Kirottu lakana

velhotar

Tähän saa joko uskoa tai ei...
Itsekkin suhtaudun tähän naureskellen.

Mutta joo...

Kun minä jäin 20v. raskaaksi, tuli siskolleni hätä, kun hän ei ollut raskaana, vaikka ilmeisesti oli yrittänyt sitä jonkun aikaan. Hän meni tutkimuksiin ja siellä todettiin, ettei hän voi jäädä koskaan raskaaksi.
siitä seurasi hänen vaihteleva mielentila. Toisinaan hän yritti olla hyvä sisko ja täti, toisinaan hän ei sietänyt minua ja lastani silmissään. (tilanne oli aika tulenarka niihin aikoihin)
Yhtenä jouluna hän kuitenkin osti tytöllemme joululahjaksi pussilakana setin. Lienee kironnut sen silloin.

Kun lakana oli tyttömme sängyssä, hän tuli aina kipeeksi. Aluksi en yhdistänyt näitä tekijöitä, mutta kerran aloin miettimään, onko tuo lakanan materiaali tai väri (tuma lila) jotenkin osasyylisenä sairastumiseen. Pistin lakanan pois, ja se olikin piilossa vuosia. Hassua, tyttömme oli monta vuotta melko terve... ei pahimpia viruksia.
Muutimme, ja lakana ilmestyi taas käyttöömme. Perhe oli kasvanut kahdella, ja aina se, kenen sängyssä lakana oli, tuli kipeeksi. Kokeilin sitä lopulta myös itseeni ja kas... sain kurkunpään tulehduksen ja 40 asteen kuumeen kesäkuun ekalla viikolla... tyhjästä. (muut eivät olleet kipeitä)

Lakana katosi kaapin perälle kahdeksi vuodeksi.

Nyt tyttäreni oli kaivanut sen esiin. Varoitin häntä lakanasta, mutta hän sanoi, että katotaan, kuinka käy. hymmm. Hän on kipeänä nyt. Valtava yskä.

Päätin, että poltan lakanan.

Lapsettomaksi tuomittu siskoni sai kun saikin lapsia... ja niitä on nyt kolme. Olemme ihan hyvissä väleissä, mutta en ole koskaan kertonut hänelle tuosta lakanasta.

Mutta tämä lakanan ja sairauksien yhtäläisyys ihmetyttää. On se sitten kirottu tai muuten myrkyllinen, mutta nyt se on ainakin minun osaltani tuomittu roviolle noituudesta syytettynä.

0

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

        Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
        Maailman menoa
        119
        4590
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        27
        3324
      3. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        20
        3185
      4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        44
        2949
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        119
        2789
      6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        49
        2787
      7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        17
        2569
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        113
        2305
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2125
      10. Vornanen ja oulainen

        Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
        Oulainen
        7
        1961
      Aihe