mistähän

että suurin osa ihmisistä ei koe elämänsä aikana mitään yliluonnollisia juttuja. kerron esimerkin, itse asuin lapsuuden kodissani noin 18 vuotta, enkä koskaan kokenut mitään yliluonnollista. kuitenkin, kerran oli serkku käymässä yö kyläilemässä, ja väitti aamulla kiven kovaa, että olohuoneessa oli yön aikana liikkunut tumma hahmo edes takaisin. oli kuulemma makuuhuoneen peilin kautta nähnyt tämän. myös meidän koira oli kuulemma reagoinnut. asia oli jo unohtunnut minulta, mutta nyt kun eksyin tälle foorumille, asia palautui mieleen. siis onko jollain ihmisillä herkemmät "antennit" vastaanottamaan kyseisiä ilmiöitä, vai lähteekö kaikki loppujen lopuksi ihmisen omasta mielestä.mainittakoon että serkkuni tapoihin ei kuulu puhua paskaa, joten en epäile etteikö asia olisi ollut näin. mutta esim. koirankaan käytöksessä en itse huomannut koskaan mitään outoa.
3750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ylivoimaisesti suurin osa kerrotuista tapauksista on pelkkää erehdystä, kuvittelua ja harhoja, jotka kerrotaan yksinkertaistaen ja liiotellen.

Olen tarkistellut kymmeniä kertomuksia ja tällainen on ollut tulos. Aitojakin ilmiöitä epäilemättä on, mutta ne ovat kovin harvinaisia ja hukkuvat niin sanoakseni höpötyksen kuonaan.

Äänestä

osa ihmisistä?

>>että suurin osa ihmisistä ei koe elämänsä aikana mitään yliluonnollisia juttuja

Äänestä

se olla näin. onko serkkusi kokeillut spiritismiä? ajattelin kun tällä palstalla nää ihmiset kirjoittaa kokemuksistaan ja usein käy ilmi että joskus nuoruudessaan on kokeillut spiritismiä.. ehkä silläkin on vaikutusta.:P ihan vain päättelin omassa pienessä päässäni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


johtuu kirjoitti:

että suurin osa ihmisistä ei koe elämänsä aikana mitään yliluonnollisia juttuja. kerron esimerkin, itse asuin lapsuuden kodissani noin 18 vuotta, enkä koskaan kokenut mitään yliluonnollista. kuitenkin, kerran oli serkku käymässä yö kyläilemässä, ja väitti aamulla kiven kovaa, että olohuoneessa oli yön aikana liikkunut tumma hahmo edes takaisin. oli kuulemma makuuhuoneen peilin kautta nähnyt tämän. myös meidän koira oli kuulemma reagoinnut. asia oli jo unohtunnut minulta, mutta nyt kun eksyin tälle foorumille, asia palautui mieleen. siis onko jollain ihmisillä herkemmät "antennit" vastaanottamaan kyseisiä ilmiöitä, vai lähteekö kaikki loppujen lopuksi ihmisen omasta mielestä.mainittakoon että serkkuni tapoihin ei kuulu puhua paskaa, joten en epäile etteikö asia olisi ollut näin. mutta esim. koirankaan käytöksessä en itse huomannut koskaan mitään outoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu