Otsikon tarkoitus on antaa viitettä Nissan Primeran omistajille ja ostoa harkitseville. Ajatelkaapa asiaa niin, että jos autoa myydään mielestäni todella halpaan hintaan voiko siltä vaatia kaikkia "saksalaisen" ominaisuuksia. Itse omistan edellisen vuoden Primeran ja olen kyllä hyväksynyt noi kaikki ajoon vaikuttavat "ominaisuudet" siinä rajoissa, että autossa toimii kaikki kuitenkin normaalisti. Yleensä autoja käydään koeajamassa ja muutenkin otetaan asioista selvää ettei tarvitse jälkeenpäin valittaa jostain tuulikiikku ongelmasta.
10 vuoden aikana Nissan ei ole kertaakaan jättänyt tielle (ajoa vuosittain n. 20 tkm). Eli kiteytän vielä asiaa: ihmiset ajavat kustannussyistä Nissanilla!
10 vuoden aikana Nissan ei ole kertaakaan jättänyt tielle (ajoa vuosittain n. 20 tkm). Eli kiteytän vielä asiaa: ihmiset ajavat kustannussyistä Nissanilla!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koeajoin useita edukkaita uutuusmalleja, kuten Kia Cee'd ja Seat Altea XL. Pieniä, ahtaita ja täynnä halvalla tehtyä kompromissia.
Kokeilin isompia ja arvostetumpia malleja, Passatia, Mondeota ja isoa Toyotaa. Ihan ookka pelejä, mutta vaihtoraha 20 kiloeuroa omaani.
Ostin pari vuotta vanhan, vähän ajetun Primulan ja vaihtoraha oli vaivaiset 7 kiloeuroa.
Auto on moderni, iso, parannettu versio vanhasta.
Kuin taksi.
Naapurit ei taputa. Työkaverit ei taputa.
Does it break my heart ?
Ei !
vuodessa jo vuodeta 1979. Kerran jättänyt tienpäälle.
Autoilla tullut 700 000-1 000 000 kilometriin mittareihin. Halpaa luotettavaa menoa.
P12 ostin aikoinaan juuri sen takia, että koin saavani rahalle vastinetta. Toki taustalla oli paljon hyviä kokemuksia (paljon ajetuista) sunnyistä ja primeroista.
Moderni uudistunut ilme, hyvä vakiovarustele ja hintalaatusuhde kilpalijoita parempi. Ostin auton käytettynä, jolloin koin hintalaatusuhteen olevan vielä selkeämmin primeran hyväksi.
Samalla hintaa olisin saanut vain vanhakorisen avensiksen, ei kiitos (yök). Uusikorinen avensis ja mazda 6 maksoivat 4-5keuroa enemmän.
Nyt useamman vuoden jälkeen, en voisi olla tyytyväisempi. Auto on toiminut hyvin päivittäisessä ajossa, välille ei tietenkään ole jättänyt, tms.
Nyt, kun vertailee oman P12 ja kilpialevien avensiksen ja mazda 6 hintoja, ero on kaventunut 2-3keuroon. Tässäkin suhteessa valinta meni nappiin.
Minulle auto on kulkuväline, jonka pitää toimia perushuolloilla vuodesta toiseen. Minua ei kiinnosta maksaa tuotemerkistä, jos osapuilleen samantasoista tuotetta saa halvemmalla.
Jos puhutaan harrasteautoista niin sitten arvotan autot aivan toisella tavalla, japsit ei ole kovin korkealla siinä listalla ;)
Kun seuraavan kerran vaihdan autoa, katse on jo kääntynyt korealaisiin. Hintalaatusuhde useimmissa malleissa kohdallaan. Lisäksi esim. Nissanin mallivalikoima on surkea ja ylihintainen.