Näyttely

Olimme tänään Valkeakoskella näyttelyissä, järjestelyt olivat kiitettävät, opastus paikalle 10

Eniten hämmästystäni herätti ihmisten käytös koiriaan kohtaan, aiemmin en ole vastaavaan törmännyt.

Varsinkin erään rodun, lempeät koirat, mitä en kyllä allekirjoita tämän päivän näkemäni jälkeen. Koirat olivat koko ajan puremassa muita, siis yrittämässä, ärhentelivät rempoivat, eivät toteleet ja entäs omistajat?
Löivät koiriaan, kiroilivat, kuin mustalaiset ja jopa kehässä kiertäessa, oli vastaavaa käytöstä.

Olen todella yllättynyt, itse kiersin aikoinaan erään koirani kanssa näyttelyitä ja koskaan en tuollaiseen käytökseen törmännyt, en myöskään nyt lähivuosina ole törmännyt.

Kyseessä siis usea koira ja omistaja, ei vain yksi tai kaksi.

Osa nuori noin 20-30v ja osa vanhempia ihmisiä.

Tähänkö tämä menee?

Ei ihme, että kyseinen perheillekin suositeltu rotu on nykyään agresiivinen ja ärhäkkä, jos sitä mätkitään ja riepotelleen ja huudetaan, ilman asiallista hallinta ja kontaktia.

Olen erittäin pettynyt, olen itse harrastanut koirien kanssa kymmeniä vuosia ja mikään rotu ei tarvitse hakkaamista, vaan aivan muuta.

Tämä oli tuon yhden rodun omistajilla vakio käytäntö ja kukaan ei hämmästynyt, kun alkoi milloin mistäkin päin kuulua kiroilua ja koira sai läpsäytyksiä/lyömisiä ja takajaloilleen nostelua huulista/kuonosta.
Muiden rotujen omistajat, kyllä hiukan ihmettelivät.

Jäi aika paskamieli, näistä omistajista, vaikka osalla koirista titteleitä olikin todella paljon.

Ei ihme, että saamme lukea oudosti hyökkäilevistä koirista ja tällä menolla vielä useammin.
251083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

että kehässä arvosteleva tuomari ei puuttunut asiaan?? tai kehätoimitsijat.
On selkeä sääntö olemassa raportoida vihaisesta aggressiivisesta koirasta.

Äänestä
  • Niin, sitä mietimme ja olimme hiukan ihmeissämme, että kehässäkin voi ärjyä ja olla epäasiallinen, ehkäpä tämä nyt tosiaan katsotaan, tämän rodun omistajilla normaaliksi käytökseksi, mitähän se on kotioloissa, kun tuollakin tuollaista....

    Äänestä

  • jos jokainen agresiivinen koira olisi poistettu, sinne kehään ei olisi monikaan päässyt...yhdenkin toisten ohi menneen koiran "kylkikosketus" oli muutamasta sentistä kiinne, ohi mennyt omistaja ei saanut edes anteeksi pyyntöä, mutta sai kuunnella kirosana lyömistulvaa hyökänneen omistajalta omalleen, tästä ohi mennyt selvästi järkyttyi ja poistui silmät pyöreänä paikalta.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Niin, sitä mietimme ja olimme hiukan ihmeissämme, että kehässäkin voi ärjyä ja olla epäasiallinen, ehkäpä tämä nyt tosiaan katsotaan, tämän rodun omistajilla normaaliksi käytökseksi, mitähän se on kotioloissa, kun tuollakin tuollaista....

    Oliko tuomari kaukaakin ulkomailta?? Kyllä tänä suvena on ollut nähtävissä tuo koirien käytöksiin puuttuminen ja samoin koiran esittäjien käytökseen puuttuminen.
    Tuollainen antaa todella ikävän kuvan koko hommasta.
    Senverta sanoisin vielä, jos sulla on pitkä väli näyttelyissä käymisessä, niin silloin oli paljon rennompi meininki nykyaikaan verrattuna. Uusi aika uudet tuulet.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Kanssa en oloe vuosiin kiertänyt kehissä, mutta muuten olen lähivuosina ollut näyttelyissä katsomassa, tuttujen koirien menestystä.

    Äänestä

Ikävä kuulla, mutta ehkä tietyntyyppiset ihmiset juuri valitsevat sitten tuollaiset agressiiviset rodut itselleen.

Jokatapauksessa, me oltiin tänään Hämeenlinnassa ja huomenna Valkeakoskelle.

Toivottavasti tulee nätti ilma.

Äänestä
  • Nyt siinä, että tämä kyseinen rotu ei todellakaan ole ollut agresiivinen, kuin vasta muutaman vuoden ja tuolla kohtelulla en ihmettele yhtään.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    Nyt siinä, että tämä kyseinen rotu ei todellakaan ole ollut agresiivinen, kuin vasta muutaman vuoden ja tuolla kohtelulla en ihmettele yhtään.

    koiramme lehteen.

    Äänestä

Tänään Hämeenlinnan KV_näyttelyssä oli kans härdeli:

Bouvier kävi tipsun päälle, ja tipsu ehti roikkua bouvierin suusta ainakin minuutin, ennenkuin saatiin irti. Luojan lykky, että koira näytti olevan ihan kunnossa, ja eläinlääkäri sen vielä tsekkasi ja antoi varoiksi kipulääkettä. Tipsun omistaja sai bouvierin hampaista käteensä. Bouvierin omistaja oli ihan asiallinen, pahoitteli tottakai ja antoi yhteystietonsa jos tulee jtn korvattavaa.

Äänestä
  • Kai näyttelytoimikunta jotakin tekee. Tuollainen käytös pitäisi ehdottomasti raportoida kennelliittoon. Koirat on koiria mutta silti.

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Kai näyttelytoimikunta jotakin tekee. Tuollainen käytös pitäisi ehdottomasti raportoida kennelliittoon. Koirat on koiria mutta silti.

    tosi ikäviä juttuja. Moni koira, varsinkin kokemattomat näyttelyssä käyvät, voivat stressata paljonkin nuita näyttelyitä.

    Äänestä

  • Palsta Artisti kirjoitti:

    tosi ikäviä juttuja. Moni koira, varsinkin kokemattomat näyttelyssä käyvät, voivat stressata paljonkin nuita näyttelyitä.

    Minun kertomani koirista moni oli kiertänyt näyttelyitä ulkomaita myöten, se selvisi omistaja/koira tiedoista....

    Äänestä

  • taas. kirjoitti:

    Minun kertomani koirista moni oli kiertänyt näyttelyitä ulkomaita myöten, se selvisi omistaja/koira tiedoista....

    voivavat ne kokeneetkin stressata. Mut korjataan nyt että kirjoitin aluksi ihan noin yleisesti...

    Äänestä

  • Palsta Artisti kirjoitti:

    voivavat ne kokeneetkin stressata. Mut korjataan nyt että kirjoitin aluksi ihan noin yleisesti...

    elikä siis voivat, ei voivavat =)

    Äänestä

  • Palsta Artisti kirjoitti:

    elikä siis voivat, ei voivavat =)

    Kirjoitusvirheet haittaa huomasin, että omaanikin tuli aika paljon niitä :(

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Kai näyttelytoimikunta jotakin tekee. Tuollainen käytös pitäisi ehdottomasti raportoida kennelliittoon. Koirat on koiria mutta silti.

    Laitan kennelliittoon aloitukseni nimesi kanssa, kehätoimitsijaa kunnioitetaan kennelliitossa varmasti todella paljon. Ethän pahastunnut?

    Äänestä

  • old_profile_12660 kirjoitti:

    Kai näyttelytoimikunta jotakin tekee. Tuollainen käytös pitäisi ehdottomasti raportoida kennelliittoon. Koirat on koiria mutta silti.

    Ja herra varjelee ?

    heh heh. Mitä ne voi tehdä => ei yhtään mitään!

    Äänestä

  • ettämitähän ? kirjoitti:

    Ja herra varjelee ?

    heh heh. Mitä ne voi tehdä => ei yhtään mitään!

    on kylläkin sanontatapana aika yleisesti.
    Jos tarkoitat yläkerran isäntää,,,en ota kantaa,,jos taas näyttelytoimikuntaa niin pystyvät sentään jotakin tekemään.
    Noita valitettavia tappeluita koirien välillä sattuu,,,mutta kun aggressiivisten koirien osallistumisia näyttelyihin rajoitetaan,,,alkaa tulostakin näkyä pikkuhiljaa.

    Äänestä

Elikkäs eilen arvosteltiin Valkeakoskella seuraavan ryhmien koirat:

Lauantaina 23.8.2008 arvostellaan FCI:n roturyhmät

FCI 2 — Pinserit, snautserit, molossityypiset ja sveitsinpaimenkoirat

FCI 4 — Mäyräkoirat

FCI 5 — Pystykorvat ja alkukantaiset koirat

FCI 6 — Ajavat ja jäljestävät koirat

FCI 8 — Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

FCI 10 — Vinttikoirat

Äänestä
  • jo rotuja riittää melkoisesti;))

    Äänestä

Näin kun sakemanni nostettiin poskikarvoista takajaloille koska koirilla on pään alueella useinkin löysää nahkaa mistä nostella!

Ja jos tarkoitettiin nyt sitä omituista kultaisten kasvattajaa, asialle ei taida voida mitään ei ainakaan J:päässä otettu kantaa kesäkuussa!

Äänestä
  • Nosteliko muutkin seeffereiden omistajat poskiparroista huulistakos kuonosta myös puutuitko valkeakosken näyttelyssä touhuun.

    Totta niin totta :-(
    ex_sakuli 24.8.2008 klo 12.06
       Näin kun sakemanni nostettiin poskikarvoista takajaloille koska koirilla on pään alueella useinkin löysää nahkaa mistä nostella!

    Äänestä

  • uuros kirjoitti:

    Nosteliko muutkin seeffereiden omistajat poskiparroista huulistakos kuonosta myös puutuitko valkeakosken näyttelyssä touhuun.

    Totta niin totta :-(
    ex_sakuli 24.8.2008 klo 12.06
       Näin kun sakemanni nostettiin poskikarvoista takajaloille koska koirilla on pään alueella useinkin löysää nahkaa mistä nostella!

    Missään näyttelyssä, että kukaan retuuttaisi sakemannia näin sen ihan muualla!
    Valkeakoskella en ole edes ollut, puhuin j:päästä jos et sattunut huomaamaan!

    Äänestä

  • uuros kirjoitti:

    Nosteliko muutkin seeffereiden omistajat poskiparroista huulistakos kuonosta myös puutuitko valkeakosken näyttelyssä touhuun.

    Totta niin totta :-(
    ex_sakuli 24.8.2008 klo 12.06
       Näin kun sakemanni nostettiin poskikarvoista takajaloille koska koirilla on pään alueella useinkin löysää nahkaa mistä nostella!

    Se rotu nyt on niin tärkeä asia tässä?
    Niin nämä surullisen kuuluisat omistajat ovat labradorin noutajien omistajia, yhden muun rodun omistajan näin riepottavan koiraansa aiheettomasti ja yli liioitellun paljon. En muiden.

    Rotu ei ole pointti vaan ihmisten typerä idioottimainen käytös.

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    ja annoin esimerkin ainakin yhdestä rodusta jota olen nähnyt riepoteltavan kehässä ja sen ulkopuolella.
    Eniten minua taisi nyppiä toimitsijoiden tympeä käytös kun asiasta kävi useampi meistä sanomassa!

    Että, en tiedä mihin tämäkin kasvatustyö on menossa armaassa Suomessamme!

    Olet 101% oikeassa, tyhmää on ja tyhmemmäksi menee!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

käytös kirjoitti:

Olimme tänään Valkeakoskella näyttelyissä, järjestelyt olivat kiitettävät, opastus paikalle 10

Eniten hämmästystäni herätti ihmisten käytös koiriaan kohtaan, aiemmin en ole vastaavaan törmännyt.

Varsinkin erään rodun, lempeät koirat, mitä en kyllä allekirjoita tämän päivän näkemäni jälkeen. Koirat olivat koko ajan puremassa muita, siis yrittämässä, ärhentelivät rempoivat, eivät toteleet ja entäs omistajat?
Löivät koiriaan, kiroilivat, kuin mustalaiset ja jopa kehässä kiertäessa, oli vastaavaa käytöstä.

Olen todella yllättynyt, itse kiersin aikoinaan erään koirani kanssa näyttelyitä ja koskaan en tuollaiseen käytökseen törmännyt, en myöskään nyt lähivuosina ole törmännyt.

Kyseessä siis usea koira ja omistaja, ei vain yksi tai kaksi.

Osa nuori noin 20-30v ja osa vanhempia ihmisiä.

Tähänkö tämä menee?

Ei ihme, että kyseinen perheillekin suositeltu rotu on nykyään agresiivinen ja ärhäkkä, jos sitä mätkitään ja riepotelleen ja huudetaan, ilman asiallista hallinta ja kontaktia.

Olen erittäin pettynyt, olen itse harrastanut koirien kanssa kymmeniä vuosia ja mikään rotu ei tarvitse hakkaamista, vaan aivan muuta.

Tämä oli tuon yhden rodun omistajilla vakio käytäntö ja kukaan ei hämmästynyt, kun alkoi milloin mistäkin päin kuulua kiroilua ja koira sai läpsäytyksiä/lyömisiä ja takajaloilleen nostelua huulista/kuonosta.
Muiden rotujen omistajat, kyllä hiukan ihmettelivät.

Jäi aika paskamieli, näistä omistajista, vaikka osalla koirista titteleitä olikin todella paljon.

Ei ihme, että saamme lukea oudosti hyökkäilevistä koirista ja tällä menolla vielä useammin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu