Hankimme viikonloppuna pari aikuista kissaa,
joista edellinen omistaja
luopui allergian takia. Nuorempi, vuoden ikäinen
narttu, tuntuu jo
sopeutuneen uuteen miljööseen, ruoka maistuu ja
leikki sujuu, vaikka kisu
onkin vähän arka.
Olen kuitenkin huolissani tuosta toisesta
kissasta. Kolli on parin vuoden
ikäinen leikattu norjalainen metsäkissa. Koko
tämän ajan, siis sunnuntaista
asti, se on kyyhöttänyt pimeissä nurkissa ja
vaihtanyt nurkkaa matalana
hiipien. Piilostaan se sitten tuijottaa arkana.
Kissa antaa kyllä silittää
ja ottaa syliin, mutta suhtautuu jotenkin
alistuneesti ja pyrkii poistumaan
vähin äänin johonkin toiseen piilopaikkaan.
En ole nähnyt kissan syövän kertaakaan, ja mikä
huolestuttavinta, en edes
juovan. Kissat ovat kyllä päiväsaikaan keskenään
kotona, joten ihan varma en
ole, kumpi ruokakupin tyhjentää, mutta kollin
suhtautuminen tarjottuihin
pöperöihin on enemmänkin negatiivinen, eikä kuppi
tyhjene, vaikka kissa
viettäisi aikaa huonessa kupin äärellä yksinään.
Tyrkyllä on ollut
purkkiruokaa, joka edellisen omistajan mukaan oli
kissojen herkkua.
Voiko kissa olla muutosta näin järkyttynyt, vai
onko tässä jotain muuta
taustalla?
Jotain vihjeitä tilanteen parantamiseksi?
Lääkärireissuhan tässä on joka tapauksessa edessä,
jos mitään ei mene kurkusta alas.
joista edellinen omistaja
luopui allergian takia. Nuorempi, vuoden ikäinen
narttu, tuntuu jo
sopeutuneen uuteen miljööseen, ruoka maistuu ja
leikki sujuu, vaikka kisu
onkin vähän arka.
Olen kuitenkin huolissani tuosta toisesta
kissasta. Kolli on parin vuoden
ikäinen leikattu norjalainen metsäkissa. Koko
tämän ajan, siis sunnuntaista
asti, se on kyyhöttänyt pimeissä nurkissa ja
vaihtanyt nurkkaa matalana
hiipien. Piilostaan se sitten tuijottaa arkana.
Kissa antaa kyllä silittää
ja ottaa syliin, mutta suhtautuu jotenkin
alistuneesti ja pyrkii poistumaan
vähin äänin johonkin toiseen piilopaikkaan.
En ole nähnyt kissan syövän kertaakaan, ja mikä
huolestuttavinta, en edes
juovan. Kissat ovat kyllä päiväsaikaan keskenään
kotona, joten ihan varma en
ole, kumpi ruokakupin tyhjentää, mutta kollin
suhtautuminen tarjottuihin
pöperöihin on enemmänkin negatiivinen, eikä kuppi
tyhjene, vaikka kissa
viettäisi aikaa huonessa kupin äärellä yksinään.
Tyrkyllä on ollut
purkkiruokaa, joka edellisen omistajan mukaan oli
kissojen herkkua.
Voiko kissa olla muutosta näin järkyttynyt, vai
onko tässä jotain muuta
taustalla?
Jotain vihjeitä tilanteen parantamiseksi?
Lääkärireissuhan tässä on joka tapauksessa edessä,
jos mitään ei mene kurkusta alas.
Vastaukset 12
Vanhimmat
en ole asiantuntija, mutta jos kissa tulee uuteen
kotiin, niin saattaahan se vierastaa jonkun
aikaa. Ole huolissasi sitten jos viikkojen päästä
kissa ei ole sopeutunut. Jos tahdot tietää, onko
kissa syönyt tai juonut, laitat kissat eri
huoneisiin kuppien kanssa. Kyllä sitten näkyy,
onko kumpikaan syönyt. Saattaahan kissan
luonteeseenkin kuulua tuo piilottelu. Toivotan
onnea, eiköhän ne kisut sopeudu!
miten uros-mirri suhtautuu naaras-mirriin eli
siis jos naaras on jo melko hyvin sopeutunut,
niin miten on, ottaako uros lainkaan kontaktia
naaraaseen teidän nähden? Eli voiko mitään pientä
leikinpoikasta syntyä? Entä jos yrität leikkiä
uroksen kanssa jollain kivalla lelulla tai sitten
leikität naarasta uroksen vieressä? Voit myös
ostaa jotain todella hyvää herkkua (sydän, maksa,
katkaravut jne) ja jättää niitä uroksen
lähistölle.
Toisaalta sanotaan, että eläinten pitäisi saada
rauhassa tutustua uusiin paikkoihin. Jotkut jopa
neuvovat, että tutustuttaminen pitäisi aloittaa
huone kerrallaan eikä yhdellä kertaa koko asuntoa.
Eläimethän usein osoittavat muutoksia kohtaan
oireilua, varsinkin mirrit kun ovat hyvinkin
kiinni omassa tutussa paikassa. Oma vanhempi
mirrini, nyt jo poismennyt, sairastui vakavasti
lääkärin mukaan juuri stressistä joutuessani
jättämään sen hoitoon vieraalle työmatkani
ajaksi.
Nuoriahan nuo molemmat vielä ovat, joten paljon
yhteistä aikaa teillä siten on edessä.
Toisaalta myös sairas mirri oireilee juuri niin,
että se hakeutuu piiloon omiin oloihinsa ja
käytös on selvästi apaattista.
Jonkin aikaahan eläin voi olla syömättä, mutta
ainakin vettä pitää kulua. Mutta kyllähän se
syömättömyyskin pitää tutkia, jos se jatkuu liian
kauan. Muistankohan oikein, että lääkäri puhui
minulle maksimissaan viikosta...
Kysele myös hiukan entiseltä omistajalta, onko
aiemmin ollut ongelmia esim. poissaolojen
suhteen.
Tsemppiä ja toivottavasti kaikki menee hyvin!
Minkäänlainen leikkiminen ei ole kiinnostanut
kollia. Naaras kyllä kiehnää välillä vieressä,
mutta toinen korkeintaan tuijottaa sitä tai lähtee
pois. Ihmisen läheisyydessä kissa on ilmeisen
varautunut, eikä edes huomaa leluja, sama reaktio
ruuan kanssa. Kokeilen kuitenkin noita
mainitsemiasi herkkuja. Ainakin jauhelihaa ja
katkarapuja pitäisi kaapista löytyä tähän hätään.
Kyllä se kissa varmaan tottuu uusiin ihmisiin ja
ympäristöön, mutta pelkään, että nestehukka
yllättää sitä ennen, jos tämä tilanne jatkuu.
Kissa ei ole vaikuttanut kovin innokkaalta
nuolemaan turkkiaan, mutta auttaisikohan, jos
kastelen sen etutassut? Vettä menisi masuun edes
vähän, mutta toisaalta, jos ei nuoleminen
kiinnosta, niin kissalla on entistä kurjempaa
tassut märkänä.
Kai tämä vielä iloksi muuttuu...
Tiedän kokemuksesta, että eläimen syömättömyys ja
selkeä haluttomuus kaikkeen aiheuttavat tosi
paljon huolta omistajassa.
Antaako mirri sinun käsitellä itseään eli
voisitko onnistua saamaan nestettä mirrille
pienellä lääkeruiskulla? Muista kuitenkin, että
mirrin pitää saada nestettä jollain lailla ja jos
koko viikko on jo ollut niin ja näin, kannattaisi
ehkä soittaa ja kysyä neuvoja eläinlääkäriltä.
Monikissaperheessä kun ei koskaan voi tietää,
kuka mirreistä juo ja syö, ellei itse pääse
tilannetta näkemään. Ja elimistön kuivuminen on
eläimille hengenvaarallinen tila.
Tsemppiä!
Oletko kokeillut laittaa ruokakuppia sinne pimeään
nurkkaan, jossa kissa piileksii? Tai johonkin
muuhun kissan mielestä "turvalliselta" tuntuvaan
paikkaan, esim. sängyn tai tuolin alle. Kissa
varmaan vielä arastelee uutta kotia, eikä uskalla
asettua ruokailemaan, jos kupit avat avoimella
paikalla, ja ympärillä vielä mahdollisesti hyörii
väkeä kaiken aikaa. Voisit vaikka nostaa kupin ja
kissa lattiatasoa ylemmäs johonkin, mistä on hyvä
tarkkailla ympäristöä samalla kuin aterioi ja
missä kukaan ei pääse yllättämään takaapäin.
Kissa vietti eilisillan saunanlauteilla ja vein
sille sinne valikoiman katkarapuja, jauhelihaa ja
purkkimuonaa. Parin tunnin päästä ruoka oli
edelleen koskematon ja kissa siirtynyt toiseen
nurkkaan.
Pieni toivonkipinä heräsi aamulla, kun palasin
hakemaan puhelinta. Kissa istui yllätettynä
keittiön lattialla. Ei tosin lähelläkään
ruokakuppeja, mutta ilmeisesti se kuitenkin tutkii
paikkoja kun ihmiset ovat poissa. Kovin laihaksi
vaan on raasu mennyt.
kun me muutimme,kissamme ei halunnut tulla ulos
kantolaatikosta kuin salaa yöllä hiljaa kävi
tutkimassa ympäristöä....järkytys oli
ilmeinen,ennenkuin löysi samat asiat ja tavarat
kuin ennenkin.sun tapauksessas kun on ympäristön
tavaratkin erit,mahtaa olla hämmästys ja järkytys
iso......eläinlääkäriltä saanee hyviä neuvoja
asiaan.
Huono juttu, ettei kisu suostu vieläkään syömään.
Ilmeisesti syömättömyys ei sitten johdukaan vain
arkuudesta vaan kisu on tosiaan päättänyt ryhtyä
nälkälakkoon. Apteekista saa Nutriplus geeliä,
joka sisältää kaikenmoisia vitamiineja ym. Voisit
yrittää saada kissan nuolemaan sitä vaikka
sormesta tai käpälästä, ettei raukka kuole
nälkään. Eläinlääkäristä saa Hillsin a/d ruokaa,
jota voi syöttää samalla tavalla.
Kun meille tuli toinen kissa, joka oli jo hieman
vanhempi, niin sekin lymyili kylppärin kaapissa ja
kaapin alla varmaan reilun viikon verran. Ei
leikkinyt ei maukunut eikä tainut juuri
syödäkkään, vaikka olikin kova herkuttelija. Siitä
se sitten pikkuhiljaa piristyi ja rohkaistu. Pidä
ruoka ja juomakuppia koko ajan lähettyvillä, niin
voi käydä ainankin maistamassa, jos siltä
kissalle vielä jonkin aikaa eli anna sen olla
omissa oloissaan äläkä mee häiritsee Vie
makupaloja sillon tällön -ilman suurta meteliä-
lähistölle.Älä pidä meluisia juhlia.Kollit on
herkkiä poikia ja vaatii aikansa vaan ei ne ikinä
nälkälakkoon oo kuolleet.
Nyt on aika ruveta jo pakkosyöttämään!
a/d on hyvää...
laita puolikas a/d purkki sekoita mukaan
kanamunan keltuainen ja kermaa...
Ota 10millin lääkeruisku...
Ota kissaa niskasta ja tunge ruisku suuhun...
syötä se 10milliä pikkuhiljaa ruittaamalla parin
millin erissä kurkkuun...
Kissalle pitäisi syöttää päivässä väh.150-200mil.
Syötä kerralla niin paljon kun menee alas (mutta
älä 60milliä enempää)....
Jos syöttäminen ei onnistu soita eläinlääkäriin
(soita muutenkin)
Kissasi on kuiva: Kun otat sitä niskasta ja
lasket irti iho ei laskeudu normaalisti...
Jos kissasi on kuiva vie se eläinlääkärille
nesteytettäväksi!
Sitä ei voi tehdä kotona!!!
Tutki kurkku, suu ja kieli mahdollisten haavojen
tai tulehtumien varalta!Jos tulehdus löytyy soita
eläinlääkärille!
Tarkkaile kissaa...(vaikuttaako sairaalta,
vuotaako nenä nje.)
Kysy lisää niin vastaan kyllä!
Luojan kiitos, viikonlopun aikana kissa alkoi
maistella kupistaan ja tänä aamuna söi jo lähes
normaalisti. Onneksi ei tarvinnut pakkosyöttöön
turvautua.
Kiitos myös kaikista neuvoista ja tsemppauksesta.
Oli lohdullista lukea, että kissan syömättömyys
uusissa tilanteissa ei ole ihan tavatonta. Tässä
tapauksessa auttoi ajan kuluminen ja kissan
omaehtoinen totuttelu uuteen ympäristöön.
..taisin itsekin laihtua, kun huolehdin kissan
puolesta.. :)