Aivan ihanaa

kävin klo 19 aikoihin kaupassa,matkaa 200m.sain perääni urheikumallisen auton jossa 5 jätkä.Meidän talon naapurissa on kirkko ja 2m,korkea muuri välillä.Vauhtia pojilla tuntui olevan toistasataa,kaljapullot kourassa tulivat meidän pihan puolelta kauemmaiseen taloon.Lapsi jos olisi ollut siellä olisi kuollut välittömästi.Soitin poliisit.Missä lie huumeissa tai kaljoissa pappansa auton kulkevuutta koettelevat kaduila ja pihoilla.
4249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ilmoitit poliisille.

Äänestä

otsikkosi Ira¤ miksi se on 'aivan ihanaa' VAIKKA VIESTI EI OLE YHTÄÄN IHANA..
kamalaa että noin hurjastelevat.
Missä asut siis missä tämä tapahtui
Arestiin ne pojat ja piiiiitkäksi aikaa..

Äänestä

..oli muutama viikko sitten aivan turha onnettomuus jossa viisi nuorta loukkaantui. Ja minuutti sitten esikoinen, sunnuntaina 17v, lähti kaverin kyytiin. "Ei se kaahaa.." Niinpä. Mutta mitäs näille teet, eipä juuri voi muuta kuin odottaa avaimen kilinää aamuyöstä. Ja kädet ristissä siihen saakka. Äitiys on elämänpituinen ilo ja taakka.

Äänestä
  • varsinkin nuorten kaahailu pelottaa.Siinä usein käy niin.jotta toiset huutaa lisää kaasua,etkö sä uskalla ajaa,ja toinen näyttääkseen pelottomuutensa noudattaa neuvoa.Pelätä saa aina nuorten puolesta.
    Laitoin järkytyksestä sen aivan ihanaa,kun hengen lähtö oli niin lähellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ira¤ kirjoitti:

kävin klo 19 aikoihin kaupassa,matkaa 200m.sain perääni urheikumallisen auton jossa 5 jätkä.Meidän talon naapurissa on kirkko ja 2m,korkea muuri välillä.Vauhtia pojilla tuntui olevan toistasataa,kaljapullot kourassa tulivat meidän pihan puolelta kauemmaiseen taloon.Lapsi jos olisi ollut siellä olisi kuollut välittömästi.Soitin poliisit.Missä lie huumeissa tai kaljoissa pappansa auton kulkevuutta koettelevat kaduila ja pihoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu