ranskalainen taidemaalari,joka eli 1800-luvun loppupuolella.
Taiteella on ihmiselle suuri merkitys muun elämän ohella.Liekö musiikki useimmille antoisinta,mutta myös maalaustaide itselleni silloin tällöin nautittuna.
Innostuin kirjoittamaan Provencen Cézannesta,kun TV:stä tuli eilen hänestä ohjelmaa ja kun pidän häntä suurimpana maalarina,mitä on ollut kuin olisin hengenheimolainen hänen maalaustensa kautta.
Hänen sanotaan olleen oikeastaan kaikkien taidesuuntien maalari;impressionismin,avangardismin,kubismin,naivismin,abstraktisuuden.Hänen intohimonsa oli tehdä taidetta,koska hänen oli "pakko" maalata ja hän elikin täysin taiteelleen omistautuneena tavallaan erakkona.
Cézanne oli aivankuin haltioitunut taiteestaan,teki taiteesta "pyhää." Hän maalasi vaistojensa ja aistiensa mukaisesti,todella oman tiensä kulkija.Hän uskoi omaan vahvuuteensa,ei saanut aluksi arvostusta kriitikoilta eikä edes omalta isältään,joka olisi ilmeisesti ollut hänelle tärkeää.Erakkona hän halusi vapautua kahleista ja arvostelusta,ei toimittanut edes töitään mihinkään nähtäväksi.
Hänelle ominaista oli suunnaton rehellisyys,löytää ihanteellinen tasapaino ihmisen ja luonnon välillä.Esimerkiksi maalauksessan Naisia rannalla kylpemässä naiset näyttävät sulautuvan luontoon;nainen näyttää puulta ja puu naiselta.
Hänellä oli hengellinen tuska luoda taidetta,etsiä luonnosta se,minkä halusi tulla nähdyksi.Hän maalasi enimmäkseen maisemia,ja töille oli ominaista tietynlainen keskeneräisyys...tahroja ja hutaisujakin.Työ tärkeämpää kuin viimeistelty maalaus,rajuja ja intohimoisia töitä.
Minäkin kuulun siihen joukkoon,joka pitää häntä suurimpana maalarina,hän teki taidetta,koska hänen oli pakko,välillä ahdistuneena ja tuskaisena,oman itsensä vuoksi.
Taiteella on ihmiselle suuri merkitys muun elämän ohella.Liekö musiikki useimmille antoisinta,mutta myös maalaustaide itselleni silloin tällöin nautittuna.
Innostuin kirjoittamaan Provencen Cézannesta,kun TV:stä tuli eilen hänestä ohjelmaa ja kun pidän häntä suurimpana maalarina,mitä on ollut kuin olisin hengenheimolainen hänen maalaustensa kautta.
Hänen sanotaan olleen oikeastaan kaikkien taidesuuntien maalari;impressionismin,avangardismin,kubismin,naivismin,abstraktisuuden.Hänen intohimonsa oli tehdä taidetta,koska hänen oli "pakko" maalata ja hän elikin täysin taiteelleen omistautuneena tavallaan erakkona.
Cézanne oli aivankuin haltioitunut taiteestaan,teki taiteesta "pyhää." Hän maalasi vaistojensa ja aistiensa mukaisesti,todella oman tiensä kulkija.Hän uskoi omaan vahvuuteensa,ei saanut aluksi arvostusta kriitikoilta eikä edes omalta isältään,joka olisi ilmeisesti ollut hänelle tärkeää.Erakkona hän halusi vapautua kahleista ja arvostelusta,ei toimittanut edes töitään mihinkään nähtäväksi.
Hänelle ominaista oli suunnaton rehellisyys,löytää ihanteellinen tasapaino ihmisen ja luonnon välillä.Esimerkiksi maalauksessan Naisia rannalla kylpemässä naiset näyttävät sulautuvan luontoon;nainen näyttää puulta ja puu naiselta.
Hänellä oli hengellinen tuska luoda taidetta,etsiä luonnosta se,minkä halusi tulla nähdyksi.Hän maalasi enimmäkseen maisemia,ja töille oli ominaista tietynlainen keskeneräisyys...tahroja ja hutaisujakin.Työ tärkeämpää kuin viimeistelty maalaus,rajuja ja intohimoisia töitä.
Minäkin kuulun siihen joukkoon,joka pitää häntä suurimpana maalarina,hän teki taidetta,koska hänen oli pakko,välillä ahdistuneena ja tuskaisena,oman itsensä vuoksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taiteilijan sielu, aina levoton, aina uutta etsivä, julkisuuden ja masennuksen vuorovedessä, useimmiten siellä erakkomaisuudessa syntyy taiteilijan parhaat työt.
Depressio on usein seuraus pitkästä työjaksosta, mikäli taiteilija koko sielullaan paneutuu työhönsä, ottaa kaiken irti itsestään ja antaa kaiken kankaalle.
Valon ja värin harmonia, ilon kokeminen ja sen työstäminen kankaalle tuo palettiin ilon värit.
Värien muuttuminen maan läheisiksi, harmaiksi, yön tummiksi tunnelmiksi kuvastaa taiteilijan sisimmässä tapahtuneesta muutoksesta.
Onpa työ maisema, muotokuva tai mielikuva, aina värit ja tunnelmat puhuvat taiteilijan sielusta.
Sielukas taiteilija, hiukan hutaistullakin työllä puhuttelee minua, vaikka mieluummin katson loppuun asti harkittua työtä jossa koko aihe, siveltimen vedot, valo ja varjo ovat harkittuja, kaiken lisäksi kehyskin kuin osa työtä.
Taiteilijan sielu, tässä hetkessä työ, unelmat arvostuksesta monellakin suunattuna jo tulevaisuuteen. Oma aika ja ympäristö ei kaikille suo sitä kunniaa ja kiitosta joka töille kuuluisi tässäkin ajassa.
Osaammeko katsoa taidetta, vai kehummeko kun muutkin kehuvat?
Olet oivaltanut taidon katsoa sisälle kuvaan ja uskallat kertoa mielipiteesi.
Mielenkiintoisia taidenautintoja televisioonkin odottaen toinen taiteellinen taiteen ihailija.
Valitettavasti,vartavasten ei tule lähdettyä katsomaan taideteoksia,välillä ihmettelen,miksi?
Nytkin Helsingissä on Miina Äkkijyrkän näyttely varmasti ihan mielenkiintoinen.
Monta kertaa olen kuitenkin törmännyt maalauksiin ja veistoksiin,jotka puhuttelevat,suorastaan tyrmäävät.
Musiikin suhteen sama juttu,pidän klassisesta,käyn säännöllisesti Radion sinffoniaorkesterin konserteissa.Olen ajatellut etten pidä nyky musiikista,mutta olen joutunut muuttamaan ajatuksiani siitäkin.Tosin edelleenkään en sulata kaikkea.
Louvressa olevia Cezannen töitä netistä. Ne eivät kerro niin paljoa hänestä kuin mitä tuo henkilökuvaus. Se sykähdyttää ja avaa kuvat eri tavalla. Upea kokemus.
Kun sielu on saanut sopivat annoksensa,nälkä tyydyttyy,tulee kylläiseksi.
Samahan on vaikka nuorena kirjallisuuden ahmimisen kanssa,tulee tunne jossain vaiheessa,että on lukenut "kaikki."Tulevat myös lukemattomuuden kaudet,ei kaipaa ylen määrin sitäkään.
Muistan,miten haltioitunut olin Moskovassa aikoinaan kierrellessäni tuntikausia Tretjakovin taidegalleriassa ahmimassa sieluuni taiteilijoitten aitojen alkuperäisten maalausten katselemisen tuottamaa iloa.Sieluuni jäi suuri annos luomisen iloa ja tuskaa.Siellä on tämä täyteläisyyden tunne,ei tarvitse enää uutta.
Omat merkkinsä jättävät,ja sieltä voi ammentaa tuntoja ja aistimuksia,sielun varastosta.
Elämä kulkee jaksoissa.Nyt on jonkin muun elämälle tärkeän jakson aika.Tulee muuta tähdellisempää,uutta koettavaa,tilalle.
Jos on oppinut kuuntelemaan itseään,intuitiivisesti.
Kun niin innostuvainen olen milloin mistäkin,niin vielä jatkan.
Ah,niitä teatterikokemuksia,Kansallisteatterin Uninäytelmä mm. on säilynyt mahtavana elämyksenä sieluni sopukoissa.Meillä kotona lapsesta saakka vietiin katsomaan jokainen uusi näytelmä,joten sekin taiteenala tuli koetuksi,jopa niin,että minusta "piti" tulla näyttelijä,mutta elämä kuljetti toisin.
Samoin sain sopivat annokseni sinfoniamusiikista,viulumusiikin ystävänä sain senkin nälkäni tyydytetyksi käytyäni ahkerasti konserteissa,joissa jousisoittimilla pääosa.
"Vakavamielisenä"taiteen ahmijana nuorena ilmeisesti vähän paheksuinkin iskelmämusiikkiin tyytyviä,jopa oman isäni operetti-innostusta.
Myöhemmin opin itsekin ihan alkukielillä monenkin operetin sanat ja nekin alkoivat viehättää minua.
No nyt iloitsen musiikista laidasta laitaan,minusta on vihdoin tullut myös viihde-ja iskelmämusiikinkin kuuntelija.Niin se elämä kuljettaa.
Olenkin naurahdellut huomatessani,että mitä vanhemmaksi tulen,sitä hilpeämmäksi..
Asiat kulkevat eri järjestyksessä kuin yleensä iän lisääntyessä.Toiset vakavoituvat vanhetessaan esim."vakavampiin" taiteenharrastuksiinkin,minä vaan kevenen,niin että nuorenemaan päin koko ajan...heh,ihan kevytmieliseksi,kevytkenkäiseksikö!
Mutta ajattelen sitäkin,miten kehittävää olisi,jos nykymaailmassakin vanhemmilla olisi mahdollisuus antaa lapsilleen erilaisia kulttuurielämyksiä,viedä konsertteihin ja teatteriin ja ettei ainakaan lukeminen unohtuisi,pienestä pitäen kirjastoon.
Suomessa oltiin ennen yleisradion antimien varassa ja sieltä soi klassista musiikkia hyvin paljon. Se tuli tutuksi ja rauhoitti. Vieläkin tulee joistakin kappaleista mieleen kodin rauha koulusta tultua. Iltapäivän verkkainen olo.
Taiteen katseleminen antaa innoitusta luomiseen. Muusat ovat moninaiset. Vaikka olen minä päinvastaistakin kokenut maailman gallerioissa. Nykytaiteessa on mielestäni erittäin sairaita ja pahaa oloa aiheuttavia töitä. Voihan olla että taiteilija on saanut kuvattua omaa tuskaansa, mutta ei se uskoakseni sillä parane, että se jää kuvattuna saastuttamaan toisten mieliä. Mitäs siitä ajattelet?
Ei taidetta kannata työkseen tehdä.
Ei saa näkkärille edes margariinia.
ainakaan alkuvaiheessa näillä impressionisteillakaan eli oman vaikutelmansa mukaan maalanneilla.
Sattumalta minulla on vanha kuvitettu Maalaustaiteen historian impressionismia käsittelevä osa.
Johdanto kirjassa päättyy näin:
Näiden luotettavien, hyvin naivien ja hyvin taitavien maalarien opastamina,jotka olivat
"valon lumoissa" tulemme kaihoten palaamaan kadotettuun paratiisiin, jossa on auringon valaisemia puutarhoja ja rauhallisia iltapäiviä,
jolloin puiden siniset varjot liikkuvat maassa,
jolloin kimalainen surisee ja naiset hymyilevät lämpimässäpuoliksi suljetuin silmin.
Jean Tardieu