syyskuussa

syyskuussa gumus hotelliin. onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä hotellista? taksin hinta keskustaan?
6849
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oltiin siellä 2 vkoa 2005 elokuussa. Ihan ok hotelli, siisti sisältä. Palvelu ei mitenkään liian hyvää ainakaan vastaanotossa. Uima allas ja yleensäkin piha melko pieni. Positiivista rauhallinen sijainti. Valitettavasti en kuitenkaan suosittelisi. Voihan olla, että muuttunut vuosien varrella. Taksi oli tuohon aikaan jotain 5-10 euron välillä, mutta bussit kulkee ihan vierestä kokoajan ja hinta 1 liiran. Kerran vain käytimme taksia. Itse lähdössä taas alanyaan 26.8.

Äänestä
  • Gumuksen uima-allas ei ole kovin iso, mutta piha ja nurmikko altaan ympärillä on LAAJA, ISO. Etupiha on pieni. Taksi keskustaan maksoi tinkimisen jälkeen (pienen) 6 e. Tosin dolmukset kulkevat 1 liiralla. Gumuksen lähellä on Alanyum-ostoskeskus, josta kannattaa kaikki isommat ruokaostokset tehdä. Ja muutenkin siellä kannattaa käydä. Ihan kiva hotelli.

    Äänestä

Olimme ko. hotellissa viime vuonna ja voimme lämpimästi suositella paikka.Keskustaanhan on matkaa,mutta Dolmus-bussit kulkee koko ajan ison tien varresta,johon matkaa hotellilta n.200-300m.Hinta edelleenkin tuo 1 liira/pää.Huoneet olivat siistit ja henkilökunta,ainakin silloin,tosi mukavaa porukkaa.Tosin,useinhan väki siellä vaihtuu.Rantaan ei myöskään ollut matkaa kuin tuo 200-300m.Lähellä myös Obay,johon mukava,vaikka iltaisin, kävellä.Rauhallinen paikka,josta helppo lähteä mihin vain.

Äänestä

suosittelen. todella mukava rauhallinen sijainti eikä liian pitkä matka keskustaan. niin ja ihana max.

Äänestä
  • juu onpa tosi ihana Max.

    Äänestä

Ihan suht positiivista kommentti ko. hotellista, mutta kyllä hieman jänskättää, ku ollaan ekaa kertaa Turkkiin matkaamassa.
Vielä olis kiva saada ennen reissua vähä infoa, jos täällä on joku joka on kokenut kys. hotellin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


gumus hotelliin kirjoitti:

syyskuussa gumus hotelliin. onko kenelläkään kokemuksia kyseisestä hotellista? taksin hinta keskustaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu