Neljäkymppiä

Mikä nelikymppiselle uudeksi ammatiksi. Entinen ei enää käy. Selkä meni rikki, ei kuitenkaan niin hajalle, etteikö voisi jotain muuta ajatella tekevänsä. Tuskin tässä lopun elämäänsä jaksaa kotosalla köllötellä.
6432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minulla polvi rikki, sairaslomalla oon ollu ja siksi on aikaa roikkua täälläkin....
Minulla on vielä vääntöä lääkärin kanssa jalan korjaamisesta, että ei peli vielä vanhankaan ammatin suhteen ole menetetty. Mutta kyllä tässä on jo ehtinyt miettii vaikkas mitä.

Itseasiassa on paljonkin ammatteja jotka kiinnostaa, mutta ne kaikki on sellaisia jaloillaan olevia hommia....

Sinulla kun on selkä rikki, ei istumatyö ainakaan käy, se on terveellekkin selälle kuolemaksi. Mitä teit aiemmin? olisiko olemassa mitään samantyylistä kevyempää työtä olemassa?

Äänestä

Olen itse vaihtanut usein ammattia; kouluttautunut tai opiskellut työn ohella uusia taitoja. Nyt työni on koulutus- ja ohjaustyötä ja pidän siitä aivan valtavasti. Koulutus-, ohjaus, hoiva- ja hoitotyöt sopivat aikuiselle 4-kymppiselle mikäli ne itseä kiinnostavat ja sopivat persoonaan. Kannattaa joka tapauksessa hankkia koulutuksen kautta päteyys, päädyitpä mihin ammattiin vain sillä takaat paremman palkan ja ´paremman ammattitaidon; pelkkä työkokemus ei tee kenestäkään aitoa ammattilaista.

Äänestä

Kipases työkkäriin ammatinvalinnan testeihin. Itse kävin parikymppisenä, kolmikymppisenä ja viimeks nelikymppisenä. Kaikki eri paikkakunnilla. Käytännössä tulokset ja johtopäätökset olivat kaikki samanlaiset. Olen kyllä terve, työllistymisen kanssa ollut välillä vaikeaa, siksi koittanut keksiä vaihtoehtoja. Periaatteessa ala on ollut koko ajan sama, tehtävät vaihdelleet ja joutessaan tullut jokunen tutkintokin hankittua.

Ei, ei, ei kukaan voi toiselle sanoa mitä pitäisi työkseen tehdä. Mutta testit antaa hyvin osviittaa mihin kukakin on suuntautunut. Jos sitten saa ammatinvalintaan apua, niin hyvinkin voi löytää mieluisan ja sellaisen ammatin kuin hyvä on.

Työkkärissä on tuollaiseen tarkoitettuja kurssejakin. Niissä käydään läpi kaikenlaisia asioita, tutustutaan eri ammatteihin, käydään harjoittelijana käytännössä kokeileen kiinnostavia jne.

Ja sitä kautta saa suorittaa kaikenlaisia tutkintoja, ei tosin yli opistotason. J kaikki ilmaiseksi.

No joo, nyt sitten joku osram alkaa urputtamaan "höpöhöpö- kursseista jne. Totta, osa on totaali skeidaa, mutta on paljon hyvääkin. Vaikka jonkin kurssin kävisikin, mistä ei varsinaisesti töitä saa, se selkiyttää omia toiveta ja mahdollisuuksia.

Luulen että voit saada avustusta jostain Kelalta, jos menet jonnekin omarahoitteeseen kouluun. Sekin selviää joko Kelasta tai työkkäristä.

Paas laittaen aktivoituen. Pitemmän päälle hommilla on taipumus vaikeutua.

Niin, en ole työkkäristä tms. En edes asiakas nykyään. Mutta olen noita kuvioita kolunnut koko työikäni aika-ajoin.

Äänestä

eläkkeelle
Heitä jo sinäkin maiset huolet.

Äänestä

...seuraava ammatti valita kiinnostusten pohjalta - siis hararstusten kautta etsien. Ja hakea voi kaempaa nuoruudestakin - hararstuksista tai nuoruuden unelmista löytyy monelle ammatinvaihtajalle uusi kiintopiste elämään.

Nelikymppisenä vielä ehtii hyvinkin tehdä "toisen uran" ja tavoitteena tulee olla, että se jälkimmäinen on laadukkaampi.

Aika monta tunnen, jotka ovat kiertäneet kaivoa kaksikymmentä vuotta (Tuomari Nurmio: miehen elämää) ymmärtämättä, että melkein saman palkan saa jostain henkisesti tyydytystä tuottavastakin työstä.

Ja, jos olet sivussa työelämästä selkävaivojen vuoksi, niin sinullahan on mahdollisuus tuettuun uudelleenkoulutukseen - se kannattaa ehdottomasti hyödyntää, kunhan ensin keksi sen "hullun unelman", joka nuoruudessa jäi toteuttamatta.

Äänestä
  • Minulla ei ole mitään hullua tai vähemmän hullua unelmaa, jostain ammatista jonka olisin halunnut. Olen varmaan poikkeava. Minun tekisi mieli opiskella ammatti, mutta mitään todella kiinnostavaa ei ole tullut vastaan. Vaikeaa lähteä opiskelemaan mitään, jos ei edes tiedä mitä. Ammatinvalintapsygologikin on minua yrittänyt auttaa. Se prosessi on kyllä vielä kesken, mutta asialle pitää tehdä pian jotain.
    Ajattelin että, muilla olisi ollut jokin elämää suurempi ammatti, ja minä olisin sitten myös siitä kiinnostunut.
    Ei kai kukaan voi minua auttaa. Eläkeelle jääminen tuntuu aika vieraalle ajatukselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ammatti kirjoitti:

Mikä nelikymppiselle uudeksi ammatiksi. Entinen ei enää käy. Selkä meni rikki, ei kuitenkaan niin hajalle, etteikö voisi jotain muuta ajatella tekevänsä. Tuskin tässä lopun elämäänsä jaksaa kotosalla köllötellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu