Epänormaali?

Moi. Olen 16-vuotias lukion aloittanut tyttö.
Minua on vaivannut useita vuosia jo pieni ongelma. En keksinyt muuta paikkaa,niin kirjoitan sen tänne,vähän väärä osasto,mut.

Joo,olin ala-asteella hirmu suosittu ja sosiaalinen. Mutta sitten kun menin yläasteelle, kaikki muuttui, minusta tuli epäsosiaalinen ja ujo. Seiskalla minulla ei ollut ketään kaveria, kasilla sain pari kaveria, ysillä meistä tuli aika läheisiäkin, mutta oikeastaan olimme vain "kavereita", ei ystäviä. Ja nyt kun menin lukioon, minua pelotti ihan tajuttomasti, että jään yksin, mutta ekana päivänä yksi tyttö tuli kanssani puhumaan,ja olemme olleet kavereita nyt pari viikkoa.

Mutta ongelmani on se, kun olen niin epäsosiaalinen, en vain löydä itselleni sellaista hyvää ystävää, aina kaverini ovat vain pelkkiä kavereita, halusin ihan kunnon ystävän, jonka kanssa olisin ihan monta vuotta ystävä.
Jotenkin vain olen niin hankala ihminen, ei ole minunlaisia ihmisiä maailmassa.

Sekin harmittaa,ku pelottaa aina mennä uusiin paikkoihin, koska tiedän että kaikki ystävystyy siellä heti, ja tulevat toimeen, ja minä jään vähän ulkopuolelle, koska en vain uskalla mennä mukaan, enkä ole samanlainen kun muut.

Olen onneksi jo vähän pääsyt yli tästä epäsosiaalisuudestani, etten siis murehdi sitä niin paljon, mutta silti se vaivaa.

Luulisi että tässä iässä kaverit ois kaikkein tärkeimpiä, ja niitten kanssa ois mielellään innoissaan ja koko ajan,mutta ei, minä olen vain kotona, harvoin kavereiden kanssa. Mutta viihdyn kotona, ei siinä mitään, tulen toimeen perheen kanssa, olen vain niin erilainen kuin muut, ja epäsosiaalinen. Tulen paremmin toimeen aikuisten kanssa kuin omanikästen.

Tuntuu että nuoruus menee kokonaan hukkaan, kun ei ole oikein ketään jonka kanssa jakaa se. Voi,kun haluaisin olla normaali.

Toinen ongelmani on (sori) , kun en ole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa, en ole koskaan kunnolla edes rakastunut. Miks kaiken pittää olla nii vaikeeta? Miksen vaan vois olla normaali?! Kaikki inhimilliset asiatki on nii hiton vaikeita minulle.

Siitä poikaystävästä, jos joskus sellaisen löydän, vaikka tuskin kunkaan ihastuu minuun,kun en ole kovin kauniskaan, ja olen niin muista poikkeava,en edes meikkaa, ja olen niin ruma, niin jos joskus nyt saan poikakaverin, nii pelottaa, etten sitten osaa olla hänen kanssan luonnollinen, pelottaa että jännitän koko ajan, enkä ole aito.. Ja pelottaa,etten koskaan edes löydä itselleni kumppania, josta oikeasti välitän ja tunne olisi myös molemminpuolinen.

Tää on aika vaikea ikä, toivottavasti minusta kuitenkin kasvaa ihan ulospäinsuuntautunut normaali ihminen. Ehkä tää kaikki helpottaa aikuisena, kun ihmisetkin on erilaisia..
8617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nyt tuli semmonen fiilis, et pitäis vastata tähän, niin vastaanki, vaikka en oo koskaan ennen tänne vastaillu. No mut siis joo, eli, ite olin todella epäsosiaalinen henkilö, en osannut tutustua ihmisiin, en keksinyt mitään aihetta, olin todella ujo ja mua kiusattiin (tai ite otin sen silloin kiusaamisena).

Kunnes sit täs kesän aikana tuli muututtuu älyttömästi, kiitos riparin. Itse riparilla ei ollut mtn ihmeellistä muuten, mutta, kerrankin pääsin puhumaan näitten "kovisten" kanssa ja tunsin itseni jopa hieman olevani heidän kaveri, vaikka en ollutkaan sitä.

Mutta tästä sain aivan helvetisti itseluottamusta, ja siitä se sitten lähti, en ujostellut enää yhtään, pystyin puhumaan ihmisten kans about kaikesta, mua ei haittaa enää kukaan kovis, kun pystyn vastaamaan siihen "hyökkäykseen" hyvin.

Yleensä jos sanotaan, et ei keksi puheenaihetta, niin se on siitä, kun ei osata/uskalleta kysyä/ jatkaa keskustelua. Eihän esim. mesekeskusteluista tulis mtn, jos toinen vastais sillain "jaa jaa" "joo joo" "niinpä" tyylillä kokoajan, pitää keksiä joku kysymys, joka liittyy siihen. Esim otetaan tämmönen juttu, kysyt aluksi, että missä koulus olet, se vastaa, että olen xyz-yläasteella. Miten vastaat tohon? vastaat siihen, et onks teil kivat opet, rento luokka, jotain idioottei koulus tms. Siitä se sit jatkuu, alatte puhuu jostain opettajist ja jostain luokkalaisista, vertailette niitä sun koulus opettajiin ja oppilaisiin, vertaatte vaikka koulurakennuksia sun muuta. Mutta, et vastaa tyyliin, "joo, niinpä, se on vähä ankeeta", koska siihen se yleensä tuppaa sit jäämään se keskustelu.

Yleensä kantsii pysyä aiheessa, älä hyppää esim yhden kouluun liittyvän kysymyksen jälkeen heti johonki perheeseen liittyvään juttuun tai sillain. Keskustelu aina riippuu siitä, miten vastaat toisen kommenttiin.

Itse olen tajunnut tämän, ja nykyään pystyn puhumaan tosta vaan vaikka 2 tuntia putkeen asioista, ilman, että tulee mtn kiusallisia hiljaisia hetkiä. Susta aletaan pitämään, jos olet hyvä keskustelemaan. Itsekkin olen tällä hetkellä lievästi ihastunut henkilöön, joka ei edes ole mkn pornomalli, ihan normaali ihminen, jonka kanssa on kiva keskustella asioista ja jonka kanssa puhumisesta nauttii. Harmi vaan, että hän on varattu, mutta aina ei voi voittaa, elämä jatkuu. turhaa on jäädä sitä suremaan, ettei saa häntä. koskaan ei saa puuttua toisten seurustelusuhteisiin, oli kysymyksessä mikä tahansa, tää kantsii muistaa. Voin kyllä ihan poikana sanoa, et ei se ulkonäkö edes vaikuta paljoakaan, kuhan nyt ei oo mkn haulikolla ammuttu naama, tai no joo, miksei semmoseen voisi ihastua? jos kerran nauttii tän kanssa puhumisesta ja pälättämisestä.

Tulipa siin isokasa tekstiä, mutta toivottavasti auttaa :) pärjäämisiä!

Niin ja muistakaas: Et ole ujo, jos sinulla on itseluottamusta. Mitä enemmän itseluottamusta, sitä paremmin uskallat alottaa keskusteluita ja et jäädy.

Äänestä
  • Varsinaisesti miun ongelma ei oo keskustelun aloittaminen, olen oikeastaan aika puheliaskin. Kyllä mie pystyn juttelemaan ihan kenen tahansa kanssa, mut en vaan oikeen osaa mennä muiden joukkoon, jossa on paljon porukkaa, helpompaa on, jos on vaan yksi tai pari ihmistä.

    Enkä tiedä olenko ujo, itsetuntoni on vain niin alhainen,mutta kyllä tää elämä tästä. :D

    Äänestä

Kuule, sun pitää vaan mennä mukaan, aloita vaikka uus harrastus tai jotain. Sieltä saa hyvin ystäviä.

Poikaystävä jutusta... Sä kyllä tunnet sen kun se oikea tulee vastaan. Ja se, joka oikeasti rakastaa, se ei piittaa ulkonäöstä.

Minäkin olin ennen epäsosiaalinen, mutta kaikki kääntyi hetkessä ympäri, kun tavallaan tajusi kaikki asiat. Nyt mulle puhuu jopa ventvieraat pojat :)

Kaiken voi muuttaa, kohtaloa ei ole, on vain valintoja :)

Äänestä

Kuulostat ihan minulta.Olen monesti miettinyt että miksi en voi olla normaali,nähdä kavereita ja tapailla poikia.Mutta olen ollu AINA epäsosiaalinen ja äärimmäisen ujo.En osaa yhtään olla poikien kanssa,kännissä nyt jotenkuten.
Mutta ei kyllä ole mitään normaalin muottia,mihin kaikkien pitäisi nuorena mukautua,kaikki elää sen omalla tavallaan,mutta se harmittaa,jos haluaisi elää sen muulla tavalla,mutta ei pysty.:/

Äänestä
  • Oon kohta 17 ja kouluja en käy, koska lopetin kiusaamisen takia helmikuussa ja vaikenin ihan täysin. Yläasteella olin ihan suosittu ja kaikkien kaveri, mutta amiksessa sitten vittuiltiin muutaman kk:n jälkeen koko luokalla. Luokalla oli yks tyttö joka oli mun kaveri ja sen kanssa pystyin jutteleen mitä vaan .. sitäkään en tavannut enää kun mentiin sen kanssa kouluun tuntia liian aikasin niin alkaa ehdotteleen että mennään niille ja semmosta. Pidän itteäni aika ujona ja epäsosiaalisena. Pukeudeun ihan kuin muut ja pidän huolta ulkonäöstä. Tää vuosi menee pelkästään salilla ja siellä juttelen aina vanhojen pappojen kanssa urheilusta ja mistä-liekään. Itsetunto alkanu nousee pikkuhiljaa ja muuta. Pimeetä puolta en viitti tuoda esille. :(

    Äänestä

  • No niinpä. Mutta jatkuuhan se nuoruus vielä sitten aikuisenaki, ja sillo yritetään ottaa kaikki ilo irti. :) Eikä piä hätääntyä,ihan rauhassa vaan mennään eteenpäin elämää.

    Äänestä

Mulla ihan täsmälleen samanlaista. Lisäksi mua pidetään viel koppavana kun en uskalla puhua muille enkä katsoa ketään ja olen 9läisistä tytöistä pisin ja en näytä ujolta. Eli ikävältä tuntuu miten tän ysin vielä kestää samoissa piireissä ja entäs se lukioki viel sitte ens vuonna. Tsemppiä sinulle. kumpa vois alottaa sen elämän vihdoinki...

Äänestä

olen nyt 19, yläaste aikoina ja lukion ekat vuodet meni ihan ohi. en tehnyt nuorten juttuja, koska olin aina vähän sellainen ulkopuolinen. nyt 19 vuotiaana suutelin ensimmäisen kerran ja seurustelukin lähti rullaamaan. oi aikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nivea20 kirjoitti:

Moi. Olen 16-vuotias lukion aloittanut tyttö.
Minua on vaivannut useita vuosia jo pieni ongelma. En keksinyt muuta paikkaa,niin kirjoitan sen tänne,vähän väärä osasto,mut.

Joo,olin ala-asteella hirmu suosittu ja sosiaalinen. Mutta sitten kun menin yläasteelle, kaikki muuttui, minusta tuli epäsosiaalinen ja ujo. Seiskalla minulla ei ollut ketään kaveria, kasilla sain pari kaveria, ysillä meistä tuli aika läheisiäkin, mutta oikeastaan olimme vain "kavereita", ei ystäviä. Ja nyt kun menin lukioon, minua pelotti ihan tajuttomasti, että jään yksin, mutta ekana päivänä yksi tyttö tuli kanssani puhumaan,ja olemme olleet kavereita nyt pari viikkoa.

Mutta ongelmani on se, kun olen niin epäsosiaalinen, en vain löydä itselleni sellaista hyvää ystävää, aina kaverini ovat vain pelkkiä kavereita, halusin ihan kunnon ystävän, jonka kanssa olisin ihan monta vuotta ystävä.
Jotenkin vain olen niin hankala ihminen, ei ole minunlaisia ihmisiä maailmassa.

Sekin harmittaa,ku pelottaa aina mennä uusiin paikkoihin, koska tiedän että kaikki ystävystyy siellä heti, ja tulevat toimeen, ja minä jään vähän ulkopuolelle, koska en vain uskalla mennä mukaan, enkä ole samanlainen kun muut.

Olen onneksi jo vähän pääsyt yli tästä epäsosiaalisuudestani, etten siis murehdi sitä niin paljon, mutta silti se vaivaa.

Luulisi että tässä iässä kaverit ois kaikkein tärkeimpiä, ja niitten kanssa ois mielellään innoissaan ja koko ajan,mutta ei, minä olen vain kotona, harvoin kavereiden kanssa. Mutta viihdyn kotona, ei siinä mitään, tulen toimeen perheen kanssa, olen vain niin erilainen kuin muut, ja epäsosiaalinen. Tulen paremmin toimeen aikuisten kanssa kuin omanikästen.

Tuntuu että nuoruus menee kokonaan hukkaan, kun ei ole oikein ketään jonka kanssa jakaa se. Voi,kun haluaisin olla normaali.

Toinen ongelmani on (sori) , kun en ole koskaan edes seurustellut kenenkään kanssa, en ole koskaan kunnolla edes rakastunut. Miks kaiken pittää olla nii vaikeeta? Miksen vaan vois olla normaali?! Kaikki inhimilliset asiatki on nii hiton vaikeita minulle.

Siitä poikaystävästä, jos joskus sellaisen löydän, vaikka tuskin kunkaan ihastuu minuun,kun en ole kovin kauniskaan, ja olen niin muista poikkeava,en edes meikkaa, ja olen niin ruma, niin jos joskus nyt saan poikakaverin, nii pelottaa, etten sitten osaa olla hänen kanssan luonnollinen, pelottaa että jännitän koko ajan, enkä ole aito.. Ja pelottaa,etten koskaan edes löydä itselleni kumppania, josta oikeasti välitän ja tunne olisi myös molemminpuolinen.

Tää on aika vaikea ikä, toivottavasti minusta kuitenkin kasvaa ihan ulospäinsuuntautunut normaali ihminen. Ehkä tää kaikki helpottaa aikuisena, kun ihmisetkin on erilaisia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu