paljonko on sähkönkulutus kasvanut kun olette siirtyneet het valmiiseen?
Ostin asunnon jossa heti valmis ja epäilyttää kannattaako kiuas pitää jos on niin kova viemään sähköä kuin esitteet lupaa,1800-2500kwh/vuosi?
hetivalmis + sähkönkulutus?
66
56990
Vastaukset
- kuin normaali sähkökiuas
Meille sano tuttu sähkömies, että ainavalmiskiuas kuluttaa viikossa sen, minkä normaalikiuas kerran lämmitettäessä. Eli sen mukaanhan ainavalmis tulis halvemmaksi. Tietty kantsii miettiä kuinka paljo saunoo eli lämpeääkö kiuas kerran vai viis kertaa viikossa. Mutta näin meille kerrottiin. Tietääkö joku jotain muuta?
- hintaa
Hetivalmis pyysyy toki muhimisteholla lämpimänä viikon verran samalla teholla kuin mitä tavallinen kiuas saattaa viedä yhdellä isommalla saunomiskerralla. Mutta jos halutaan myös saunoa sillä hetivalmiilla, niin toki siinäkin on käytettävä täysiä tehoa jolloin erot tasottuvat jonkin verran. Itse olen nähnyt jossain laskelman missä todettiin että jos saunotaan neljä tai enemmän kertoja viikossa, niin hetivalmis kuluttaa vähemmän sähköä.
- kylmät saunat
hintaa kirjoitti:

Vaihda normaaliin.
Kulut puolittuu ja sauna paranee. - pihieenokki
kylmät saunat kirjoitti:
Vaihda normaaliin.
Kulut puolittuu ja sauna paranee.Sain ohjekirjan kiukaasta,juu 250w/h kulutus muhimisteholla, eli 6kw vuorokausi.Vuodessa 2190kw.....Meni vanhassa myös öljylämmitteisessä kämpässä taloussähköön 3500kw vuodessa normaali sähkökiukaalla..
Vaihdan normaalin kiukaan ennemmin kuin tuplaan sähkölaskuni. - _kukaan_
pihieenokki kirjoitti:
Sain ohjekirjan kiukaasta,juu 250w/h kulutus muhimisteholla, eli 6kw vuorokausi.Vuodessa 2190kw.....Meni vanhassa myös öljylämmitteisessä kämpässä taloussähköön 3500kw vuodessa normaali sähkökiukaalla..
Vaihdan normaalin kiukaan ennemmin kuin tuplaan sähkölaskuni.Ei kai kukaan sitä kiuasta pidäkkään löylyvalmiina 24/7 koko vuosi. Jos lähtee vaikka kahdeksi viikoksi reissuun, niin toki se kiuas kannattaa samuttaa.
Normaali 6kW kiuas 4 saunomiskertaa viikossa ja jos saunotaan 1h ja lämittämiseen menee toinen tunti. Niin kulutus vuodessa on luokkaa 1900kW... - pihieenokki
_kukaan_ kirjoitti:
Ei kai kukaan sitä kiuasta pidäkkään löylyvalmiina 24/7 koko vuosi. Jos lähtee vaikka kahdeksi viikoksi reissuun, niin toki se kiuas kannattaa samuttaa.
Normaali 6kW kiuas 4 saunomiskertaa viikossa ja jos saunotaan 1h ja lämittämiseen menee toinen tunti. Niin kulutus vuodessa on luokkaa 1900kW...en sähkösaunassa käy 4 kertaa viikossa.2 riittää.ei tarvinnut edellistä kiuasta lämmittää kuin 20minuuttia ja oli 70 astetta saunassa lämpöä.. Eli noin neljäsosa tuosta 1900kw oikea kulutus meidän käytöllä. Kyllähän tuo hetivalmis sitten kannattaa jos 2tuntia hiillostaa 4 kertaa viikossa!
- Hyvä on
pihieenokki kirjoitti:
en sähkösaunassa käy 4 kertaa viikossa.2 riittää.ei tarvinnut edellistä kiuasta lämmittää kuin 20minuuttia ja oli 70 astetta saunassa lämpöä.. Eli noin neljäsosa tuosta 1900kw oikea kulutus meidän käytöllä. Kyllähän tuo hetivalmis sitten kannattaa jos 2tuntia hiillostaa 4 kertaa viikossa!
Kyllähän sillä varaavalla kiukaalla siirrytään aivan eri saunomistasolle verrattuna leivänpaahtimiin. Saunan käyttökerrat lisääntyvät selkeästi jopa siihen neljään-kuuteen viikossa, kun ei tarvitse miettiä milloin menee. Mene vaikka joka aamu herättyäsi, niin teen minä. Samoin tenavat, kun tulevat urheiluharkoistaan pitkin iltaa, niin pääsevät aina saunaan. Kyllä saunomisen helppoudelle ja hyville leppoisille löylyille nyt osaa antaa arvoa. Laske siitä sitten paljonko maksaisi, jos pitäisin saunaa kuumana koko ajan leivänpaahtimella, maksaisi moninkertaisesti.
- se sisoo
Hyvä on kirjoitti:

Puhut paskoo. Menetkö herättyäsi kylmään saunaan?
Lähes saman ajan vaatii lämmitykseen kuin tavis, mikäli meinaa saunoa lämpimässä saunassa. - kyllä
Hyvä on kirjoitti:
Kyllähän sillä varaavalla kiukaalla siirrytään aivan eri saunomistasolle verrattuna leivänpaahtimiin. Saunan käyttökerrat lisääntyvät selkeästi jopa siihen neljään-kuuteen viikossa, kun ei tarvitse miettiä milloin menee. Mene vaikka joka aamu herättyäsi, niin teen minä. Samoin tenavat, kun tulevat urheiluharkoistaan pitkin iltaa, niin pääsevät aina saunaan. Kyllä saunomisen helppoudelle ja hyville leppoisille löylyille nyt osaa antaa arvoa. Laske siitä sitten paljonko maksaisi, jos pitäisin saunaa kuumana koko ajan leivänpaahtimella, maksaisi moninkertaisesti.
Näin se varmaan menee. Meillä ei ole sähkölasku noussut kun on hankittu hetivalmis kiuas. Saunomiskerrat ovat tosin lisääntyneet. Vanha kiuas oli kyllä sen pari tuntia päällä aina kun saunassa käytiin. Tokihan se kiuas ei ole päällä koko aikaa vaan termostaatti pätkii. Minä en oikein jaksa uskoa siihen että 20 asteesta mikään kiuas lämmittää kivet siihen kuntoon että löylyä riittää isolle perheelle. Saunan saa 80 asteiseksi vaikka 10min jos haluaa, mutta kiviä ei siinä ajassa lämmitetä.
- hölynpölyä
kyllä kirjoitti:

aina valmiit. Puukiuas paras aina.
- kaikki muut
hölynpölyä kirjoitti:
aina valmiit. Puukiuas paras aina.
on surkeita kopioita.
- kopioita
kaikki muut kirjoitti:
on surkeita kopioita.
Ei kannata mollata sähkökiuasta ennen kuin on kunnon sauna. Puukiukaat on kopioita! Turvekammi ja sinne kivikasa. Se on se alkuperäinen ja paras sauna. KAIKKI MUUT OVAT KOPIOITA. UGH!
- se lämpö
pihieenokki kirjoitti:
en sähkösaunassa käy 4 kertaa viikossa.2 riittää.ei tarvinnut edellistä kiuasta lämmittää kuin 20minuuttia ja oli 70 astetta saunassa lämpöä.. Eli noin neljäsosa tuosta 1900kw oikea kulutus meidän käytöllä. Kyllähän tuo hetivalmis sitten kannattaa jos 2tuntia hiillostaa 4 kertaa viikossa!
Eihän sen kiukaan lämpö mene mitenkään hukkaan lämmityskauden aikana (syksy-talvi-kevät), vaan aina-valmis tuottaa lämpöä taloon aivan kuten lämpöpatteri tai taulu-tv, joten et voi laskea suoraan vuoden kokonaissähkön kulutuksen kasvua, jos laitat aina valmiin kiukaan, koska sen kiukaan tuottama lämpö on sitten poissa muusta lämmityksestä.
- Nainen 46 v
se sisoo kirjoitti:
Puhut paskoo. Menetkö herättyäsi kylmään saunaan?
Lähes saman ajan vaatii lämmitykseen kuin tavis, mikäli meinaa saunoa lämpimässä saunassa.On todella mielenkiintoista kuinka aina löytyy ihmisiä jotka kommentoivat asioista joista eivät tiedä, näemmä, mitään. Nämä heti valmiit kiukaat ovat valmiita saunomiseen noin 15 minuutissa. Löyly on paljon pehmeämpi kuin tavallisessa sähkökiukaassa. Terveisin toisen heti valmiin kiukaan omistaja, 10 vuoden kokemuksella.
- Anonyymi
pihieenokki kirjoitti:
Sain ohjekirjan kiukaasta,juu 250w/h kulutus muhimisteholla, eli 6kw vuorokausi.Vuodessa 2190kw.....Meni vanhassa myös öljylämmitteisessä kämpässä taloussähköön 3500kw vuodessa normaali sähkökiukaalla..
Vaihdan normaalin kiukaan ennemmin kuin tuplaan sähkölaskuni.Ihan pihalla olet! 250W on se teho jonka muhimisvastus ottaa, mutta termostaattihan sitä ohjaa. ei se ole päällä KOKO AJAN!
Meillä ei edes huomaa sähkölaskussa että se kiuas muhii. Se kun pitää saunan peruslämmössä eli 20 niin sama sähkö menisi sähköpatterissa, tai öljynä öljylämmittäjällä.
Miettikää mitä kirjoitatte. - Anonyymi
se sisoo kirjoitti:
Puhut paskoo. Menetkö herättyäsi kylmään saunaan?
Lähes saman ajan vaatii lämmitykseen kuin tavis, mikäli meinaa saunoa lämpimässä saunassa.No nyt. Harva Fortella on saunottu lähes päivittäin yli 15 vuotta. Lähes aina alle minuutin täyden tehon jälkeen saunaan ja kyyryssä saa istua jos enemmän vettä viskoo. Eli todellakin kokemuksesta voin kertoa, että sinun puheesi on ihan soopaa.
- Anonyymi
se sisoo kirjoitti:
Puhut paskoo. Menetkö herättyäsi kylmään saunaan?
Lähes saman ajan vaatii lämmitykseen kuin tavis, mikäli meinaa saunoa lämpimässä saunassa.Meillä aina valmis. Käytetään vähintään 7krt vko.
Ja on Heti valmis - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt. Harva Fortella on saunottu lähes päivittäin yli 15 vuotta. Lähes aina alle minuutin täyden tehon jälkeen saunaan ja kyyryssä saa istua jos enemmän vettä viskoo. Eli todellakin kokemuksesta voin kertoa, että sinun puheesi on ihan soopaa.
Sama meillä, kans auki tehot päälle ja kylpyyn , tulee löylyä ihan riittävästi!! Aamusaunat parhaita!!!👍
- Anonyymi
hintaa kirjoitti:
Hetivalmis pyysyy toki muhimisteholla lämpimänä viikon verran samalla teholla kuin mitä tavallinen kiuas saattaa viedä yhdellä isommalla saunomiskerralla. Mutta jos halutaan myös saunoa sillä hetivalmiilla, niin toki siinäkin on käytettävä täysiä tehoa jolloin erot tasottuvat jonkin verran. Itse olen nähnyt jossain laskelman missä todettiin että jos saunotaan neljä tai enemmän kertoja viikossa, niin hetivalmis kuluttaa vähemmän sähköä.
Hetivalmis ei koskaan voi kuluttaa sähköä vähemmän kuin perinteinen. Eri asia on se, että kiuas on nopeammin kylpykunnossa.
- Anonyymi
_kukaan_ kirjoitti:
Ei kai kukaan sitä kiuasta pidäkkään löylyvalmiina 24/7 koko vuosi. Jos lähtee vaikka kahdeksi viikoksi reissuun, niin toki se kiuas kannattaa samuttaa.
Normaali 6kW kiuas 4 saunomiskertaa viikossa ja jos saunotaan 1h ja lämittämiseen menee toinen tunti. Niin kulutus vuodessa on luokkaa 1900kW...korjaus: 1900 kWh.
- Anonyymi
se sisoo kirjoitti:
Puhut paskoo. Menetkö herättyäsi kylmään saunaan?
Lähes saman ajan vaatii lämmitykseen kuin tavis, mikäli meinaa saunoa lämpimässä saunassa.Höpö höpö. Kansi auki ja tehot päälle. Kamat pois ja suihkun kautta lauteille pari kertaa viskot vettä kiville ni tarkenee
- jt
Eikö se ole sama mitä kiuas kuluttaa. jättää vaikka perjantai kossun ostamatta niin tulee jo siinä säästöä. Heti valmis kiuas on mukavuus kysymys kun tulee kotiin esim. lenkiltä tai silleen niin eikun saunomaan. Ei kaikkea kannata rahassa mitata, on vain yksi elämä ja ei tiedä mikä päivä viimeinen. NAUTITAAN.
- Ei valmista
20 minuttia kestää kun lämmitän Harvian 6 kw:n sähkökiukaan ja menen saunaan, löylyt sopivat 70 astetta, en todellakaan ottaisi heti valmista, kun käyn kerran viikossa saunassa. aivan tolkuton sähkönkulutus, jotkut laittaa vielä semmoisen kiukaan ja myyvät sitten kämppänsä, uusi omistaja joutusi heti vaihtamaan kiukaan ja mitä jos löylyhuoneessa ei olekaan vesipatteria, pelkän kiukaan voimalla vaan lämmitetty, en ostais kämppää.
- 247saunoja
Ostettiin juuri uusi 'kämppä' jossa sattuu olemaan ainavalmis -kiuas. Se sopii minulle kuin nyrkki pyllyyn koska käyn joka päivä saunassa. Olettaisin että en ainakaa häviä rahallisesti. Ja onhan se hetivalmiskiukaan falskaama lämpö pois muusta lämmityksestä kylminä vuodenaikoina. Tämä uusi omistaja ei siis aio kiuasta vaihtaa mihinkään.
- 9+12
247saunoja kirjoitti:

ei paljon hyödytä kun ilmastointi vie kaiken lämmön pihalle
- Anonyymi
247saunoja kirjoitti:
Ostettiin juuri uusi 'kämppä' jossa sattuu olemaan ainavalmis -kiuas. Se sopii minulle kuin nyrkki pyllyyn koska käyn joka päivä saunassa. Olettaisin että en ainakaa häviä rahallisesti. Ja onhan se hetivalmiskiukaan falskaama lämpö pois muusta lämmityksestä kylminä vuodenaikoina. Tämä uusi omistaja ei siis aio kiuasta vaihtaa mihinkään.
Sopiiko sulle tosiaan nyrkki hanuriin?
- Tsjuz
Mulla Helo Roxx 9 W ja 15-20 min niin 71 astetta! Nykytalossa ei tarvii patteria, lämmitys tuuletus hyvin hoidettu! Ei kylmä lainkaan, koska viereisen kylppärin lattilämmitys auttaa. Kiuas säädetty 66 asteeseen, mutta nostaa aina 70 asteeseen ja sitten virrat tai oikeimmin lankojen punotus lakkaa. Saunon nykyisin n 15 min, sauna pysyy lämpöisenä 2-3 tuntia! Ennen paahdoin kiuasta 2 tuntia, nyt tajusin laskurista, että 40 min vastaa koko vuorokauden kulutusta ilman pesukoneita! Kallista mutta hyvää Fortumille nämä asuntokohtaiset saunat ja kuinka mamut sitten lämmittäää ja sossu maksaa? Ja me maksetaan sossulle veroina! Kele!
- junnu6
Meillä on harvia forte 6kw ainavalmis ja kyllä se sähkölasku vähän laski vaihdon jälkeen.Tosin käyn saunassa 5-7krt viikossa vielä jätkäkin lämmitteli vielä sen lisäksi 2-3krt edellistä grilliä.lisäksi löylyt on aivan eri luokkaa normi grilliin verrattuna ja saat tarvittaessa höyrylöylytkin.Ainakin meillä sauna on riittävän lämmin vaikka sinne menis heti kun luukun avaa 35-40 astetta.
- lämpöä luille
Todella hyvä kiuas meilläkin kissa menee saunaa yöksi ja nauttii olostaan---aina valmis harvia 6kw helppokäyttöinen ja kuluttaa sähköä vain vähän enemmän, kuin tavallinen sähkökiuas.
- Kissaton
lämpöä luille kirjoitti:
Todella hyvä kiuas meilläkin kissa menee saunaa yöksi ja nauttii olostaan---aina valmis harvia 6kw helppokäyttöinen ja kuluttaa sähköä vain vähän enemmän, kuin tavallinen sähkökiuas.
"Todella hyvä kiuas meilläkin kissa menee saunaa yöksi ja nauttii olostaan---aina valmis harvia 6kw helppokäyttöinen ja kuluttaa sähköä vain vähän enemmän, kuin tavallinen sähkökiuas."
Onpa kallista kissan ylläpito, jos sille pitää saunaa lämpösenä, voi elämän kevät näitä juttuja. - Anonyymi
lämpöä luille kirjoitti:
Todella hyvä kiuas meilläkin kissa menee saunaa yöksi ja nauttii olostaan---aina valmis harvia 6kw helppokäyttöinen ja kuluttaa sähköä vain vähän enemmän, kuin tavallinen sähkökiuas.
On se hyvä kiuas Harvian Ainavalmis .
Meillä on jo toinen Ainavalmis,kun entinen vanha kiuas lopetti toimintansa. Suosittelen Ainavalmista kiuasta, jos se vaan sopii mihinkin saunaan. Ulkosaunaan mieluummin puilla lämmitettävä perinteinen kiuas.
Hetivalmis on vaivaton. Muhimislämmöllä pidetään kun ei saunota. Kivet pysyy lämpimänä koko ajan siten. Se on tavallaan kuin akku joka ladataan kerran. Ei siis kuluta paljoa sähköä siten kun on muhimislämmöllä, kun ei saunota. Suosittelen Ainavalmista. Hyvät pehmeät löylyt. Kannattaa lukea käyttöohjeet ennen kiukaan käyttöön ottoa.
- vaatteet kuivaksi
Mikä sauna se silloin on paremminkin lämpökaappi.
- möh
Ja ainavalmis kiuashan on eri asia kuin hetivalmis...
- Löylyä lissää
Jumankekka ellei saunasa ole 120 astetta niin eihän siellä saa edes löylyjä.
- hoomoilanen34556
Miten kauan hetivalmis kiuas kestää?
Mulla ollut käytössä jo 20 vuotta Narvin kiuas. - Huh huh
Yksi asia on varma. Mielipiteitä on kuin persereikiä ainakin mitä saunomiseen tulee. Toinen varma asia on, että Suomi on täynnä insinöörejä ja insinöörin aivoilla varustautuneita. Kaikki pitää laskea, mieluummin senteissä kuin euroissa.
- huh huh
..Meneekö saunomiseen meidän Petri-Sakarilta ja Aino-Marjalta 13,45 euroa vai 15,45 euroa kuussa, luulisi olevan aivan yhdentekevää. Heti-valmis on käyttökunnossa noin puolet nopeammin kuin perinteinen sähkökiuas samantehoisena. Jos saunoo suht. useasti ja haluaa, että löylyyn pääsee aika pian niin silloin heti-valmis on oikea vaihtoehto. Ne ,jotka haluavat saunoa OIKEASSA saunassa mökillä ja rauhassa ja koko päivän ja koko suvun ja koko viikon niin ostakaa urpot mökki ja perustakaa sinne saunaelämä itsellenne. Laskette sitten ,montako insinööri-klapia itse omin ohkasin kätösin pilkotte ja paljonko kirves kuluu tuona aikana. Kaiken tämän tiedon toki jaatte keskenänne siellä saunoessanne. Matkat taitatte tietenkin viisi-ovisella-toyota-versolla-vm03, kun on niin saamarin taloudellinen ja serkun poika huoltaa sen kossupullolla jaöljyt tulee omasta tislaamosta. Olkoon niin , mutta kyllä matka ja elämä sujuu omalla 911-mallisella autolla ihan helv..paljon paremmin ja mukavammin. Sähkönkin voin ostaa Fortumilta ihan itse. Että penniä säästöön ..
- Tosivalmis
Mikäs sen enempää tunteita herättelisi kuin saunominen ja lämmittäminen. Aina ollaan itse oikeassa kaikki muut on aina väärässä.
Minulla ollut käytössä harvia hetivalmis kiuas parisen vuotta ja en vaihtaisi sitä enään normaali sähkökiukaaseen.
Sähköähän se tietysti vie enemmän kun normaali kiuas vaikka valmistajat lupaavatkin säästöjä mutta totuus on aivan eri.
Löylyt ovat todella hyvät ja lisäksi kun meillä käydään joka päivä saunassa ja lapsetkin vielä erikseen niin se on helppoa kun voi lähes astua saunaan ja lähtee heti hyvät löylyt.
Lisäksi kiukaasta voi valita haluaako kipakat löylyt vai kostean höyrysaunan.
En tiedä sitten miten monta kertaa pitäsi käydä viikossa että energiakulutuksen kannalta olisin kannattava mutta ei siihen ainakaan kymmenen kertaa riitä.
No joka tapauksessa muutaman satasen vuodessa tuostakin mukavuudesta olen valmis maksamaan.- Kotiäiti
Sen enempää kulutusta ajattelematta, mä en pääsis kotiäitinä ikinä saunaan rauhassa jollei meillä olis hetivalmista kiuasta. Siinä vaiheessa kun muksut saa vaikka päiväunille, voi heittää vaatteet eteiseen ja painella saunaan, kansi auki ja vettä päälle. Sen jälkeen vaan nautitaan hetkestä omaa aikaa.
Edellisessä kämpässä oli tavallinen kiuas, eikä me kyllä koskaan saunottukkaan. Juurikin sen takia et varsinkin pienten lasten kanssa tilanne elää ja vaikka kuinka on suunniteltu et tänään saunaan ja saunakin on jo päällä ja valmis ni sit viimeistään tulee ne itkupotkuraivarit. Nauti siinä sitten saunasta :D
On vaan asioita joita ei voi mitata sähkönkulutuksella, saati rahalla. - Ei säästöä
Itsellä kanssa harvian hetivalmis ja sähkönkulutus on suurempi mitä leivänpaahtimessa ja kulutushan kasvaa aina kun käyt saunassa ja lyöt täydet tehot. Enpä usko että tuo olisi millään tavoin edullisempi vaikka saunoisi kuinka paljon. Sillonhan just sitä sähköä kuluu enemmän kun sitä käyttää. Mutta se miksi tuo matolaatikko meillä on niin on käyttömukavuus ja löyly on aivan toista mitä perinteisessä sähkökiukaassa mutta säästö mielessä turha hankinta. Pelle pelottomat tämänkin saa varmaan ilmaseksi lämpenemään kun laittaa hamsterin juoksemaan juoksupyörällä ja generaattorin päähän....
- 0107601
En vaihtaisi hetivalmista mistään hinnasta,on sen verran mainio peli.Elkä minkään sähkökiukaan käyttö ilmaista ole.
- Reunaehdot vaikuttaa
Perinteisen kiukaan joudut aina lämmittämään alusta saakka kuumaksi. Siinähän sitä sähköä kuluu. Hetivalmiissa tai ainavalmissa on muhimisteho aina päällä, jolloin lämmön nostaminen saunomislämpötilaan ei vie niin paljon sähköä. Tässä on se jutun juoni, ja riippuen kuinka usein on tapana käydä saunassa, niin jossain on se rajapyykki, jolloin ainavalmis tulee sähkön kulutuksen kannalta edullisemmaksi. Itse saunominen kuluttaa suunnilleen saman verran sähköä kummassakin kiuastyypissä. Nämä asiat on varmaan jo tuolla edellä todettu, en jaksanut lukea vanhoja viestejä.
Sitten on se mukavuustekijä, jota ei voi rahassa mitata, saunaan pääsee aika lyhyellä varoitusajalla.
Mutta hankintahinta ainavalmiilla on isompi kuin tavallisella.
Pelle Peloton voisi laatia näistä seikoista sen yhtälön. Jos saunassa käy joka päivä, niin silloin ainavalmis on sähkön kannalta edullisempi. - soldier
Reunaehdot vaikuttaa kirjoitti:
Perinteisen kiukaan joudut aina lämmittämään alusta saakka kuumaksi. Siinähän sitä sähköä kuluu. Hetivalmiissa tai ainavalmissa on muhimisteho aina päällä, jolloin lämmön nostaminen saunomislämpötilaan ei vie niin paljon sähköä. Tässä on se jutun juoni, ja riippuen kuinka usein on tapana käydä saunassa, niin jossain on se rajapyykki, jolloin ainavalmis tulee sähkön kulutuksen kannalta edullisemmaksi. Itse saunominen kuluttaa suunnilleen saman verran sähköä kummassakin kiuastyypissä. Nämä asiat on varmaan jo tuolla edellä todettu, en jaksanut lukea vanhoja viestejä.
Sitten on se mukavuustekijä, jota ei voi rahassa mitata, saunaan pääsee aika lyhyellä varoitusajalla.
Mutta hankintahinta ainavalmiilla on isompi kuin tavallisella.
Pelle Peloton voisi laatia näistä seikoista sen yhtälön. Jos saunassa käy joka päivä, niin silloin ainavalmis on sähkön kannalta edullisempi.Näinhän se menee, mutta hetivalmis kuluttaa sähköa kokoajan 24/7 jos sitä ei erikseen katkaise ja silti väitetään, että se vie vähemmän sähköä kuin tavallinen sähkökiuas? Molemmat vievät sähköä ja sen näkee ettei se kovinpaljoa ole ainakaan Carunan laskussa, koska siirtohinta on kaksinkertainen energiaan verrattuna! Kummassakin sähkökiukaassa on yksi erittäin huonopuoli eli jos sähköt katkeaa niin silloin ei saunota? Puukiukassa sitä ongelmaa ei ole! Hyviä löylyjä kaikenlaisien saunojen omistajille!
- ei tyyristä puuhaa
Meillä normi 6kw kiuas, ja kun sen laittaa päälle, tunnin kuluttua saunotaan, 1,5 tunnin kuluttua kiukaasta virrat pois. Elikkä sähköä menee 9kwh/kerta, ja kun näitä kertoja vuodessa on n.30, niin sähköä menee vuodessa 270kwh saunomiseen.
Ja kun sähkö maksaa 5,2 - 6,1 senttiä/kwh, niin saunominen vuodessa maksaa
meillä alle 20 euroa vuodessa.- Tarkat lukemat
"Ja kun sähkö maksaa 5,2 - 6,1 senttiä/kwh, niin saunominen vuodessa maksaa
meillä alle 20 euroa vuodessa."
Taisi unohtua siirtohinnat pois. - Anonyymi
Tarkat lukemat kirjoitti:
"Ja kun sähkö maksaa 5,2 - 6,1 senttiä/kwh, niin saunominen vuodessa maksaa
meillä alle 20 euroa vuodessa."
Taisi unohtua siirtohinnat pois.Siirtohinnat ja verot.
- saunakalja
Hotellissa oli ainavalmis kiuas, joka oli ainakylmä saunoessa. Huono maku jäi kiukaasta.
- S.Kyllönen
Kun ostin heti valmis kiukaan niin pidän sen aina täydellä teholla ei tarvitse takaa lämmitää olleskanaan ja puita säästyy.
- raksaaja-sh
About 5v ollut sauna melkein aina valmiina.
K-raudan poistosta ostettu Helo Rondo tjsp.
Muhii noin 220 asteessa (paitsi kovinpien helteiden aikana).
Saunomaan pääsee aikuisten oikeesti 15min sen jälkeen kun kansi on aukaistu.
Kunnon löylyt irtoaa 30min jälkeen.
Saunomme 2-4 kertaa viikossa.
Sähkölaskuun tuli mielestäni 2000kwh nousu.
Mielestäni löylyt on mukevammat kuin kertalämmitteisessä.
Mutta eihän tuo kiuas kannata jos saunoo vähemmän kuin joka toinen päivä.
Haaveena on laittaa muhimaan aurinkosähköllä 300 asteiseksi.
Silloin se ois oikeasti hetivalmis. - bastujussi
Kaikki kiukaat ovat hyviä, ainavalmis ja hetivalmis myös..kesällä paras mökkisauna jossa vesi vieressä, ei väliä hikooko kiukaan vai auringon vaikutuksesta..mutta maakaasulla tai antrasiitilla lämpeevä kiuas on tehokas, taloudellinen ja hyvä...hypriidi taas paras ..lämpee näillä molemmilla ja lisäksi auringon valolla sekä vuorovesi-sekä virtauskeneraattorivoimalalla..jo on hyvee ja halapoo..loput enerkiat myyvään mökkinaapureille..juu. BastuJussi
- InsinööriX
Ainavalmis kiuas säästää kaikkein eniten painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetuissa sähkösaunoissa. Kunhan se pidetään päällä (muhimisteholla) 24/7/365. Se nimittäin tässä tapauksessa säästää noin 5.000-10.000 euron kosteusvaurioremontin per 10 vuotta.
- Anonyymi
Heh heh!
- Anonyymi
Niin mutta jos saunassa ei ole mitään sähkölaitteita niin se säästää talon palamisen kustannuksen 480 000 euroa 50 vuodessa.
- Anonyymi
Totta turiset. Hetivalmis on meilläkin ja hyvä seikka siinä on että löylytila pysyy kuivana, eikä tule kosteusvaurioita.
Löylykokemus on nautinnollinen.
- Saunaukko
Mulla o Harvian heti valmis vm 1995 ja tossa se vaan sytkyttää. Kaikki vastukset oo vaihtanut kerran ja muhimisvastuksen kahesti, kivet sitte melke kerran vuodessa. Saunon joka päivä. On mulla puu-ja savusaunakin, mutta niillä kaikilla o vähä eri tarkoitus.
Rakennan uutta taloa ja sinne tulee Harvia heti valmis, sitä ei tarvi edes miettiä.
Hyviä löylyjä kaikille :) - Anonyymi
Itsellä Helon heti valmis kiuas. Muhimisteho asetuksella kiuas vie sähköä n.9kwh vuorokaudessa. Nostan kannen ja lyön vastukset päälle ja saunaan pääsen puoli tuntia tästä. Koska tän ajan se vie että sauna lämpiää ja tulee itselle sopivat löylyt. Saunon yleensä puoli tuntia eli isot vastukset on päällä yht. Tunnin eli 4.5kwh per kerta. Jos taas en pidä muhimistehoa päällä ja aloitan lämmityksen alusta niin 1,5 tunnin päästä pääsee saunaan ja vastuksen on siis yhteensä 2 tuntia päällä. Tämän jälkeenkin saa vielä löylyä pitkään jos haluaa saunoa. Saunomiskerran kulutus siis 9kwh. Eli vaikka saunoisi jokapäivä niin ei tulisi kyllä mitenkään halvemmaksi tämä kiuas jatkuvalla teholla. Itsehän lämmitän tällä talvella pesuhuonetta.
- Anonyymi
Minulla on puilla lämmitettävä kiuas. Lämmitys kestää puoli tuntia.
- Anonyymi
Hyväksi koettu on Hetivalmis kiuas. Muhimisteholla kun on, niin saunaan pääsee muutamassa minuutissa kun on kääntänyt kiukaan päälle. Saunateho vaan pitää ottaa pois päältä ja kansi kiinni kun on lopettanut kylpemisen. Kiuasta ei siis sammuteta kokonaan. Sähkönkulutus on vähäistä , olen todennut. Hetivalmis on ihana kiuas. Suosittelen.
- Anonyymi
Jaahas, mites nyt kun sähkön hinta tuli normaaliksi.?Olemme kyllä eläneet kuin paskikset, ihan oikein meille. Loppuu turha törsäys...
- Anonyymi
Lämmitetty saunaa viimeksi 2 kk siten. Liian kallis nautinto, eikä ole todellista mahdollisuutta vaihtaa puilla lämpiävään...
- Anonyymi
Kyllä se hetivalmis on paras, forte 9kw👍 kokoajan 260astetta muhimislämpö! Menee saunaan kun haluaa, heti löylyt!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se hetivalmis on paras, forte 9kw👍 kokoajan 260astetta muhimislämpö! Menee saunaan kun haluaa, heti löylyt!!!!
Anteeksi, jos olisi parempi ketju aiheelle (sähkökriisi -22, tai jotain)
Tuli vaan jostain takaraivosta mieleen, että ainakin aikoinaan oli tarjolla jotain
isoja stemuja joita pystyi yösähköllä lämmittämään, ja niin säästämään lämmityksessä
Eli
Kyllä toi heti valmis Helo on ollut jo kymmeniä vuosia talvella muhimassa (ja hukkalämpöä tuottaa ihan muhimisellakin...), mutta voisiko tätä
käyttää yösähköllä hyödyksi?
Auttaako mitään jos veivaat sen yösähköllä kovalle tulelle ja sitten päiväksi (lue, päiviksi pois?
Siinä on kuitenkin 100 kg stemuja jotka ei ihan heti siellä pöntössä kylmene ja
levittää lämpönsä kämppään
Ja tämähän "idea" koskee sitten vain sähkölämmittäjiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi, jos olisi parempi ketju aiheelle (sähkökriisi -22, tai jotain)
Tuli vaan jostain takaraivosta mieleen, että ainakin aikoinaan oli tarjolla jotain
isoja stemuja joita pystyi yösähköllä lämmittämään, ja niin säästämään lämmityksessä
Eli
Kyllä toi heti valmis Helo on ollut jo kymmeniä vuosia talvella muhimassa (ja hukkalämpöä tuottaa ihan muhimisellakin...), mutta voisiko tätä
käyttää yösähköllä hyödyksi?
Auttaako mitään jos veivaat sen yösähköllä kovalle tulelle ja sitten päiväksi (lue, päiviksi pois?
Siinä on kuitenkin 100 kg stemuja jotka ei ihan heti siellä pöntössä kylmene ja
levittää lämpönsä kämppään
Ja tämähän "idea" koskee sitten vain sähkölämmittäjiäIhan hyvä idea, jos on pörssisähkö-sopimus = lämmittää sitä kiuasta lähes ilmaisella sähköllä tuulisina päivinä ja öisin.
Ja jos kiukaan lämmön saa jotenkin leviämään koko asuntoon. Osin tämä kyllä tapahtuukin jo ihan vain LTO-ilmanvaihdolla, mutta ehkä sitä lämmön jakoa kannattaisi vähän virittää suuremman hyödyn saamiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan hyvä idea, jos on pörssisähkö-sopimus = lämmittää sitä kiuasta lähes ilmaisella sähköllä tuulisina päivinä ja öisin.
Ja jos kiukaan lämmön saa jotenkin leviämään koko asuntoon. Osin tämä kyllä tapahtuukin jo ihan vain LTO-ilmanvaihdolla, mutta ehkä sitä lämmön jakoa kannattaisi vähän virittää suuremman hyödyn saamiseksi.Täällä varmasti kaikenlaisia insinöörejä kommentoimassa, mutta
Jos lämmität jonkun varaavan sähkökiukaan ns.
tappiin eli sanotaanko 100 kg mihin sen voi lämmittää?
Niin paljonko siitä voi teoriassa tulla lämpövoimaa takaisin kämpän lämmittämiseen
Eli jos ton voi tehdä pörssisähköllä lähes ilmaiseksi toisinaan?
- Anonyymi
Meillä nousi 4000 Kwh/ vuodessa Harvia Forte 9 Kwh kiukaalla. Aikaisemmin oli normaali 9 Kvh kiuas ja saunottiin 2 krt/vk. Nyt kiuas on ollut 2 kk pois päältä ja sahkön kulutus on laskenut noin 350 Kvh/kk. Toki ei ole nyt sitten saunottu. Eihän se rahassa ole kuin 50€ / kk
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768