Akk sivuilta luettu ,eli pystyy ajamaan nousupisteet kf6.
Muttei tule vielä kansalliseksi luokaksi 2009.
Muttei tule vielä kansalliseksi luokaksi 2009.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tuohan on hyvä asia uuden luokan leviämiselle. Ei tarvitse kenenkään siirtyä takaisin "kultamuna"-luokkaan vaan voi ajaa ihan kaupan vehkeillä...
juu tuolla kooäf luokassahan se on niin helppoo kun on niin vähän noita koneita valittavana ja kesken vuoden taitaa vielä tulla uusiakin.
Meillä on vaan yksi kone jolla pärjättävä.
Eiköhän kaikki noita kolmea lukuunottamatta aja ihan vain yhdellä koneella....
Jotkut tosin käyttää Keimolan velholla tiiviim.....
Turhaa älämölöä pidetään koko kf6 luokasta. Ei edes saatu kansalliseksi luokaksi kyseistä luokkaa, niin sepä sitten siitä. Muuan hemmo tuumi aikalailla osuvasti eräissä kisoissa, että kf6 on luokka, joka suunniteltiin ylitukeville rikkaiden muksuille, jotta saavat leikkiä keskenään. Monikaan ei hanskaa tehokasta ajopeliään, kun kunto ei riitä. Ja ajolinjatkin näyttäisi olevan hukassa
että tässä on nyt sekoiltu ihan lajin perukoille asti nousupisteet jne.
toinen juttu että moni on ihan oikeasti pihalla pitäisikö jotakin kenties tehdä tai viivyttää päätöksiä kun eivät tiedä mitä tapahtumassa
kuvaavaa on että toi kova kf6 puuhamies-guru on jo varannut kuulemma pojalleen tulevan kauden raksut
Miten sinä villikissa jaksat. Mene vaikka nurmikon leikkuuseen...
gurun pojille raksuja riittää, mutta kaikki ei saa kilpailukykyistä laitetta - ja sitäpaitsi guru ajattanee sekä koffia että raksua
koffikutonen tulee ja 2009 on jo 50 autoa samassa kisassa!
tarvii olla rikas, että voi ajaa kilpailukykyisillä raksuilla, pitää olla 4 konetta á 3000 ekee,
niukemmin rahavaroin pitää ajaa koffikutosta, sillä 1500 moottorilla pärjää monta vuotta
tosissasi??? minkäs mosan meinasit ostaa nyt ja olla varma, että sillä kerkee ensi kesänäkin? vortex, maxter, parilla vai lenzo....? vai ostatko vasta juhannuksen jälkeen 2009 second editionin??? vai ne kaikki ku koffi on niin halpa??? PS. taso oli luokaton ainakin lahden sm:n yhteydessä ajetussa näytösajossa/kisassa