Häälahjasta

kyselen

Teenpä selkeän kysymyksen, kun aiheesta aina tapellaan. Toiset toivovat rahaa, kun omistavat kaiken tarpeellisen tavaran. Sinä, joka tästä huolimatta et halua antaa rahaa, kuvitteletko hääparin ilostuvan tarpeettomasta tavarasta, joka joutunee kaapin perälle?

Entä sinä, joka et voi sietää lahjalistoja, vaan haluat ostaa oman makusi mukaisen lahjan: miksei hääpari saa itse valita, millaisilta astioilta syö?

19

2755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vastaan

      periaatteesta en rahaa kuoreen laita, se on ihan selvä. Lähes kaikissa häissä, joissa rahaa on pyydetty on onneksi ollut rinnalla lahjalistakin ja sieltä olen lahjan löytänyt. Muissa olen tai olemme hääparin sitä verran hyvin tunteneet, että olemme makunsa mukaan osanneet lahjan ostaa.

      Eli vastatakseni kysymykseen, tiedän, että antamani lahjat ovat ilahduttaneet eivätkä ole löydäneet tietänsä kaapin perälle.

      Tiedän myös, etten ole ajatukseni kanssa yksin. Laita siis rahapyynnön rinnalle pieni ja lyhyt lahjalista, säästät itsesi tuollaiselta hapokkuudelta, joka ketjun aloittajaa selkeästi ahdistaa. Eräissä häissä lahjalista oli pentik-liikkeessä ja listan lopussa luki, että lahjan antaja voi halutessaan ostaa myös lahjakortin ko. liikkeeseen, jos lista on jo tyhjä tai siltä ei sopivan hintaista paketoitavaa enää löydy.

    • en ainakaan..

      edes toivo että kaikki ostaisivat lahjan listalta.

    • jos hääpari

      Mikä lahja se muka on, jos hääpari määrää mitä vieraiden täytyy heille ostaa jotta olisivat tervetulleita häihin? Kyllä on taas ajassa menty eteenpäin kun ihmiset eivät enää edes ymmärrä mitä sana lahja tarkoittaa!

      Toki toiveita saa esittää, mutta miksi lahjan saajan pitäisi etukäteen päättää ja sanella mikä "lahja" hänelle kelpaa? Mielestäni lahja parhaimmillaan kertoo jotain sekä antajastaan että saajastaan, mutta etukäteen määritellyt listat ym. pilaavat tämän idean. Mitä sanoisit jos ihmiset eivät toisi mitään sinulle lahjaksi? Jos minä tietäisin hääparin olevan noin itsekästä ja kiittämätöntä porukkaa, voi olla että tosiaan menisinkin juhliin ilman lahjaa.

      Ja jos ei ihmisten lahjat kelpaa niin ole hyvä, maailma on täynnä vähäosaisempia jotka osaisivat kyllä arvostaa niitä sinulle vääränlaisia astioita. Maailmasta löytyy myös kirpputoreja ja nettihuutokauppoja jonne voit kyllä mennä ne lahjasi myymään, jos et todella osaa arvostaa sitä että olet ylipäätään saanut ihmisiltä jotakin.

      Rahaa en halua antaa lahjaksi, ellen varmasti tiedä että se käytetään johonkin pysyvään tai kenties häämatkaan (rahaa annan mielelläni esimerkiksi matkatoimistoon perustetulle häätilille). Mutta jos rahaa pyydetään siksi että vieraat maksaisivat osuutensa häistä, en halua antaa rahaa. Jokainen maksakoon juhlansa.

      • tarkentaa

        Kiitos vastauksista. Ajatuksenani on, että lahja ei ole pakollinen, mutta jos vieraat käyttävät rahaa johonkin mikä minua kammottaa (esim. kristallilaseihin, joita tätini rakastaa ja osti sisarelleni, joka myös niitä kammoaa), niin harmittaa, että raha ja lahja menee hukkaan. Kiitollinen toki lahjasta olen, mutta käyttöön ei kaikki tavara tule (esimerkiksi kirjavat lakanat jäisivät käyttämättä, kun inhoan niitä).

        Miksei hääpari saa toivoa lahjoja, kysytäänhän esim. lakkiaisissakin mitä juhlakalu tarvitsee?

        Oletteko aina niin varmoja, että tunnette hääparin maun? Tätimmekin luulee, että sisareni (ja varmaan minunlin luulee pitävän) pitää niistä kristallilaseista...

      • varma..
        tarkentaa kirjoitti:

        ostan lahjakortin - ellei siis listaa ole, jolta lahja poimia. Rahaa en lahjaksi anna, koskaan.

      • myös pettymyksiä
        tarkentaa kirjoitti:

        Kiitos vastauksista. Ajatuksenani on, että lahja ei ole pakollinen, mutta jos vieraat käyttävät rahaa johonkin mikä minua kammottaa (esim. kristallilaseihin, joita tätini rakastaa ja osti sisarelleni, joka myös niitä kammoaa), niin harmittaa, että raha ja lahja menee hukkaan. Kiitollinen toki lahjasta olen, mutta käyttöön ei kaikki tavara tule (esimerkiksi kirjavat lakanat jäisivät käyttämättä, kun inhoan niitä).

        Miksei hääpari saa toivoa lahjoja, kysytäänhän esim. lakkiaisissakin mitä juhlakalu tarvitsee?

        Oletteko aina niin varmoja, että tunnette hääparin maun? Tätimmekin luulee, että sisareni (ja varmaan minunlin luulee pitävän) pitää niistä kristallilaseista...

        Tottakai hääpari saa toivoa. Jokainen muukin juhlinnan kohde saa toivoa. Kukaan ei yleensä kuitenkaan voi määrätä, kuin korkeintaan aivan omien perheenjäsentensä osalta. Siis esim. morsian voi sanoa omille vanhemmilleen, tai yo-juhlija sisaruksilleen, että "ostatte sitä ja sitä". Mutta kenenkään muun suhteen se ei onnistu - ja varmaan olet samaa mieltä, ettei tulekaan onnistua, ettei lahja muuttuisi antajalleen velvollisuudeksi.

        Itseäni ihmetyttävät enemmänkin kaltaisesi morsiamet, jotka tuntuvat ottavan nokkiinsa, jos lahja on "väärä". Kuten ketjussa on jo todettu, ei "huonoa" lahjaa ole pakko pitää - sen voi myydä tai jopa lahjoittaa pois. Tuntuu kovin materialistiselta ajatusmaailma, jonka mukaan tälläkin palstalla jatkuvasti naristaan mahdollisesti tulevista tai jo saaduista "vääristä" lahjoista. Jos ne ovat niin kauhea peikko, niin eiköhän hääpari osaa toivelistansa liitteeksi laittaa osastoa "näitä älkää meille ainakaan ostako, koska inhoamme niitä" (luulisi jopa sinun tätisi ymmärtävän pitää näppinsä erossa kristalleista - vaikka yrittääkin lahjoittaa sukulaistytöilleen kivointa mitä tietää, kun niitä vallan rakastaa). Ja jos hääparin pokka ei siihen riitä, niin kannattaako elämän tärkeän päivän tiimoilta niistä lahjoista - hyvistä tai huonoista - tehdä niin suurta numeroa? Näinkö se menee "he saivat toisensa, mutta muuten täydellisen päivän pilasivat ilkeät/tyhmät/ajattelemattomat sukulaiset, jotka antoivat vääriä lahjoja"?

      • ja juuri siksi

        lahjalistakin minusta on keksitty; auttamaan niitä, jotka eivät millään keksi mitään hääparia miellyttävää lahjaa tai eivät jaksa moista arvuutella ja haluavat ostaa varman päälle. Eikä siinä sellaisena vikaa olekaan. Mutta jos se menee siihen, ettei mikään sen ulkopuolelta hääparille kelpaa, niin kyse ei ole enää LAHJAlistasta vaan pikemminkin TILAUSlistasta. Ja lahoja ei kuitenkaan sovi tilata, vaan kiitollisena vastaanotetaan se mitä satutaan saamaan. Jollei käyttöä lahjalle keksi, niin se ei ole lahjan antajan häpeä.

      • vielä lisää
        ja juuri siksi kirjoitti:

        No ajatellaanpa, että hääpari antaa pois tarpeettomat lahjat. Onko sinulla lahjanantajana hyvä mieli, kun ostamasi lahja päätyy jollekin muulle, sinulle tuntemattomalle ihmiselle? Onko sinulla hyvä mieli, kun sait ostaa oman mielesi mukaisen lahjan, vaikkei se hääparia ilahduta?

      • kyse olla
        vielä lisää kirjoitti:

        luottamuspulasta ja siitä että nykyään halutaan niin tarkkaan "tilata" oikeat lahjat tai sitten "rahaa".Lahja kertoo antajastaan,ja en kyllä ole koskaan saanut negaa kun olen jotain muuta antanut kuin listassa olevaa tai rahaa ja aina olen nähnyt nämä tavarat heillä esillä/käytössä vaikka yllättäen olen kylään mennytkin.Jos nyt aloittaja on saanut "roskaa" mielestään lahjaksi niin eikö kuitenkin ole parempi kuin on muistanut,ja sehän on sinun häpeä jos et saa sanaa suustasi kertoakseen että inhoat kristallilaseja tai myyt ne 10e eteenpäin kuitenkin tuommoisten arvo on aika paljon.Ja mitä jos vieras tulee häihisi ilman lahjaa niin sitten taas haukutaan selän takana kuinka oli pihi eikä tuonut edes lahjaa,ei kovin mukavaa tämmöinen selän takana haukkuminen,kasva aikuiseksi.

      • -ja juuri siksi-
        vielä lisää kirjoitti:

        No ajatellaanpa, että hääpari antaa pois tarpeettomat lahjat. Onko sinulla lahjanantajana hyvä mieli, kun ostamasi lahja päätyy jollekin muulle, sinulle tuntemattomalle ihmiselle? Onko sinulla hyvä mieli, kun sait ostaa oman mielesi mukaisen lahjan, vaikkei se hääparia ilahduta?

        Kun lahjaa hankin, yritän aina ajatella sen saajaa ja hankkia sellaisen lahjan, jonka uskoisin häntä miellyttävän. Ostan lahjan listalta, jollei mieleeni tule mitään mitä itse pitäisin parempana ideana. Jollei lahjani miellytä arvon hääparia, se ei tosiaan ole minun häpeäni. Minä olen tehnyt sen mitä hyviin tapoihin kuuluu. Jos hääpari viitsii nurista saamistaan lahjoista vain koska ne eivät noudattanet heidän laatimaansa tilaus- tai vaatimuslistaansa, niin he eivät toimi hyvien tapojen mukaisesti, joten häpeä on heidän.

      • tulinpahan kertomaan oman m...
        myös pettymyksiä kirjoitti:

        Tottakai hääpari saa toivoa. Jokainen muukin juhlinnan kohde saa toivoa. Kukaan ei yleensä kuitenkaan voi määrätä, kuin korkeintaan aivan omien perheenjäsentensä osalta. Siis esim. morsian voi sanoa omille vanhemmilleen, tai yo-juhlija sisaruksilleen, että "ostatte sitä ja sitä". Mutta kenenkään muun suhteen se ei onnistu - ja varmaan olet samaa mieltä, ettei tulekaan onnistua, ettei lahja muuttuisi antajalleen velvollisuudeksi.

        Itseäni ihmetyttävät enemmänkin kaltaisesi morsiamet, jotka tuntuvat ottavan nokkiinsa, jos lahja on "väärä". Kuten ketjussa on jo todettu, ei "huonoa" lahjaa ole pakko pitää - sen voi myydä tai jopa lahjoittaa pois. Tuntuu kovin materialistiselta ajatusmaailma, jonka mukaan tälläkin palstalla jatkuvasti naristaan mahdollisesti tulevista tai jo saaduista "vääristä" lahjoista. Jos ne ovat niin kauhea peikko, niin eiköhän hääpari osaa toivelistansa liitteeksi laittaa osastoa "näitä älkää meille ainakaan ostako, koska inhoamme niitä" (luulisi jopa sinun tätisi ymmärtävän pitää näppinsä erossa kristalleista - vaikka yrittääkin lahjoittaa sukulaistytöilleen kivointa mitä tietää, kun niitä vallan rakastaa). Ja jos hääparin pokka ei siihen riitä, niin kannattaako elämän tärkeän päivän tiimoilta niistä lahjoista - hyvistä tai huonoista - tehdä niin suurta numeroa? Näinkö se menee "he saivat toisensa, mutta muuten täydellisen päivän pilasivat ilkeät/tyhmät/ajattelemattomat sukulaiset, jotka antoivat vääriä lahjoja"?

        Ihmettelen kyllä suuresti, jos vieras ei sitten itse vaivautuisi kysymään, mitä tuore hääpari mahdollisesti tarvii? Eipä se ole hääparin kiva saada kolmea leivänpaahdinta kotiinsa, jossa heillä on jo ennestään yksi vastaavanlainen pöydällä. Toisekseen, mikä lahja se sitten on, joka tungetaan kaapin perälle odottamaan mahdollista kirppikselle pääsyä johonkin toiseen perheeseen. Häälahjan tarkoitus on muistaa morsiusparia. Antaa heille muisto heidän upeasta päivästä. Jos lahjan antaminen hääparille on niin vastenmielistä, niin älkää menkö koko juhlaan. Sanoit, että "huonoa" lahjaa ole pakko pitää - sen voi myydä tai jopa lahjoittaa pois. Olisiko sinusta kiva viedä hääparille lahjaksi jotain sellaista, minkä he myyvät eteenpäin tai lahjoittavat pois?! Mielestäni häämatkarahasto on erittäin hyvä tapa muistaa morsiusparia, sillä matkasta jää parille ihan omanlaisensa muisto.

      • Helpompaa!

        Todellakin: Ajassa on menty eteenpäin. Nythän eletään jo 2000-lukua ja tuo lahjanantopolitiikka on muuttunut sitten 70-luvun, jolloin kaikki kelpasi köyhille ja nuorille hääpareille. Nykyisin naimisiin mennään lähemmäs 30-vuotiaana, jolloin tarvittavat asiat on jo hankittu, eikä lahjalistalle oikeasti löydy tarpeellista tavaraa. Lahja voi toki olla antajansa näköinen, mutta miksi ei voisi myös kunnioittaa hääparin toiveita?

        Tämä on taas näitä ikuisuusaiheita (niinkuin se, että lapset pitäisi päästää häihin), jolloin vieras kokee olevansa päähenkilö, ja jonka toiveita pitää kunnioittaa..

        Itse pyrin toimimaan parin toiveiden mukaisesti; ostan joko listalta tai annan rahaa (jos sellaiset toiveet on esitetty). Ensinnäkin toimintamalli on helppo, koska silloin tietää, että lahja varmasti miellyttää eikä tarvitse vaivata päätään sillä, millaisia parin mieltymykset ovat.

        Jos asettuu hääparin asemaan, niin tuskinpa sinäkään haluaisit pari Pentikin Vanilja-lautasta, pari kappaletta Mansikka-sarjan mukeja, muutaman Mustaherukka-vadin jne.

        Lahjalistat ja tilinumerot ovat nykypäivää ja hyödyttävät sekä lahjan antajaa että saajaa (lue edelliset kappaleet). Ei asiassa ole kyse hääparin itsekkyydestä vaan toiveista; he kertovat itse mikä heitä miellyttäisi ja mille olisi käyttöä. Kenellä on "periaatteesta" varaa ostaa lahjoja joilla ei tee mitään? Siksi että muut näkisivät, että "Minä tuon täällä lahjaa, en tule tyhjin käsin paikalle!" vai siksi että haluat jättää itsestäsi jonkin muiston hääparille? Usko vaan, ei ne siitä lahjasta sinua kuitnkaan kauan muista.

    • salapoliisia

      Saimme kutsun häihin jossa toivottiin rahaa,no leikin siis hieman salapoliisia ja niinhän kävikin kerran ilmi että tulihan sieltä mitä he haluisivat joskin eivät kumpanenkaan huomanneet sitä lipsautusta ennenkuin häissä jossa olikin yllättyneet kun osasin tuoda sen mitä salaa haaveiltiin.

    • kolkko lahja

      Toki hääpari saa valita omat astiansa - ja maksaa ne myös itse. :) Lahja on aina vapaaehtoinen ja se saa olla antajansa näköinen.

      En anna rahaa, en isoa summaa ainakaan, se on periaatteeni. Rahaa voivat antaa esim. vanhemmat nuoremmille ja mummot lapsenlapsille, kun antavat isompia summia. Kavereiden kesken on aivan typerää vaihtaa suurinpiirtein samoja summia rahaa, kun kuitenkin toistensa juhlia kiertävät! Mitä iloa siitä on? Onko rahalla niin iso merkitys nykyään?

      Läheiselle en voisi kuvitellakaan antavani niin persoonatonta lahjaa kuin raha. Antaa nyt pikkuveljelle muutaman kympin tilisiirto lahjaksi?? No way! Kylmää ja kolkkoa, sanon minä.

      Jos on niin vieras hääpari, etten keksi itse lahjaa, niin sitten en mene häihinkään.

    • Camilla666

      Tää on oikeesti NIIN hauskaa luettavaa. Oikeesti ymmärrän molempia osapuolia mut en ymmärrä sitä mikä asiasta tekee näin räjähdysalttiin. Meidän (tulevan hääparin) yhteinen harrastus on moottoripyöräily ja säästetään omaa pyörää varten. En usko että vieraat olisi kauhean kiitollisia jos lahjalistalla on moottoripyörä. Mutta kyllä, minä meinaan pyytää lahjaksi rahaa tuon ostamiseen. Sitä mieluisampaa lahjaa ei olekaan. Jos joku haluaa väkisin olla omaperäinen ja ostaa jotain muuta niin ostakoot.

      Miksi lahjasta tehdään niin suuri härdelli. Jos joku toivoo rahaa niin so what? Vaikka se raha menisi ruokaan tai laskuihin niin se on se mitä pari on toivonut. Mikä halu ihmisillä on jättää ikuinen merkki itsestään lahjan muodossa sillä riskillä että tuo lahja on roskissa päivän päästä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe