tässä vielä ollaan vaikka työantajien mielestä vanhoja.
Tuli vaan mieleen kun viimeksi eilen sain kuulla et monet tekee töitä vielä yhdeksänkymppisinäkin,eivätkä valita esm.yrittäjät.
Keskustelimme siitä kun kerroin olevani valmis jo eläkkeelle.Miten kauan sitä pitäs jaksaa paiskia hommia ja kun kaiken päälle ei edes huolita töihin kuuskymppistä.Jotenkin "potutti" tuo vihjaus.
Tuli vaan mieleen kun viimeksi eilen sain kuulla et monet tekee töitä vielä yhdeksänkymppisinäkin,eivätkä valita esm.yrittäjät.
Keskustelimme siitä kun kerroin olevani valmis jo eläkkeelle.Miten kauan sitä pitäs jaksaa paiskia hommia ja kun kaiken päälle ei edes huolita töihin kuuskymppistä.Jotenkin "potutti" tuo vihjaus.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Otsasi hiessä" ja jotain sinne päin.
Olemmeko todella aivopeseytyneet niin täydellisesti ettemme ymmärrä elämällä olevan mitään muuta sisältöä?
Mielestäni työllä on ainoastaan välinearvo välttämättömien perustarpeiden tyydyttämiseksi.
Jotkut toki pääsevät "jalommillekin" tarvetasoille.
Luterilainen moraali kyllä yksisuuntaistaa ajattelumme johtaen meidät unohtamaan muun elämänsisällön.
Viimeistäänkin 50:nä pitäisi asiat olla kunnossa työelämän ulkopuoliseen itsensä toteuttamiseen!
Loppuvuosien töisäkäyminen tuntuu jakavan mielipiteet voimakkaasti kahtia.
Jotkut ovat pääsyillään vapaalle.
"Korvaamattomia" ei saa töistä pois kulumallakaan.
Osa väittää kuolevansa nälkään jos eivät kerää viimeisiltä vuosilta korotettuja eläkeprosentteja.
Kukin toimikoon mahdollisuuksiensa ja/tai mielitekojensa mukaisesti!
Pitkään samassa paikassa olleet ilmeisesti pelkäävät muutosta?
Potutus on turhaa!
Yrittäjät, taiteilijat ja muut joilla harrastus ja elinkeino yhdistyvät, ovat ymmärrettäviä tapauksia.
Vakanssin syrjässä viime tippaan roikkuvat viranhaltijat puolestaan säälittävät minua.
Joillekin työ on vastenmielistä (kts. yllä), toisille opittu elämäntapa. Kun lapsesta saakka on pitänyt tehdä, ei vanhana niin vain voi lopettaa. Itse olen onnellisessa asemassa siinä mielessä, että työni yhä kelpaa. Yrittäjänä (40 vuotta takana) voin tehdä enemmän tai vähemmän, tai jäädä aamulla sänkyyn. Jos olisin toisen palveluksessa, olisi minut saneerattu ulos jo vuosia sitten. Nyt eläkeläisenä tulisin kohtuullisesti toimeen tekemättä mitään, mutta haluan tehdä. En enää aina rahasta, vaan nyt kun aikaa on, teen paljon palkatonta ns. vapaaehtoistyötä.
Eräs kaverini jäi eläkkeelle 68 vuotiaana. Puoli vuotta sen jälkeen jo kaipasi töihin, tunsi itsensä turhautuneeksi.
Me 40-luvun alkupuolella, sotavuosina syntyneet, olemme saaneet erilaisen kasvatuksen kuin nykynuoret. Kuljemme isiemme polkuja. Kuitenkin toivomme, että jälkikasvumme pääsee elämässään meitä helpoimmin ja heidän vuoksi nyt yhä pakerramme. Minulle lasteni ja lastenlasteni tulevaisuus ja hyvinvointi on moninkertaisesti tärkeämpi kuin omani.