Tiedän täällä on ollut monia keskusteluita opettajiin ihastumisesta yms. Kun niitä silloin luin ajattelin ja naurahdin että kuka nyt opettajaansa ihastuisi. En voinut kuvitellakaan ihastuvani opettajaan. (ehkä johtuu opettajista joita minulla oli). Mutta nyt se sitten tapahtui!
Tässä uudessa koulussa on yksi opettaja, jota en saa mielestäni millään. Hän on todennäköisesti hetero, kun mies ja poikakin löytyy. Hän on minua noin 10 vuotta vanhempi (ite 21, hän 30). En ole ennen koskaan viihtynyt koulussa, lintsasin ym. Mutta nyt olen aina ajoissa hänen tunneillaan ja koko ajan on miellyttämisen tarve. mutta kun puhun hänelle tai hän katsoo päin, päässäni alkaa tykyttämään ja menen sanattomaksi ja jään vain tuijottamaan. Joskus tuntuu että hän ja luokkakaverit huomaa minusta kun melkeinpä kuola valuu suusta kun tuijotan häntä päästä varpaisiin. Olen jopa vähentänyt huomattavasti ja yritän lopettaa tupakanpolttoa, koska hän ei pidä tupakan savusta ja on muutenkin aika urheilullisen oloinen. Koulussa en polta ollenkaa. Näin hänet kerran ennen koulun alkua yhdessä baarissa, tiskillä, muistan hänen kiharat hiukset ja tuoksun kun tiskillä oli vähän ahdasta. Muistan myös sen että hän näki kun suutelin silloisen tyttöystäväni kanssa. Että jos hän minut muistaa, niin hän ainakin tietää suuntautumiseni.
Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?? Koulussa olen ainain ajoissa, mutta en pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin tähän opettajaan! Mitään ideoita miten voisin suunnata ajatuksen johonki muuhun?

Vastaukset 2
Vanhimmat
no. mun opettaja ihastus oli sydämeen jäljen jättävä -keikka :/ se ei vaan mee pois. okei... keskity itsees, keskity siihen mitä teet. Loista tähtenä koulussa hänen silmiensä alla. anna hänen inspiroida sua, se tuo sulle voimia aina uuteen päivään ja sitä kautta luottamus itsees vahvistuu ja sä pystyt katteleen muualleki. ja sitte ko oot päässy sinne asti, se opettajatäti huomaa sut. (tietenki kaikkeen tähän sisältyy pitkät katseet, silmäilyt ja kivat pikku vinkeet) tiedän tunteen ko on kiva mennä kouluun ja tunnen vieläkin sen tunteen kun masensi lähtee päivän päätyttyä sieltä pois :( tartu hetkiin mitä sulle annetaan niin jälkeen päin ei kaduta! ja kun sulla kerran on tunteita häntä kohtaan niin sitten sulla on. et voi sille mitään. nappeja painamalla et saa niitä kadotetuks! elä siinä tunteessa, nauti ja oo oma itses. mä tekisin mitä vaan että sais aikaa taaksepäin. sinä onnekas! sulla on kaikki kortit jaettavana ;) vaikkakin se tunne syö sua...
anteeksi,
tosiaan tiedän että on vakava paikka. Olin itsekkin ihastunut opettajaan ja näytin varmaan samalta kun sinä nyt siellä tunnilla..
se meni kuitenkin ohi pikkuhiljaa nimittäin kirjoitin tälle opettajalle kirjeen.
opettaja on nainen. ja oli niin uskomattoman seksikäs ja kaunis ja kaikkee..
tämä ei kyllä varmaan vie asiaasi suuntaan eikä toiseen..
mutta hän sitten vastasi emailiin että ihastuminen opettajaan on normaalia pälä pälä mutta asiaa estää muutamat seikat. on mies ja oppilaaseen ei voi sekaantua jne. arvaappa tunsinko olon vähän typeräksi...ja muutamien hetkien kuluttua hävisi muuten ihastuskin.
elä mene kirjoittamaan mitään kirjeitä sillä sen jälkeen et kehtaa sinne tunnille taikka koko kouluun mennä vähään aikaan.
mutta nyt vuosien jälkeen koko asialle voin sentään jo nauraa.