Löysin tosi rakkauden, netistä ja tässä iässä. Että elämä voi olla ihanaa ja joskus olin hullu valmis luovuttamaan.
Rakastunut
Ichminen
30982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minäkin löysin rakkauden ja kumppanin neistä 7 vuotta sitten. Minä olen verrannut sitä aina lottovoittoon. Paitsi että tämä on syvällisempää. Nyt on perhettä ja elämä on auvoisaa. Kaikkea hyvää sinulle ja kumppanillesi!
Tämä onkin pitkästä aikaa tämmönen yksinäisempi ehtoo, muuta sukujuttua molemmilla.
Kopasin jotta voiko tällaista positiivista uutista jakaa toisten kanssa. Ensimmäinen kommentti oli kiva ja rohkaiseva. Mutta nyt menen lepäämään jotta sukujuhlia jaksan viikonloppuna.
Suloisia unia ja unelmia kaikille lukijoille.
sanoja onnesta. Usein on vain valitusta, mahtavaa, että on onneakin olemassa.
Ja niinpä, ei kannata luovuttaa, onni voi tulla vastaan seuraavan kulman takaa.
Nuo kaksi onnellista lasta auringon:)
siinä elämän valttikortit, onnea sinulle :)
rakkaus.
Usko ja Toivo ovat miehen nimiä, Suomessa. Entä rakkaus? Lempi? Venäjäksi Usko = Vera. Toivo = Nadeshda, Nadja, Rakkaus = Ljubov, Lempi. Kennen luottaa?
ei oikein mennyt jakeluun näin myöhäiseen aikaan.
Mulla ilmeisesti vanha prosessori :)
No, ainakin tuli kaikenlaiset nimet selviksi.
väliä, kun olet niin lätkässä, kysyy Mamba?
Ja sitten kaulitaan ja sitten käännettän ja sitten vielä kerran kaulitaan. Mitä saadaan? Kampanisuja.
on ilo ja riemu vätkyttää, kampanisuja.
Hyviä ovat.
...vaan ei riitä pinna tekemiseen. Riittääkö sinulla? Vai pittääkö minun taas rotúvaarilta ne ostaa? ;)
koskaan teheny, syöny oon kyllä usiastikin.
Rotuaarilla seisoo rotuvaari. ;))
Lähettäskö leipomaan uniimme, sinisiin?
...tehdä viiliin ja sitten se laitetaan kylmään ennen kaulimista?
...kuumekohtaus, joka päättyy haukotukseen.
...kivasti sanottu, vaan tokkopa se Aatami Autuas on tuota mieltä. Siis ihan oikeesti-oikeesti :)
Tai...Hmmmm....
No jos on sen tyyppinen ihminen, että "rakastuilee" mennen ja tullen ja on Niiiiiii-iiiiiin Raa-kaas-tuu-nuut siihen ja sit siihen ja vähä siihen ja tuohon .... niin ehkä se semmosta kuumekohtausta vois muistuttaa :) SITTEN, kun uusi ihanainen rakkaudellinen ihminen tulee vastaan ja iskee siihen silmänsä ja TAAAAAAS rakastuu, niin se edellinen kyllä varmaankin alkaa haukotuttamaan.
...Kamala jutskari, kun en nyt sitten osaa päättää, että kirjottaisinko sulle, että JOO oon ihan samaa mieltä vai kirjottaisinko, että Hei Aatami, mitä sä oikeen höpiset.
Taidan mennä tuonne ulos vähä mietiskelemään, että oonko TODELLA näin päättämätön.
No, jätän nyt tässä vaihees vastaamatta koko sun viestiin.
jos sopii.
Mutta hulluna on hyvä olla. En kiistä. Herra varjele minua rakastumasta!
....toistan EHDOTTOMASTI oikeassa. Hulluna on hyvä olla.
Hullu voi, ex tempore, tehdä mitä mieleen juolahtaa. Hän SAA tehdä niin, onhan hän hullu.
Joku ei-hullu tekee juuri saman asian ja muut EIVÄT VOI ymmärtää, että joku kertakaikkisesti voi käyttäytyä niin hullusti.
Joten, saadakseni hullutella, olen ilmoittanut ystävilleni, tutuille, työkavereille, oppilailleni ja kaikille kaikille, että mulla on sen verran hullun vikaa, että teenpäs niin ja niin. Ja teen niin ja niin. Ja mukavaa on.
Mitä tuohon rakastumiseen tulee, niin täytyy kyllä sanoa, että olen alkamassa ajattelemaan samoin, kuin sinä.
Mutta, sitä täytyy vielä funtsailla.
Hullu hullua kyyditää... :)
...näinpä.. :)
Hyviä unia. Aatamille:)
...sanottiin Kitteellä. Jotta öitälöitä... :)
En voi muuta sanoa kuin IHANAA, nauti kaikesta täysin siemauksin.
Onnittelut myös vastakappaleelle, sai sinusta hyvän puoliskon;DD
miten hyvältä tuo kuullosti. Vaikket tunne mua, sanot noin kauniisti. Hyvä lisää hyvää maailmaan. Toivon että pystyn olemaan hänelle hyvä, en koskaan pidä itsestäänselvyytenä mitään. Koetan muistaa viljellä helliä, kannustavia sanoja, hyväksyviä katseita, kuulla todella mitä hän tahtoo sanoa...jne..
Olen tehnyt tietoisen päätöksen: Rakastan häntä niin hyvin kuin osaan ♥
Kiitos kaikille. Tuli hyvä mieli jos se nyt enää parantua voi :)
Lueskelin tuossa jostain muusta aloituksesta, että tseksiin viittaavat poistuu...kumma juttu todella.
Siitä huolimatta tai just sen tähden sanon, että se elämänalue on erityisen nautittavaa tässä iässä. Kun tunne on oikea, mikään ei elämässä parempaa. Ei pieni kuolema vaan ylösnousemus ;)
Vinkkkinä porn..semmosten rainojen sijaan. Katselkaapa vaikka Eroottinen hieronta, Jumalainen seksi yms. kirjoja. Tosi kauniita kuvia ja ihanaa asiaa.
Aidossa suhteessa olemme ihan paljaita, alastomia henkisestikin. Herkkää niin herkkää..myös tallata toisen sielu ja sydän. Olkaa varovaisia.
"Jos tätä ennen rakastin, sinusta varmaan uneksin." ( John Donnea )
Tänään on lapseni hääjuhla joten olen senkin ansiosta virittynyt näihin mietteisiin.
Nyt toimiin ja puuhiin käytännön parissa. Hyvää tätä päivää lukijoille, kirjoittajille :)
ja töks, laitoin viestin, ei tullut :(
olen onnellinen puolestasi monestakin syystä :)
Nuoret ansaitsevat onnensa ja miksei tämä 50 ikäluokka myös.
jos joku kiinnostui...oikeasti näkyi olevan
Eroottinen kosketus, Nitya Lacroix
Jumalainen seksi (*Tantra ja tao* Tietoisen rakastelun taidot) Caroline Aldred
ps. Ja kunnon vuoteeseen ja puuvillasatiinilakanoihin kannattaa satsata :D
Etsivä löytää, - joskus kultajyvänkin :)
jo monta vuotta sitten onneni täältä mutta chatin puolelta ja hyvin menee.En olisi kuvitellut,että vielä 60-vuotiaanakin voi todellisen rakkauden löytää.
Kyllä täälläkin yhtä lailla kunnollisia ihmisiä on kun muuallakin.
Onnenne jatkukoon hautaan asti!