Jokunen vuosi sitten kun isäni kuoli, sain aavistuksen kun en pariin päivään häntä nähnyt, että jokin ei ole kohdallaan. Meni pari päivää lisää ja olin jo varma että jotain olisi tapahtunut, kuitenkin oli sellainen olo, ettei asialle olisi voinut itse mitään tehdäkään, enkä halunnut asiaa lähteä tarkistamaan koska olin varma, että hänelle oli oikeasti tapahtunut jotain. Viisi päivää aavistuksen jälkeen otin ja menin katsomaan. Minulla oli avain hänen asuntoonsa, joka oli valmiiksi mukana. Kun olin aukaisemassa ovea, tiesin jo, että hän on kuollut, sitä en vain tiennyt, miten. Kun olin oven väliovineen avannut, näin jalat ja tiesin aavistukseni osuneen oikeaan sekä etten enää voinut asialle yhtikäs mitään vaikka kuinka olisin halunnutkin. Myöhemmin, kaikenlaiset asiaaankuuluvat asiat oli selvitetty, huomasin, että eräs kuivakukkalaite seinälläni, joka oli muutosta lähtien siinä ollut n. puolitoista vuotta, tippui ihan yhtäkkiä eräänä lauantai-iltana ja olin ihan ihmeissäni että mitä nyt, miksi se tippui kun kukaan ei ollut lähelläkään ja isossa naulassa riippuva kori kuivakukkineen ei painanutkaan kovin paljoa. Myöhemmin sain tietää, että isäni oli menehtynyt juuri sinä kyseisenä lauantai-iltana. Karmeaa.
Aavistus
muutama vuosi sitten
2642
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Isäsi kävi omalla tavallaan kertomassa, että on edelleen lähelläsi, vaikka on muuttanutkin toiseen maailmaan - henkimaailmaan. Itse pitäisin tuota ystävällisenä ilmoituksena, "Hei, nyt minä lähden, mutta tavataan taas." Älä turhaan pelkää, sillä samanlaisella rakkaudella isäsi lähetyy Sinua edelleenkin kuin hän lähestyi täällä maan päällä ollessaankin.
aavistuksia.
Ainakin yhden muistan selvästi.
Kävin silloin ammatti-koulua, ja asuin asuntolassa. Oli perjantai, ja isäni tuli hakemaan minut kotiin. Kaikki tuntui olevan hyvin, mutta kun lähestyimme kotia, kysyin isältä että onko jokin vialla, tuli sellainen olo.
Pääsimme kotiin, ja huomasin että koirani oli sisällä, eikä tarhassa. Pelästyin, kun se ei ollut ovella minua vastassa, vaan makasi keittiön lattialla.
Tähän nyt vielä sanon, että 12 vuotiasta koiraa yritettiin kyllä hoitaa, mutta lauantai-iltana hän nukkui pois eläin lääkärin toimesta.