt sillä tavoin, että vastuuta korostavat leimataan mediassa tiukkapipoisiksi. En tarkoita mainosten seksismiä, vaan vastuuta siitä, että ihmisillä on varaa ostaa yhtä lailla lääkkeet kuin ruokakin.
198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

kun luutuu ihan väärin nauloja lisää sano lääkäri...hihi ..eei siis oikeesti ole enää puoluettomia toimittajai kuin jotain ja mä nyt varmaan sä kans.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


byrokraattiseksi kirjoitti:

Ilmeisesti mediataloissa on enemmän kuin koskaan väkeä, joka laittaa kapuloita tiedottamisen rattaisiin. Kirjoitetaan huuhaata tai toisaalta järjestöjen ja poliitikkojen päätöksistä, mutta omia aiheita ei enää ole. Toimittajien itsesensuuri on pahempi kuin kylmän sodan aikana, jolloin pelättiin vain ulkomailta tai presidentiltä tulevaa arvostelua, kun nyt arkaillaan esimiesten reaktioita. Ehkä sekin voi vaikuttaa, ettei yksinkertaisesti ole kokemuksia muista kuin turvallisista oloista.

Tietysti moni on vain laiska, eikä välitä ottaa selvää asioista, koska helpointa on vain päästää läpi muiden tuottamaa materiaalia. Tiedot voidaan kai lukaista, mutta osa julkaistaan sinällään vaivautumatta tarkistamaan tietoja. Vaikea tietää, mistä moinen johtuu, mutta luulen sen olevan peräisin siitä, että mediataloissa valta on sellaisilla, joilla on halukin torpata muitten kuin hyväosaisten mielipiteitä. Kukaan ei yhdistä taloudellista eriarvoisuutta niihin raakuuksiin, joista saamme sentään lukea lehdistöstä.

Ilmeisesti kaikkein hyväosaisimmat eivät edes suostu käyttämään julkista liikennettä, vaan he autoilevat tai käyttävät taksia, minkä vuoksi he elävät koko ajan turvallisessa ympäristössä. Osa varakkaiden perheiden nuorista joutuu taatusti kohtaamaan väkivallan, joka velloo yhteisössämme yhtä lailla kouluissa kuin niiden ulkopuolella.

On käynyt sillä tavoin, että vastuuta korostavat leimataan mediassa tiukkapipoisiksi. En tarkoita mainosten seksismiä, vaan vastuuta siitä, että ihmisillä on varaa ostaa yhtä lailla lääkkeet kuin ruokakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu