Haukkuminen

Miten opetan koiran olemaan haukkumatta yksin ollessaan?

Joka päivä töistä/kaupasta/jne. tullessani vastassa on kurkkunsa käheäksi haukkunut koira.

Yksinoloa harjoiteltiin pikkupentuna ja harjoitellaan edelleen, mutta mikään ei tunnu auttavan. (Koira n. 1 vuoden ikäinen)
Koira siis räksyttää taukoamatta yksin ollessaa. (asia todettu kuvaamalla videolle koiraa kun se jää yksin)... en aluksi edes tiennyt että se todella haukkuu koko päivän, ihmettelin vaan kun naapurit alkoi valittaa (ymmärrän toki että haukunta ärsyttää). Radio jää päälle ja d.a.p on seinässä, lempilelut ja muuta puuhaa on järjestetty (makupaloja piilotettuna ja luita järsittävänä). Olemme myös rajanneet tilan ja taas kokeilleet että koiralla on käytössään koko asunto, mutta mitään eroa sen käytöksessä ei ole. Emme koskaan mene sisälle asuntoon ennen kuin koira on hiljaa ja emme ole palanneet takaisin vaikka se jäi jo pikkuisena haukkumaan. Koira haukkuu myös jos se jää eri huoneeseen tai jos se jää autoon kun nousen esim. tankkaamaan eikä koira näe minua joka sekunti. Meillä on myös haukkupanta, mutta eipä auta sekään.

Mietin että mistä voisin saada apua jos "kotikonstit" ei auta... On kai niitä koira-psykologeja, mutta taitavat olla aika kalliita. Koirasta en haluaisi luopua, mutta sen pitäminen käy mahdottomaksi jos haukkuminen ei lopu.

Kiitos asiallisista vastauksista ja vinkeistä/kokemuksista!
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on erittäin palkitsevaa, mutta se vaatii paljon aikaa, pitkää pinnaa ja sitä ei nyt todellakaan voi näin alkaa neuvomaan näkemättä koiraa...
kokemusta on asiasta, mutta netissä todellakin hankalaa alkaa antamana ohjeita, koira on nähtävä livenä, miten se toimii missäkin tilanteessa etc. ja omistajalle annettava ohjeet myös paikan päällä.

Äänestä

että mikähän mahtaa olla rotu? tarttee kunnon komennon että hiljenee jos kyseessä on helppo koulutettava koira rotu,mutta jos esim sekarotuinen,jossa vähän sitä sun tätä niin..onnea vaan.jos vanhemmissa on jotain terrieriä,pystykorvaaa,hirvikoiraa..niin ei oikein hyvä ole..ei ole kerrostalo koira..

Äänestä
  • Meillä on juuri tuollainen sekoitus, josta löytyy noita mainitsemiasi rotuja, eikä koira hauku yksinollessaan, eikä juuri muutenkaan.
    Ikää on 3 v., narttu. Koiran kanssa harrastetaan paljon ja se on koulutettu, vaikka seropi onkin.
    Kokoakin on reippaasti. Säkä 60 cm. painoa 28 kg.
    Sano, mitä sanot, mutta kyllä sopii kerrostaloon.
    Kyllä seropin pystyy kouluttamaan siinä, kuin puhtaankin. Esim. labbis oli paljon vaikeampi tapaus, teetti työtä kunnolla ja vaati pitkää pinnaa kouluttajalta, joten eipä mollata niitä sekarotuisia, niissä on hyviä koiria.

    Äänestä

  • Koira on cottoni, tosin ei ihan puhdas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nemppari kirjoitti:

Miten opetan koiran olemaan haukkumatta yksin ollessaan?

Joka päivä töistä/kaupasta/jne. tullessani vastassa on kurkkunsa käheäksi haukkunut koira.

Yksinoloa harjoiteltiin pikkupentuna ja harjoitellaan edelleen, mutta mikään ei tunnu auttavan. (Koira n. 1 vuoden ikäinen)
Koira siis räksyttää taukoamatta yksin ollessaa. (asia todettu kuvaamalla videolle koiraa kun se jää yksin)... en aluksi edes tiennyt että se todella haukkuu koko päivän, ihmettelin vaan kun naapurit alkoi valittaa (ymmärrän toki että haukunta ärsyttää). Radio jää päälle ja d.a.p on seinässä, lempilelut ja muuta puuhaa on järjestetty (makupaloja piilotettuna ja luita järsittävänä). Olemme myös rajanneet tilan ja taas kokeilleet että koiralla on käytössään koko asunto, mutta mitään eroa sen käytöksessä ei ole. Emme koskaan mene sisälle asuntoon ennen kuin koira on hiljaa ja emme ole palanneet takaisin vaikka se jäi jo pikkuisena haukkumaan. Koira haukkuu myös jos se jää eri huoneeseen tai jos se jää autoon kun nousen esim. tankkaamaan eikä koira näe minua joka sekunti. Meillä on myös haukkupanta, mutta eipä auta sekään.

Mietin että mistä voisin saada apua jos "kotikonstit" ei auta... On kai niitä koira-psykologeja, mutta taitavat olla aika kalliita. Koirasta en haluaisi luopua, mutta sen pitäminen käy mahdottomaksi jos haukkuminen ei lopu.

Kiitos asiallisista vastauksista ja vinkeistä/kokemuksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu