Onko kaikki ruokapöydän herkkuje nauttiminen
epäterveellistä ja kiellettyä !
epäterveellistä ja kiellettyä !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
itseni ymmärtää, että kaikkia pöydänantimia saa nauttia, kohtuudella.
olla kieltämättä itseltäni parhaita asioita elämässä. Kaikkihan on varmaan jonkun mielestä epäterveellistä ja joku toinen taas ei, mutta kohtuudella kaikkea.
että täällä on muitakin, jotka ovat kohtuusajattelun kannalla.
Olen huomannut, että oikein lihavat ihmiset, jotka eivät pysty pysymään kohtuudessa, kamppailevat jatkuvasti kilojensa ja mielitekojensa kanssa eivätkä ole koskaan oikein tyytyväisiä. Syövät ja mässäävät ja sitten on huono omatunto, mutta eivät siis nauti kunnolla.
Kun ihmiset oivaltaisivat, todella, että kaikkea voi syödä, mutta vain vähän.
Pitää syödä keskittyen joka suupalaan ja nauttia pitkään siitä mausta.
Pitää siis syödä hitaasti nautiskellen, eikä hotkien.
Sen asian ovat ranskalaiset naiset oivaltaneet jo ajat sitten, eikä heillä ole paino-ongelmia ja voivat nauttia leivoksista katukahviloissa jne, koska osaavat nauttia ja pysyvät kohtuudessa.
Ihan saman mielihyvän tunteen saa paljon pienemmällä määrällä, kun antaa aivoille aikaa mieltää, että hyvää on syöty.
kyllä, tietenkin!
Että osaa olla ihanaa, varsinkin meikäläiselle joka laittaa terveellistä ruokaa.
että sinä olet ilkeä ihminen joka jatkuvasti pilkkaat muita, no niin, poistatapas taas pian tämä viesti, niin olet taas tapasi näyttänyt.
mitään, omiani en pysty ja muita en halua poistaa.
Minusta olisi hauskaa jos kertoisit miten olen ilkeä?
Tiedä vaikka voisin muuttaa tapojani. Ilman neuvoja se on vaikeaa.
Ja olen tässäkin vakavissani.
vastikään käsitelty, eli kuka vaan voi tehdä poistopyynnön, älä jaksa enää siitä jankuttaa.
Sinä et pysty oppimaan mitään, se on huomattu, olet omasta mielestäsi niin viisas, etteivät neuvot tee sinuun mitään vaikutusta.
Ilkeilet vain entistä enemmän.
sitten tuo että olen viisas?
Ja siihen ei pysty mikään?
sinä olet ilmeisesti maailman viisain.
Jo nuorena neuvottiin, että
- Pahanmakuinen lääke
on hyvää !
Muistan pikkupoikana ysänlääkkeeksi otetun anistippoja.
Olin mummolassa ja mummo laittoi pari tippaa sokeripalaan.
- Hyi !
Sain vahingossa kamferitippoja !
ei kun oli sitä mieltä, että hyvä lääkäri määrää hyviä lääkkeitä, jotka ovat suuria pillereitä.
Pienet pillerit eivät vaikuta, vakuutti hän.
Niitä erikokoisia pillereitä sitten oli joskus sängyssä, ja sängyn laidalla, ja hänen kollikissansa astunta oli aika-ajoin melkoisen horjuvaa.
kunhan ei joka päivä ihan liiallista määrää.
Eihän elämä ole mitään, jos ei välillä voi vähän nauttia hyvistä ruoista.
itsensä piinaamisesta herkkujen äärellä ja toisten katsellessa. Ehkä sekin on joku nautinto tai itse suggestiivinen huume.
muistaa ottaa ruokaryypyt, tasaisin välein.
Miten lie ?
Kummasta luovut mieluummin;
ruoasta vai juomasta ?
Kumpi kuolee ennemmin nälkään:
lihava vai laiheliini ?
Pullukat useammin valittavat "kuolevansa nälkään" :)
Juomasta voin luopua, mutta en ruoasta.
Olisiko paikallaan hieman tarkistaa asiaa ?
Pitäisi vissiin tarkistaa montakin asiaa, mutta ruoasta en luopuisi mistään hinnasta!
Varsinkaan vesimeloonista ja tuorekurkusta. :)
Ja pullukat ainakin uhkaavat kuolevansa nälkään. :) En tiedä ehtivätkö hoikistua ennen riutumistaan vai menehtyvätkö jo parin tunnin paaston jälkeen. :)
Sen voi tehdä myös joka päivä, kun syö säännöllisesti kolme kertaa päivässä ja jättää kaikki välinapostelut pois ;)
Kevyttuotteet lisäaineineen, einekset ja sokerisörsselit kannattaa vaihtaa puhtaisiin raaka-aineisiin...tehdä ruoka itse.
Olen herkuttelija luonteeltani.
Laitan itse ruoan - nykyisin yleensä puolivalmisteista.
Monista lysteistä joutuu luopumaan, mutta "ruokalysti" on säilynyt
- onneksi !
ihmisten pitäisi vihdoin tajuta, miten meitä huijataan noilla kevyt tuotteilla.
Ensinnäkin siitä tulee harha, et sitä niin kevyttä voi syödä mielin määrin ja kun on jotain kevyttä jääkaapissa, niin voi samalla syödä kaikkea muutakin, eikä muka liho.
Se keveyshän perustuu siihen, että ihmiset juuri ajattelisivatkin niin, että voi syödä enemmän, kun syö vain kevyttä.
Siinä vain yllytetään ihmisiä kuluttamaan enemmän.
Sekin ihmetyttää, et mistä oikeesti maksamme.
Meille mainostetaan tuotteita, joista on otettu kaikki pois, mutta hintaa laitettu lisää.
Laktoositon, suolaton, sokeriton, gluteeniton, rasvaton ja lopuksi mauton.
Älkää nyt allergiset innostuko puolustamaan, ymmärrän toki, että on joillekin välttämätöntä saada määrättyjä tuotteita, mutta trendi tuntuu olevan, että kaikista ruoka-aineista otetaan jotain pois, mutta hintaa lisätään.
Paljon parempi olisi todella syödä pienempiä määriä, ihan aitoja makuja ja ruoka-aineita, kuin näitä karsittuja joita pitää syödä valtavia määriä saadakseen saman nautinnon tavallaan.
Pitää käyttää omaa harkintaa, eikä antaa mainostemppujen vaikuttaa mieleensä.
- Herrain herkku
kuningasten ruoka;
Ei syö siat
ei koske koirat !
Mitä se on ?
suola.
Kun syö vain rasvaista ja sokerista, voi olla varma että lihoo ja kolesterolit nousee.
Kun liikkuu paljon ja pitää kevyempiä päiviä välillä, laihtuu.
Pakko on välillä herkutellakin, tylsää on muuten.
Ainakin yhden kerran saa maistaa kaikkea syötäväksi tarkoitettua.
Parasta ruokaa on varmaan se mistä tulee hyvä mieli ja olo...joidenkin mielestä sen kyllä pitää olla vihreää, keltaista tai punaista.