Se ei pidä

Tämä on nyt vähän erikoinen juttu. Ei nyt ongelma, mutta uusi ilmiö meillä.

Minusta tuntuu, ettei meidän 2v. koira pidä minusta enää. Koira on ollut meillä vähän niinkuin vauva siinä mielessä, että etenkin minä olen sille aina lässyttänyt, puhunut vauvaäänellä, halaillut, pussaillut ja käpertynyt sen viereen. Koira on rodultaan seurallinen, mutta nyt se on ilmeisesti saanut tarpeekseen!

Kun illalla menen halimaan ja lässyttämään sille, se yksinkertaisesti poistuu paikalta. Kun yritän antaa sille pusun, sen yrittää välttää sitä. Tämä on uusi juttu, koska tähän asti koira on käsittääkseni nattinut saamastaan huomiosta. Nyt tuntuu siltä, että koira on kasvanut aikuiseksi eikä enää tykkää hempelystä.

Tiedän, että lässyttely ja halaaminen yms. ei "kuulu" kanssakäymiseen koiran kanssa oppikirjojen mukaan. Meillä koira tottelee kuitenkin minua hyvin ja yhteiselo sujuu loistavasti.

Koira pitää enemmän puolisostani, joka leikkii sen kanssa välillä todella rajustikin eikä lässytä käperry sen viereen. Höh! Eikö koirasta olekaan haliseuraksi?
4343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tai sitten henkes haisee koirasta pahalle. Ilmeisesti puolisos ei yritä ihan niin paljoo saada hyväksyntää. Älä yritä vaan ole oma ittes.

Äänestä

koirat pidä halimisesta.
Eka rotukoirani inhosi halimista, mutta sieti sen multa.
Nykyisistä koiristani osa pitää halimisesta ja rapsutteluista, osa ei.

Voihan koira pitääkin puolisostasi enemmän. Koiratkin on yksilöitä, niin kuin ihmiset. Pitää toisesta enempi kuin toisesta. Sille nyt ei mitään voi.

Äänestä

unohtua, että koira on koira ja ihminen on ihminen. Mietipä itse, jos olisit eläin ja joku puhuis sulle "vauvaäänellä"? Kyllähän se alkais vituttaa.

Koira koppiin ja käperry sen sun miehes viereen.

Äänestä

varmaa jaksa katella tuota sun perseen nuolemista, tai sitähän tuo koiran silmissä on. ja jos sun pittää mielistellä koiraas nii koira voi alakaa vittumaiseksi sulle, jos kohtelet koiraa kuin ihmistä, se kohtelee sinua kuin koiraa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minusta! kirjoitti:

Tämä on nyt vähän erikoinen juttu. Ei nyt ongelma, mutta uusi ilmiö meillä.

Minusta tuntuu, ettei meidän 2v. koira pidä minusta enää. Koira on ollut meillä vähän niinkuin vauva siinä mielessä, että etenkin minä olen sille aina lässyttänyt, puhunut vauvaäänellä, halaillut, pussaillut ja käpertynyt sen viereen. Koira on rodultaan seurallinen, mutta nyt se on ilmeisesti saanut tarpeekseen!

Kun illalla menen halimaan ja lässyttämään sille, se yksinkertaisesti poistuu paikalta. Kun yritän antaa sille pusun, sen yrittää välttää sitä. Tämä on uusi juttu, koska tähän asti koira on käsittääkseni nattinut saamastaan huomiosta. Nyt tuntuu siltä, että koira on kasvanut aikuiseksi eikä enää tykkää hempelystä.

Tiedän, että lässyttely ja halaaminen yms. ei "kuulu" kanssakäymiseen koiran kanssa oppikirjojen mukaan. Meillä koira tottelee kuitenkin minua hyvin ja yhteiselo sujuu loistavasti.

Koira pitää enemmän puolisostani, joka leikkii sen kanssa välillä todella rajustikin eikä lässytä käperry sen viereen. Höh! Eikö koirasta olekaan haliseuraksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu