Tulipas sitte mullekin eka kuuma aalto ja tietenkin ruuhka-aikaan bussissa. Ei kuulkaa tuntunut mukavalta. Tietoa oireista ja hormonikorvaushoidoista löytyy paljon, mutta samassa tietopaketissa mainitaan, että vaihdevuodet voivat olla naisen parasta aikaa??? Minä pelkään tulevia oireita, suren hedelmättömyyttä ja inhoan rupsahtavaa vartaloani. Onko kohtalotovereita???
Tuntuuko tältä....
....loppuelämä?
212422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mie en sure vanhenemistani, koska se on kummiskin edessä, niin miulla kuin kaikilla toisillakin. Vanhetaan arvokkaasti.
elämä loppuisi kokonaan. Monesta aihetta koskevasta artikkelista saa sellaisen kuvan, että rinnat lopsahtavat polviin heti huomenna ja naama rypistyy rusinaksi. Nyt kolme vuotta asiaa seuranneena en ole oikeastaan huomannut juuri mitään muutoksia ulkonäössäni, vaikka olo on aivan arseesta suurimman osan vuorokaudesta. Tietysti iho oireileee määrättömän hikoilun vuoksi ja tukka lässähtää samasta syystä. Hedelmällisyyden menetystä ei kannata surra, ei sitä jaksaisikaan pienen lapsen kanssa enää täyspäiväisesti touhuta. Sitä minäkään en jaksa käsittää, mikä tekisi tästä ajasta parhaan naisen elämässä. Se on kyllä valetta. Lieneekö sillä tarkoitettu vähentyvää hoivatyön määrää kun lapset ovat yleensä jo tässä vaiheessa muuttaneet pois kotoa. Minulla kuitenkin on vielä varhaismurrosikäinen kotona ja napit ovat kahdella murroskautta elävällä usein vastakkain. On todella vaikeaa olla kärsivällinen kiukuttelevan ja uhmaavan teinin kanssa, kun oma olokin on huono.
Kylläpä sinä suhtaudut negatiivisesti. Odotatko uusilta asioilta muutenkin aina pahinta? Kun yhden kerran on tullut hiki ja se ei tuntunut mukavalta, niin sitten on loppu elämä pilalla?
No höh, tähän asiaan tälläinen asenne, vaikka iloinen ihminen muuten olenkin. Ristiriitaa näen lähinnä siinä, että luetellaan monta vaivaa jotka todennäköisesti vielä tulee ja silmät kirkkaina todetaan sen olevan "elämäsi parasta aikaa". Mistä vaivasta voisin iloita?
Kuumissani tässä itsekin töissä tuskailen....aaltoja tulee vähän väliä.....että eipä juurikaan kivaa aikaa tää ole!
Mutta se lohduttaa, että menkat jää pois, on jo epäsäännöllistyneet.
Vaikka eihän tää ihon rypistyminen hauskaa ole, niin se on jokaisella vääjäämättä edessä jos elon päiviä riittää.
Miksi ette hae gyneltä estrogeenia, esim. geeliä, se poistaa kaikki nuo oireet. On tyhmää kärsiä!
kun kylkiäisenä joutuu ottamaan myös keltarauhaskuurin ja siitä tulee muita lisä haittoja, joita on ennenkin lueteltu täällä palstalla.
Anna naisten valittaa vaivojaan, sillä sitäkin saa tehdä tällä palstalla, eikä kaikkien silti ole pakko ottaa hormooneita käyttöön.
Mua harmittaa se, että koko ajan tuodaan esille sellaista käsitystä, että naisen kohtalo on kirottu ilman hormonikorvaushoitoja. Tällainen on tietysti lääke- ja luontaistuotevalmistajien etu. Vanhat eläkkeellä olevat miehet kirjoittavat kirjoja siitä, mitä kaikkia kirouksia estrogeenin hiipuminen naiselle aiheuttaa, vaikka itse ovat tuskin hetkeäkään edes miettineet testosteronikorvaushoidon aloittamista.
Tämä on ollut toiseksi parasta aikaa mun elämässä. Kaikkein parasta aikaa oli se, kun lapset oli pieniä. Nyt olen itsenäisempi, ja hyvällä tavalla vahvempikin ehkä. Viisaampi. Tämä on ollut kuin raikas syksy mun elämässä. Tykkään raikkaista syksyistä!
Life isn't about waiting for the storm to pass. It's about learning to dance in the rain.
Se kuuma aalto, mikä näinä viikkoina tulee esim. ruuhkalinkessä ei välttämättä ole missään tekemisissä vaihtareiden kanssa. Ilma on ollut kostean lämmintä ja kyllä yks sun toinen on saanut hikoilukohtauksia.
Mitä tulee tuohon rupsahtamiseen, niin en itse ainaskaan ole pahemmin rupsahtanut ja ikää 53v. ja seksi maistuu melkeinpä paremmalta, kuin nuorempana.
Vaihtarit ovat pari vuotta olleet kuvioissa mukana, mutta eivät ole pahasti häirinnyt eloani.
Paljonkos sulla on ikää?
Hei, olen 51v. Erotan kyllä tavallisen hikoilun kuumasta aallosta. Se tuntuu jopa "mielessä". Hyvä jos sun vaivat vähäisiä, mutta jos mulla jo näin alussa hankalaa. Voin kai odottaa/pelätä tulevaa? En minäkään kovin rupsathtanut vielä ole, mutta vähitellen vaan sitä huomaa muuttuneensa "näkymättömäksi". Se kyllä surettaa, kun ei tunnu siltä. Hyvä otit puheeksi seksin, se maistus. Saan vain liian vähän (sinkkuna). Mutta siitä ei sen enempää, kuuluu kai eri osastolle.
Hei, itse olen 52v ja käyttänyt hormonikorvaushoitoa noin kaksi vuotta. Ensin Femoston 1/10 ja nyt Trisekvens. Syy korvaushoidon aloittamiseen oli hirveät hikoilupuuskat, joita tuli yöllä ja päivällä. Koska en pystynyt nukkumaan juuri lainkaan oli jotain tehtävä, muuten olisi ollut pakko jäädä pois töistä. Korvaushoito kyllä tepsii hikoiluun ja sen myötä mielikin on parempi. Liikuntaa pitää kyllä harrastaa ja syödä terveellisesti ellei halua kokonaan rupsahtaa. Vagifem on auttanut pitämään limakalvot kunnossa, että seksi huvittaa.
olen niin iloinen kun näen vanhentuneen, mutta itsestään huolehtivan, tyylikkäänkin näköisen naisen. Hänellä on juonteita kasvoissaan, hän hymyilee, hänestä säteilee jotain ennennäkemätöntä - se on elämänkokemusta ja sen mukanaan tuomaa hellää lämpöistä suhtautumista elämään, sen murheisiin ja käänteisiin, se on tyytymistä siihen mitä se mukanaan toi ja tuo ja se on yhä vastaanottamista, kaikista kärsimyksistäkin huolimatta.
Sellaisia vanhempia naisia olen nähnyt ja nyt tiedän, elämä elämisen arvoista, kaikkine värikkäine vaiheineen, täynnä uutta jatkuvaa...
Hienosti sanottu!
Noista hormoonijutuista senverran omalta kohdalta, että sairastuin rintasyöpään vuonna 1998 ja silloin ymmärsin lääkäreiltä, että kaikkia hormoonijuttuja tulisi välttää.....joten en aio niitä kokeilla, sitä paitsi haluankin, että menkat loppuu...kyllä niistäkin on saanu "kärsiä" ihan tarpeeksi. ;)
Antaa hien aaltoilla, onneksi en ole palveluammatissa, vaan istuskelen konttorissa ihan yksikseni....
Vaihdevuodet tai niiden jälkeinen aika voivat olla naisen parasta aikaa, koska
- ei tarvitse pelätä raskautta
- ei tarvitse hoitaa lapsia
- nuoruuden epävarmuus poissa ja tietää, mitä osaa
- kokemus auttaa myös työssä
- ei tarvitse yrittää olla koko ajan kaikille mieliksi (koska viimeinkin on oppinut, ettei koskaan voi olla KAIKILLE mieliksi)
- elämää on vielä kolmasosa edessä
- ei ole vielä raihnainen
Minun itsetuntoni ei ole koskaan ollut ulkonäöstä kiinni, joten "rupsahtaminen" ei huolestuta ollenkaan. Kaikki vanhenevat, ja jos joku ikätoveri on paremmin säilynyt, ei se ole minulta pois. Yritän pitää kunnostani huolta liikunnalla ja syömällä suht. terveellisesti.
Minulla ei ole lapsia, joten tunnen ehkä vanhenemisen toisella tavalla. Olin kuitenkin helpottunut siinä vaiheessa (noin 40-vuotiaana), kun tuttavien hyvää tarkoittavat vauvautelut loppuivat.
Meillä on sikälikin hyvä tilanne, ettei ole hoidettavia vanhuksia vastuulla.
jos ei "kärsi" pahoista vv.oireista. Oireethan voivat olla niin pahoja että ei pysty nauttimaan noista hyvistä asioista. Sanotaan että nainen joka on luonteeltaan "kiltti" murehtija, hänelle tulee tosi pahat vv.oireet. Tässä iässä vain pitäisi osata jättää sanavarastosta pois sanat "minun TÄYTYY ja minun PITÄÄ"
Enpä tiedä tuosta kiltteydestä, olen mielestäni koko ikäni osannut pitää puoleni alistumatta kenenkään kynnysmatoksi. Mitä murehtimiseen tulee, olen murehtijan jokseenkin täydellinen vastakohta. Uskon, että mielenterveyteni onkin säilynyt sen ansiosta, että en yksinkertaisesti jaksa ajatella ikäviä asioita. Unohdan ne aktiivisesti, varsinkin jos kyse on sellaisista asioista, joihin ei voi itse mitenkään vaikuttaa. Sellaisten miettiminenhän ei johda mihinkään, kuluttaa vain turhaan energiaa.
Vaihdevuosioireet taas ovat olleet kohtalaisen pahat, varsinkin psyykkiset, ennen hormonikorvaushoitoa. Eli teoriasi ei päde ainakaan minun kohdallani.
ovat asiat hyvin. On paljon naisia, joilla ovat vielä lapset kotona, on sairautta, yksinhuoltajuutta, vanhuksista huolehtimista ja työttömyyttä. Stressi ja huoli lisäävät vaihdevuosivaivoja potenssiin sata. Silloin tuntuu elämä kyllä vaikealta, ei näy valoa tunnelissa.
artikkelista. Ei se minun oma teoria ollut ja nythän se tuli kumottua.
lisäävät vv.oireita,olen samaa mieltä kanssasi. Mainitsemasi asiat vaikuttavat suuresti naisen psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
esm.työttömäksi kun joutuu,pitää hakea töitä vaikka ei kukaan enää palkkaa iäkästä naista helposti.
Siksi itse käytän hormonikorvausta sillä muuten en jaksa hakea työtä koska yöt valvon kuumien aaltojen vuoksi.