Tiedustelu..

Hautakiviveistämön kummitus 1954
1940-luvun maineikkaiden kummitusten jälkeen suomalaisesta
poltergeistista ei ole paljon kertomista: hiljaisuuden katkaisevat vain
vuoden 1954 syksyllä mellastanut jyväskyläläisen hautakiviveistämän
kummitus ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin Lahden kummitus.
Kummittelu alkoi syksyllä 1954 jyväskyläläisessä kiviveistämössä,
ränsistyneessä lautarakenteisessa hökkelissä lähellä vanhaa kaljatehdasta.
Kaksi pitkää päivää tekevää kivityömiestä, Ensio A. ja Veikko J.,
huomasivat syyskuun 23:nnen päivän iltana, että työtilassa lenteli
kivensiruja. Kynnen kokoiset kivenpalat osuivat kumpaankin
nuorukaiseen eikä kumpikaan tunnustanut niitä heittäneensä. Pian kivien
lentely sai seurakseen oudon ääni-ilmiön: jostain vaikeasti määriteltävästä
paikasta alkoi kuulua surinaa tai vihellystä, kuin kuuloketta nostettaessa
kuuluvaa puhelimen valintaääntä. Aikansa kuunneltuaan miehet
huomasivat, että äänen kanssa saattoi kommunikoida, sillä se vastasi
kysymyksiin sovitun koodin mukaisesti. Vastauksista hahmottui synkeä
murhajuttu: mies ja nainen oli surmattu veistämörakennuksessa ja haudattu
sen maalattiaan.(10)
Veistämön johtajalta miehet saivat kuulla, että tämä oli havainnut
samanlaisia ilmiöitä jo kuukautta aikaisemmin. Veistämön konttorissa
johtaja oli nähnyt kivensirujen lentävän, vaikkei niitä konttorin puolella
pitänyt olla ollenkaan; hän oli myös kuullut selittämättömiä koputuksia ja
nähnyt konttorin oven aukeavan itsestään.
Kertomuksista ja lehtijutuista ei selviä, montako miestä veistämössä oli
töissä eikä sitäkään, havaitsivatko ilmiöitä muut kuin Ensio A., Veikko J.
ja veistämön johtaja. Joka tapauksessa kummitus laajensi toimintansa
suurempiinkin esineisiin: vasara lensi hyllyltä lattialle, konttorin puolella
lenteli pieniä marmorilaattoja, tahko pyöri itsekseen.(11)
139
Lokakuun alussa kummittelu oli paisunut sellaisiin mittoihin, että tapaus
nousi julkiseksi. Ensio A:n äiti tunsi Helsingin Sanomien Jyväskylän
aluetoimittajan Vaajakallion ja toi poikansa tämän luokse selostamaan
kummittelua. Vaajakallio kävi miehensä ja Kasvatusopillisen
korkeakoulun lehtorin Eero Valovirran kanssa kahtena iltana paikalla ja
juttu ilmestyi Helsingin Sanomissa 6. lokakuuta.
Vaajakallion pariskunta ja Valovirta lienevät jo aiemmin olleet
kiinnostuneita parapsykologisista ilmiöistä, sillä kaikki kuuluivat
Jyväskylän parapsykologiseen kerhoon. Helsingin Sanomien juttu ei ota
suoraan kantaa ilmiöiden laatuun, mutta rivien välistä voi lukea, että
kirjoittaja pitää tapausta aitona. Jutulla on kiistatonta arvoa, sillä siinä on
silminnäkijäkuvaus poltergeist-ilmiöistä:
"Todellinen kauhumaisema oli vastassani niinä kahtena iltana, jolloin
kirjeenvaihtajamme oli tutustumassa itse paikalla outoihin ilmiöihin.
Kiviveistämö törrötti aavemaisena pimeydessä kummitusmaisine
nostureineen. Ensimmäisenä iltana tutkimme rakennusta ulkoa
turvallisen välimatkan päästä. Leikkisäksi heittäytynyt schäferi taisi
sotkea kaikki piirustukset, sillä kummituksesta ei kuulunut mitään.
Sen sijaan kuului yön pimeydestä selkäpiitä karmiva humalaisen ääni,
joka nauroi yössä kulkeville.
Summerin ääni ja laimea kivisade oli seuraavan illan kokemuksissa.
Tällöin oli veistämöllä kaikkiaan kahdeksan henkilöä, heidän
joukossaan juttuun kiinnostunut ja asiantuntijaksi pyydetty tri
Valovirta, joka muiden tavoin sai heti vastaansa summerinääntä
muistuttavan heikon, vähitellen illan mittaan voimistuvan äänen. Se
toisti halutun luvun, vastasi kysymyksiin ja päästi vihdoin klo 23.30
tienoilla hätähuutoa muistuttavan valituksen, joka nostatti vilunväreet
selkään.
- Äänenkin voisi vielä selittää, vaikka olenkin varmistunut siitä, ettei
se voi olla mikään hyönteisen ääni, sanoi tri Valovirta tutkiessaan
muiden miesten kanssa seinää, josta ääni kuului - mutta kivien lentely
on jotain, mille ei voi löytää selitystä - ei vielä. Hän oli koonnut
taskuunsa joukon kivensiruja, jotka olivat lentäneet ensin kattoon
sitten lattialle pahvilla tiivistetyssä (konttori)kopissa."(12)
140
Vuonna 1971 Olavi Kiviniemi haastatteli Antamo Vaajakalliota, joka
kertoi omat muistonsa käynnistä kummittelupaikalla:
"Me sovimme sitten tohtori Eero Valovirran kanssa, joka oli
Jyväskylän tähtitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja ja
Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajainvalmistuslaitoksen
luonnontieteen lehtori, että hän lähtee sitten rouvansa kanssa matkaan
sinne. Rouva oli itsekin opettaja, hän oli Jyväskylän tyttölyseon
luonnontiedon lehtori, filosofian maisteri ja kaikin puolin järkevä,
molemmat jalat maassa seisova ihminen hänkin.
Ja näin me sitten menimme yhtenä yönä joka oli... taikka iltana, kello
yhdeksän aikaan. Se oli erittäin synkkä, tarkoitukseen oikein hyvin
sopiva, semmoinen sumuinen, synkkä, tihkuinen yö. Ja me läksimme
sitten, otimme meidän koiramme mukaan - meillä oli
saksanpaimenkoira - ihan kurillamme, että miten koira suhtautuu
tämmöiseen paikkaan. Koira oli levoton tosiaan siinä veistämön
ulkopuolella, se oli silminnähtävän poikkeuksellinen sen käytös. Ja
sisään se ei tullut ollenkaan, se kieltäytyi itsepintaisesti menemästä
sisään vaan jäi sinne ulos makaamaan aika pitkän matkan päähän
rakennuksesta.
No sisällä oli, olikohan siellä kaksi kolme miestä, pari näitä veistämön
työmiehiä, jotka olivat silloin olleet siellä illalla töissä. Olivat siinä
vähän pois lähdössä siinä jo ja tuntuivat olevan vähän niinkuin
jotenkin vaivautuneita. No, silloin nyt ei tapahtunut yhtään mitään,
veistämö oli kaikin puolin semmoinen salaperäisen ja synkän
näköinen. Siellä oli muutamia harvoja yksinäisiä lamppuja ilman
mitään varjostimia ja ne löivät semmoiset kovat, terävät varjot, mustat
varjot, ja kaikki oli vähän noin tosiaankin kummitusmaisen näköistä.
Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan
todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin, että joo, se on aika
samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se
vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti
terävämpi se ääni.
Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä
edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia
141
rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten
totesin, että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta. Ja minä helistelin
sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten että voitkos sanoa,
kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on.
Ja heistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi
kertaa.
Hyvä, se meni siis aivan kohdalleen. Ja sitten minä kysyin, en muista
mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat
kysymykset ruotsiksi ja mitään vastausta ei tullut. Se ei siis ilmeisesti
osannut ruotsia. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään tullut
vastausta. Se meni vallan mykäksi.
No sitten siinä, ellen väärin muista, vähän kaikki tentti siltä yhtä sun
toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle,
koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli
hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta
sanoin että kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa. Ja
jonkin ajan perästä se loppui.
Koko sen ajan tohtori Valovirta oli kulkenut ympäri seiniä ja
koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään
onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpuruilla täytetty.
Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa.
Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se
tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta ja todettiin, että ei siinä ilmeisesti
vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan... ne istuivat kuin
kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että
siinä ei ollut mitään vilppiä."(13)
Lokakuun seitsemäntenä Helsingin Sanomien lukijat saivat edelleen
täyden annoksen paranormaaleja ilmiöitä:
"Hautakiviveistämön kummitus ei enää tiistaina ja keskiviikkona
tyytynyt vain pieniin kivensiruihin ja koputuksiin. Aamusta lähtien se
näinä päivinä on nakellut mrmorikiven kappaleita ja suuria
parinkymmenenkin senttimetrin mittaisia muttereita.
Keskiviikkoaamuna se ryskytti veistämön seinää niin, että sahajauhot
lensivät huoneeseen.
142
Näinä päivinä ei enää kukaan veistämön työntekijä ole jäänyt hämärän
tulon jälkeen veistämölle töihin, sillä henkimaailma on ryhtynyt
hallitsemaan siellä liian kovin ottein. Tri Valovirran käydessä
keskiviikkona valokuvaamassa näitä kummitusmaisemia pudotti outo
ilmiö parinkymmenen senttimetrin mittaisen ruostuneen ruuvin hänen
jalkoihinsa. Veistämön väki kertoi, ettei tätä ruuvia ole käytetty pitkiin
aikoihin eikä sen nykyisestä säilytyspaikasta ole varmaa tietoa. Tri
Valovirtaa varten olivat miehet keränneet myös ruokatunnin aikana
lentäneet viisi kiveä konttorihuoneena käytettyyn tiivistettyyn koppiin.
Kun niitä hetkeä myöhemmin mentiin hakemaan, ne olivat kadonneet,
vaikka aivan varmuudella tiedetään, ettei kukaan ole käynyt kopissa
sen jälkeen, kun kivet oli koottu pöydälle. Tässä pienessä
puulattiaisessa huoneessa lentelee yhä kiviä, vaikka esim. sieltä on
kaikki kivet siivottu tarkasti pois."(14)
Lokakuun kahdeksannen päivän lehti toteaa jo "Jyväskylän
kummitusrintamalla hiljaista", mutta lisää kummitteluun vielä muutaman
veistämön työntekijöiltä kuullun ilmiön: seinällä riippunutta suurta
viivotinta oli heilautettu voimakkaasti, lähistöllä ollut tanko oli itsestään
pyörähtänyt ja lattialle oli paiskautunut noin viiden kilon lyijypuntti.(15)
Lokakuun 15:nnen Helsingin Sanomissa oli Parapsykologisen
tutkimusseuran varapuheenjohtajan T.K.Laakson pitkä artikkeli, jossa
Jyväskylän tapaus selitettiin poltergeist-ilmiöksi. "Jyväskylän tapauksessa
jatketaan vielä tutkimuksia sopivaa meediota apuna käyttäen", toteaa
Laakso juttunsa lopussa. (16)
"Sopiva meedio" oli helsinkiläinen selvänäkijä Terttu Blaschkow, joka
sitten Laakson kanssa kävi paikalla. Hän muistelee käyntiään Aikki
Perttola-Flinckin kirjassa "Ihmistiedon rajamailla" otsikolla "Sidoin
kiviveistämön kummituksen savipalloon":
"Kun Jyväskylän kiviveistämöllä kummitteli, Parapsykologisen seuran
puheenjohtaja pyysi minua lopettamaan oudot ilmiöt. Lensimme
Jyväskylään, ja jo pari vuotta opettajanani ollut mieshenkilö saneli
minulle kaavan, jolla minun piti sitoa levottomat henget. Insinööri
T.K. Laakso istui vieressäni, kirjoitti ja piirsi kaavan muistiin. Kun
tulimme veistämön pihaan näin ovella miehen ja naisen ja tiesin
heidän olevan murhatut ja nyt kummittelevat henget. Sisällä ei ollut
143
ketään, pimeääkin siellä oli, mutta tahko pyöri, kivet ja taltta lensivät
ilmassa. Mukanani oli henkien pihamaalle paiskaama kaivertaja ja hän
ihmetteli, miksi henget nakkelivat häntä, joka sentään uskoi, eikä sitä
toista työntekijää, joka juoksi karkuun."
Blaschkow sitoi henget saamansa kaavan mukaan tulen, ilman, maan ja
veden avulla savipalloihin ja vei pallot mukanaan.
"Toimme siis savipallot Helsinkiin, mutta teimme niillä useita kokeita
ennen niiden lopullista rauhoittumista. Päästin henget vapaiksi ja ne
menivät oitis Jyväskylään ja veistämölle. Paikalla oli todistajana myös
muuan Helsingin sanomien toimittaja. Kokeet tapahtuivat siten, että
minä olin Helsingissä ja soitin veistämölle ja kerroin minuutilleen,
milloin päästän henget vapaiksi. Varoitin myös kyseistä toimittajaa
menemästä liian lähelle tahkoa, koska murha-ase voi lentää sinne.
Tahko alkoi pyöriä ja samassa taltta lensi sitä kohti, toimittaja korjasi
sen talteen ja toi kotiinsa. Mutta ei hän pitänyt sitä huoneessaan yhtä
yötä kauempaa. Seuraavana päivänä hän soitti minulle viettäneensä
kamalan yön! Tällä hetkellä taltta on T.K. Laakson hallussa. "(17)
Antamo Vaajakallio vahvistaa Blaschkowin kokeilut henkien kanssa. Hän
oli soitellut veistämölle ja kysynyt, jatkuvatko ilmiöt ja niin vai oli käynyt,
että ilmiöitä esiintyi vain silloin, kun Blaschkow oli vapauttanut henget.
Blaschkow ei ollut ainoa meedio, joka kävi hautakiviveistämössä.
Vaajakallion mukaan Hollannista tuli Mulder-niminen selvänäkijä, joka
Blaschkowin käynnistä tietämättä vahvisti tämän diagnoosin: kummittelun
aiheuttivat veistämössä murhatut mies ja nainen, jotka oli haudattu
maalattiaan.
Hautakiviveistämön kummitus koki tyypillisen poltergeistin kohtalon: se
nousi nopeasti kuuluisuuteen ja katosi yhtä nopeasti. Jyväskyläläinen
lehdistö, joka oli pahasti myöhästynyt tapauksen uutisoinnissa, nousi
vastustamaan Helsingin Sanomien kummitusta ymmärtävää otetta.
Jyväskylän Sanomat totesi, että "nykyaikainen journalistiikka vaatii myös
tieteellistä todistusaineistoa" ja leimasi kummituksen humalaisten
toilailuksi.(18)
Oliko hautakiviveistämön kummitus sitten petosta vai aito poltergeist?
144
Olavi Kiviniemi, joka on tarkimmin tutkinut tapausta, toteaa:
"Aukoista huolimatta aineistoa on kertynyt niin paljon, että pidän
Jyväskylän kiviveistämön kummitusta varteenotettavana tapauksena.
Eri lähteistä kootut tiedot vahvistavat toisiaan. Erot yksityiskohdissa
ovat pieniä ja sellaisissa yhteyksissä, että ne on helppo ymmärtää.
Tapahtumien runko on selkeä eikä muodollisesti anna suuriakaan
mahdollisuuksia virhetulkinnoille."(19)
Tapaukseen liittyy kuitenkin jälkiepisodi, joka oikeuttaa petosepäilyt.
Antamo Vaajakallio kertoo:
"Useita vuosia sen jälkeen, kun kaikki tämä oli tapahtunut ja juttu oli
ilmeisesti jo vaipumassa unhoon, tuli jutun alkuunpanija, tämä
kiviveistäjä Ensio A., meidän kotiimme ja alkoi erittäin pontevasti
perua koko tapahtumaa sanoen, ettei siellä yhtään mitään tapahtunut,
mitään yliluonnollista. Että kaikki oli hänen itsensä järjestämää. Hän
oli heilutellut ohkaisilla langoilla niin sahoja kuin pyöritellyt tahkoja.
Mutta kun sitten käytiin toteamassa tämän tahkon rakenne ja ne
mahdolliset vipuvarret - hän vielä sanoi, että hän paperinarun kiersi
tahkon akselin ympärille ja sitten hän hiljaa selän takaa veti niin, että
tahko pyöri ja se kampi rupesi kiertämään - totesimme sen, että se oli
kyllä täysi mahdottomuus, sillä se tahkon laakeri oli niin tavattoman
huono, että se kitka ja se tavattoman huono vääntömomentti, mikä
siinä syntyi kun noin ehkä tuuman vahvuiselle akselille kierretään
paperinarua, niin ei mikään mahti maailmassa saa näillä vehkeillä sitä
narua pyörimään. Sen lepokitka on niin suuri, että se naru katkeaa
varmasti.
Että kaikesta tuntuu siltä, että tässä oli aivan siis harkittu kielto. Mistä
syystä tämä katumus sitten näin pitkän ajan kuluttua oli tullut näin
voimakkaasti, että hänen täytyi tulla perumaan tätä puhetta, niin minä
en jaksa käsittää. Oliko hän sitten joutunut itse joihinkin
henkilökohtaisiin vaikeuksiin ja koetti saada peruutusta, se ei koskaan
selvinnyt. Mutta ilmeistä oli, että hän koettaessaan tehdä tätä
mahdollisimman luonnolliseksi ja koettaessaan keksiä rationaalisia
selityksiä kaikelle sille, mitä oli tapahtunut, niin hän puhui vastoin
parempaa tietoaan."
145
Antamo Vaajakallio saattaa olla oikeassa epäillessään Ensio A:n
tunnustusta. Jyväskylän kummituksen aitous jää kuitenkin kyseenalaiseksi.
Hautakiviveistämön ilmiöistä juuri ne on kuvattu ylimalkaisimmin, jotka
parhaiten todistaisivat tapauksen aidoksi. Näistä ilmiöistä - esineiden
liikkumisesta, kivensirpaleiden lentelystä -- tarvittaisiin seikkaperäisiä
silminnäkijäkuvauksia, ennen kuin petosepäilyistä voitaisiin luopua.

Valitettavasti olen lukenut kyseisen kirjan läpi.. kiitos kuitenkin linkistä.

Asia kiinnosta todella paljon ja olisi mahtava kuulla tarinoita joita ei kaikille kerrota.. sekä mahdollisesti päästä käymään kyseisissä paikoissa.

Sähköpostia voit laittaa osoitteeseen [email protected]

Osaatko sanoa tarkemmin, missä päin tämän hautakiviveistämön rauniot ovat ? Kuokkalassa kuulemma, mutta missa siellä ?