näin se on

Näin se on. Avioliitossa ratkaisee se, miten
välittää toisesta. Jos välittää, taistelee
kaikin tavoin sen puolesta, jos toinen on vaikeuksissa.
1186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse ajattelen, ett avioliitto tai avoliitto on kahden kauppa. Kumpikin on velvoitettu panostamaan siihen omien voimiensa ja kykyjensä mukaan toista kunnioittaen. Minä ja mieheni olemme toistemme parhaat kaverit. Vain me tiedämme toistemme syvimmät ajatukset ja osaamme tukea toisiamme. Meilläkin on ollut omat vaikeutemme parisuhteessa. Mutta minä taistelin perheeni puolesta kun huomasin parisuhteeemme olevan uhatun. Yksi avioero takana opetti kummasti meitä kumpaakin. Joskus sanonkin leikkisästi miehelleni, että myötä ja vastamäessä lupasit kanssani. Tälle sitten nauretaan. Eikä se elämä ole helppoa olit sitten yksin tai kaksin. Vaikka parisuhde on kyllä mielstäni vahvojen ihmisten laji. Sinkkuna pääsisin vrmasti joissakin asioissa paljon helpommalla, mutta asioilla on kaksi puolta. Kaikkea hyvää kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalle.. kirjoitti:

Näin se on. Avioliitossa ratkaisee se, miten
välittää toisesta. Jos välittää, taistelee
kaikin tavoin sen puolesta, jos toinen on vaikeuksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu